Koiranomistajat - kaduttaako koskaan, että hankitte koiran?

Mä luulen että tää on vähän sama kuin lasten kanssa: joskus "kaduttaa" ja toisinaan ajattelee että ei voisi elää ilman... Tähän siis pätee sanonta "rakas vaiva ja vastus". Koiran kanssa tulee niitä hetkiä että kaikki menee pieleen, siitä on vaivaa ja harmia, rahanmenoa jne. Mutta kaikki ne ikävät jutut unohtuu kun koiran kanssa kävelee metsässä luonnosta yhdessä nauttien, koira tervehtii iloisena kun tulet väsyneenä kotiin, koira nukkuu vieressäsi sohvalla kun olet kipeänä, kun hassuttelet koiran kanssa ja näet miten paljon siitä on iloa sinulle/perheellesi. Koirasta huolehtiminen on ainakin minusta todella palkitsevaa. On hienoa elää yhdessä luontokappaleen kanssa, tarjota sille koiramaista puuhaa ja ulkoilla yhdessä. 

Pentuaika on rankkaa, koira tekee välillä kolttosia. Ihan kuten pieni lapsikin, koira saattaa pentuna valvottaa. Kaikenlaista. Mutta kauhulla odotan sitä päivää kun tuosta eläinystävästä aika jättää. Se tulee olemaan tosi kova paikka :( Toivottavasti meillä on vielä paljon yhteisiä vuosia edessä.

Emme ole tehneet sitä virhettä lastemme kanssa, että olisimme hankkineet koiran. Koira sopii maalle, mutta ei kaupunkiin.

Hoidin vanhempieni hankkiman koiran hautaan itse. Sain koiran, kun olin 13 v ja otin sen mukaan kaupunkiin, kun lähdin opiskelemaan. Siinäpä kylliksi kokemusta koiran hoitamisesta kaupunkiolosuhteissa.

Kerrostalossa jokainen ulkoilukin täytyy hoitaa erikseen itse. Kadut ovat koiran jätöksiä täynnä. Ei kiitos. En usko, että koiratkaan elävät kovin tervettä elämää näissä olosuhteissa, kun taudin leviävät, huonoa ihmisille myös. En katso enää hyvällä koiran nuolaisua poskellle, kun tiedän, että ne koluavat kaikki paskat ja oksennukset lenkkiensä varsilta.

Täytyy sanoa, että ei kyllä kaduta.

+ saa liikuntaa itsekin

+ koirasta on seuraa

+ aina iloinen vastaanotto

+ saa uusia ystäviä

- sinne lenkille on mentävä vaikka 30 asteen pakkasessa ja paskataudissa

-laadukas koiranruoka maksaa

-karvoja, karvoja, karvoja

-koiraan menee paljon rahaa ( vakuutus, eläinlääkärikäynnit, tarvikkeet)

-koiraan menee paljon aikaa

Koiran hankintaa on hyvä miettiä pitkään ja hartaasti. Suloisesta pennusta kasvaa tosi nopeesti iso. Ja silloin suloisena pentunakin pissa ja kakkavahinkoja sattuu usein. Koiraan menee aikaa. Koiraa pitää kouluttaa ja aluksi esim yksin jääminenkin on koiralle kauhistus.

Koiran kanssa saa paljon lisää elämäänsä, mutta voi myös menettää jotain. Ja kannattaa miettiä onko todella valmis antamaan kodin koiralle jopa 15-vuodeksi. Onko valmis siihen, että koiralla voi olla paha allergia ja se joutuu syömään hyvinkin kallista ruokaa. Onko valmis siihen, että koira menee kaiken edelle ts sen kanssa on mentävä lenkille vaikka ei jaksais . Isoja juttuja joita oikeesti kannattaa miettiä.

Ja jos päättää ottaa koiran, niin rotu kannattaa valita huolella. Ei ulkonäön mukaan vaan koiran ominaisuuksien mukaan.

Kyllä kadun, päivittäin. Nuo pienet pirulaiset remmirähjää, Huonekalut on puruina ja säpäleinä. Roskaavat niin paljon, että pitäis päivittäin imuroida. On ärsyttävää lähteä lenkille säällä kuin säällä, ensimmäisenä aamulla ja viimesenä illalla.

Mutta ne nukkuvat öisin lähellä. Tervehtivät töistä tullessa hännän heilutuksella. Katsovat lempeillä ruskeilla silmillään, lohduttavat surussa. Ei niitä pois antaisi, ei sitten millään ;)

Täytyy sanoa, että ei kyllä kaduta.

+ saa liikuntaa itsekin

+ koirasta on seuraa

+ aina iloinen vastaanotto

+ saa uusia ystäviä

- sinne lenkille on mentävä vaikka 30 asteen pakkasessa ja paskataudissa

-laadukas koiranruoka maksaa

-karvoja, karvoja, karvoja

-koiraan menee paljon rahaa ( vakuutus, eläinlääkärikäynnit, tarvikkeet)

-koiraan menee paljon aikaa

Koiran hankintaa on hyvä miettiä pitkään ja hartaasti. Suloisesta pennusta kasvaa tosi nopeesti iso. Ja silloin suloisena pentunakin pissa ja kakkavahinkoja sattuu usein. Koiraan menee aikaa. Koiraa pitää kouluttaa ja aluksi esim yksin jääminenkin on koiralle kauhistus.

Koiran kanssa saa paljon lisää elämäänsä, mutta voi myös menettää jotain. Ja kannattaa miettiä onko todella valmis antamaan kodin koiralle jopa 15-vuodeksi. Onko valmis siihen, että koiralla voi olla paha allergia ja se joutuu syömään hyvinkin kallista ruokaa. Onko valmis siihen, että koira menee kaiken edelle ts sen kanssa on mentävä lenkille vaikka ei jaksais . Isoja juttuja joita oikeesti kannattaa miettiä.

Ja jos päättää ottaa koiran, niin rotu kannattaa valita huolella. Ei ulkonäön mukaan vaan koiran ominaisuuksien mukaan.

Kyllä joskus :)

Mutta pois en antaisi!

Aikansa kutakin. Meillä oli kaksi koiraa, mutta tulivat vanhoiksi ja luovuttiin niistä vajaa vuosi sitten. Eikä enää hankita koiraa.

- Niissä on kiinni. Aika usein piti järjestellä niille hoitoa, kun ei voinu ottaa mukaa johonkin.

- Alitunen tappelu siitä kennen pitää mennä käyttämään ulkona, varsinkin jos taivaalta satelee puukkoja tms.

- Kaikenlaiset yllärit mitä ne järjesti keskenään kotona ollessaan työpäivän aikana, kuten: kenkien syönti, elintarvikkeiden kaapeista syönti, tämän jälkeen ripuloitia ja oksentelua pitkin kämpää. Pissa ja kakka vahingot ylipäätään, lisääntyivät koirien vanhetessa.

- Roskan kantautuminen sisälle. Tämän tajusi vasta kun koiria ei enää ollu, hiekan ja havujen määrä asunnossa koki romahduksen.

- Kynnen leikkuut, harjaamiset ja trimmaamiset, niistä on aika paljon vaivaa. Riippuu tietysti koirarodusta että miten sen turkkia hoidetaan... ja minkä verran siitä lähtee karvaa.

+ Kyllä ne silti ihan perheenjäseniä oli ja ihan kivoja kavereita.

- Luopumisen tuska

Ei kaduta. Tuo pieni ei ole tuhonnut yhtään mitään, syö niin minimaalisen vähän, turkissa ei mitään vaivaa/työtä, siistikin on. Joskus sattuu vahinkoja, mutta näin pienestä niin pienet lammikot.

Haukkuu ohiajavat pyörät jne. Ja arastelee vieraita. Mutta nämä vielä koulutuksen alla...

niin ihana, pieni sylissä tuhisija. Rakastaa meidän perheessä ihan kaikkia, jokaisena hetkenä :)

Kyllä minun valintaan vaikuttaa hyvinkin paljon myös koiran ulkonäkö! Amerikan bulldogit tai mopsit on niin rumia etten vois kuvitellakkaan rapsuttavani semmosta, yök! Ja olishan se sääli koiralle jos sitä ei kukaan rapsuta vaikka hieno luonne onkin.

Ei kyllä kaduta! Pentuaikana oli tämän tästä hermot kireällä koiraan, mutta ei silti kaduttanut.

Koiran kanssa kotona olo on jotain uskomattoman rentouttavaa. Koira köllöttelee vieressä lattialla, kun itse vaikkapa katson telkkaria, ja on hiljaa (toisin kuin lapset joista lähtee kokoajan jotain ääntä) mutta seurana kuitenkin. Koira ei koskaan vaadi mitään ja tekee aina mitä pyydetään ja ensimmäisestä käskystä. Kun touhuan jotain, koira tarkkailee mukana, jos jaksaa pysyä hereillä... Lenkille on aina innokkaana lähdössä. Ihana otus.

Miinuspuolia tietenkin karvat, joita on joka paikassa. Silti koira ei sotke juuri yhtään verrattuna lapsiin. Ja rahaa tietenkin menee, mutta harrastukset maksavat yleensä.

Rehellisesti sanottuna, ei koskaan!

Meille tuli pari vuotta sitten koira, parivuotiaana, joten emme "joutuneet kokemaan" pentuikää. Kokemuksesta:

- Herkkävatsainen koira - oksentaa helposti, ja tähtää kaikkiin ei-niin-helposti-siivottaviin paikkoihin, kuten sänkyyn, sohvalle tai matoille.

- Emme harkinneet loppuun miten vaativa turkki voi pörrökaverilla olla. Jos ei harjaa säännöllisesti/usein, on takussa, takkuja on vmäistä availla. Pitää trimmauttaa. Mustien kynsien leikkuu on tuskaisaa.

- Ulos on pakko vääntäytyä, vaikka kukaan selväjärkinen ei sillä kelillä sinne muuten menisikään.

- Koira keksii välillä tempauksia, varastaa yksinollessaan/ tai kun hetkeksikin käännät selän, ruokaa, ja syö ulkona kaikkea mahdollista -> katso kohta; herkkävatsaisuus

- Tulee törmättyä lenkeillä ihan järkyttäviä ihmisiä, joilla ei liiku päässä mitään, ja jotka ovat tehneet koiristaan yhtä kamalia. Vaaratilanteita :S

- Kesällä saa olla Niin tarkka, ettei koira vaan jää autoon. Ei voida meidän autonrämällä ajella yhtä putkeen mökille, kun koira läkähtyy autoon. Eikä piipahtaa ruokaostoksilla, ettei koira jää autoon. Koiraa ei myöskään uskalla jättää kaupan eteen, kun varkaudet on niin yleisiä :/ tämä ei tietty ole koirien vika

-Punkit ja käärmeet pelottavat ihan uudella tavalla, kun omalla kohdalla ei ole ollut pelkoja.

+++Jatkuva seuralainen, joka on aina iloinen nähdessään

++ Pieni koira kulkee helposti mukana, ei vie tilaa autossa, tai vaadi paljoa nukkumatilaa (osaa kyllä nukkua melkein meritähtenäkin sängyssä ;) )

++ Tulee ulkoiltua paljon enemmän, ja eri ympäristöissä

++ Fiksut koiraihmiset, on aina keskusteltavaa

+++ Rakas perheenjäsen, jonka kanssa voi harrastaa tokoa, jälkeä, agilityä, opetella temppuja

Meillä on aina vapaaehtoisia koiravahteja, jos on tarvetta reissata ilman koiraa. Ja kun on parisuhteessa, on myös aina toinen vahtimassa, jos toisella on menoa jne. Vaikka miinuksia tuli mainittua enemmän, plussat ovat isompia asioita, ja siksi voin sanoa, että Ei kaduta ;)

Lasten vauva-aikana kadutti ja rankasti. Mies oli paljon reissussa, ja kyllä se vaan nyppii, jos on päässyt itse vasta aamuyöstä nukkumaan, ja heti parin tunnin päästä koira on siinä sängyn vieressä pissahätäänsä vinkumassa. Meillä koira on niin sotkuinen, että tuplaa kotityöt. Ilman koiraa ei tosiaan tarvitsisi pestä mattoja monta kertaa vuodessa eikä imuroida päivittäin. 

Koira sinänsä on kiva, mutta on ihanaa että se on niin vanha ettei montaa vuotta enää elä koska arki sen kanssa on aika työlästä. Jos koiralle ei ole hoitajaa, on se pakko ottaa mukaan kaikkialle, ja varsinkin talvella on aina sumpliminen, miten toimitaan jos mennään jonnekin kauemmas kylään eikä koiraa voi ottaa siellä sisälle. Minua harmittaa, että talvisin emme käy perheenä juuri missään kauempana tästä syystä.

Jos olisin tiennyt, paljonko koira lisää kotitöitä ja vaivaa, ja kuinka vähän siitä sitten loppupeleissä on minulle iloa, en olisi sitä ottanut.

kadutti. Myytiin pois.

Meillä mies päätti koiran ottamisen, ihan puskista. Olin vielä raskaana, mutta puhui minut ympäri lupaamalla hoitaa koiran esikoisen kanssa. Pentu tuli saman tien kun jäin äitiyslomalle, ja miehen mielestä ratkaisu oli mitä mainioin, koiran kannalta. No, senhän tietenkin tiesi kuinka siinä kävi. Minusta oli niin epäreilua joutua hoitamaan koirakin kaiken muun lisäksi, ja ne ristiriitaiset tunteet oli tosi ikäviä kun olen aina ollut eläinrakas. Oli inhottavaa tuntea vastenmielisyyttä koiraa kohtaan, ihan vain pelkästä uupumuksesta, syytönhän koira oli.

Niinhän siinä kävi että erosin ja koira sai jäädä eksälle. Joskus ikävöin sitä, minähän sen hoidin ja koulutin kuitenkin.

Ei kaduta! Niinkuin moni sanoikin, tietysti tulee hetkiä jolloin ottaa päähän, mutta mikä koskaan ole mitään harmittavaa hetkeä?

Hyviä plussia ja miinuksia onkin jo lueteltu. MInusta ihaninta on se kun koiran kanssa tulee ulkoiltua joka päivä; sen sijaan että elämää vaan vie mukanaan joka päivä on sellaisia hengähdyshetkiä, näkee kauniin luonnon ja saa raitista ilma, puhumattakaan liikunnasta. koir tuo perheeseen paljon lämpöä ja hellyyttä ja lapsetkin oppivat pitkäjänteisyyttä ja huolehtimaan pienemmästään. Hauskaa on myös se, että koira oppii kommunikoimaan ja toimimaan perheessä sen jäsenenä:)

Miinuksia on milloin mikäkin, luutaan mäystävä koira korvan juuressa kun haluaisit olla ihan rauhassa tai ripulipaska. Eli iik, tosi kauheeta...

MUTTA;

Valitse oikea koirarotu; jostain luin että koriaongelmat minimoituvat kun ostaa itseään hiukan vähempienergisen koiran. Siis jos olet laiska tai asut kaupungissa, niin älä osta suurienergistä työkoiraa, koska silloin koira on aina vähän tyytymätön. Osta koira jonka on mahdollista temmeltää itsesnä väsyksiin päivittäin teidän elämänne puitteissa. Ja KOULUTA koira. On täysin eri asia onko koiraan hyvä kontakti, yhteys joka tilanteessa vai onko se narun päässä idioottina kieppuva ja räksyttävä eläin, joka ei tajua mistään mitään. KOirilla on eri luonteensa tietysti, mutta minusta suuri ero koirien välissä on, että toiset koirat on opetettu katsomaan ihmistä silmiin, kysymään, tarkistamaan missä mennään. Ja toiset eivät tiedä, että ihmisen kanssa voi ja pitää "keskustella".  Ja yksi asia vielä, mun mielestä kaikki isot koirt kuuluvat maalle. Ei kukaan kaupungissa pidä muitakaan isoja eläimiä, jotka tarvitsevat tila ympärilleen. Kun miettii tarkasti mihin itsellä on resurssit ja vlitsee hyvän pennun, koirasta on 90% suurta iloa. MInusta sekin on hyvä, että eläin pitää ihmisellä kontaktiaa yllä luontoon, ilman tätä kontaktia ihminen on aika vajaa. No toki voi tietysti ilman koiraakin mennä ulos, mutta sekä suhde koiraan että jokapäiväinen ulkoilu tekevät sen tosi hyvin. Ai niin, ja terveysvaikutukset; kun  15v JOKA PÄIVÄ teet iettyjä asioitra, vaikka pieniäkin, niiden vaikutus on elämään suuri.

Jaa että kaduttaako? No ei voi oikein kaduttaa kun ei koskaan mun päätös ollut, minä olin päättänyt etten ikinä ota koiraa. No tossa se sitten on, miehen ja sen exän koira jota ex ei jaksanut hoitaa.

Lapsia on useita, yksi tulossa, muitakin lemmikkejä. Karvaa joka paikka täynnä, nyt myös kuraa ja hiekkaa. Haukkuu, häröilee, on rajoittanut kissan elämän vessan ja lasten huoneen väliin. Purrut mun lasta, murisee ja haukkuu joitain lasten kavereita jne. Lisäksi minäkin joudun sitä ulkoiluttamaan vaikka en todellakaan halua, vetääkin kuin mikäkin heikkopää.

Joo, saa luvan muuttaa muualle asap, mitään iloa en siitä saa, lisää työtä ja stressinaihetta kyllä. 

Ei kaduta, mutta en aio myöskään nykyisten jälkeen ottaa enää koiria. Aika aikaa kutakin. Minä kyllä rakastan koiria, niiden iloisuutta, tassunpohjien tuoksua, sitä että ne saavat minut väkisinkin ulkoilemaan, jne... mutta onhan ne yksinhuoltajalle aika sitovia. Varsinkin kun on 2 koiraa eikä 1, yhden voisi helpommin saada hoitoon jonnekin. Mutta koirien takia siis ei ole juuri koskaan voitu matkustella, minä en voi harkitakaan työajan jälkeen käydä vaikka kuntosalilla koska heti suoraan töistä on tultava koirat lenkittämään jne. Nyt keski-iässä alan haluta vapautta enemmän, ja nämä koirat jäävät viimeisikseni. Ovat jo 11- ja 13-vuotiaita joten ei tässä niin kauhean kauaa enää koirallisena elellä. (Ja toivon todellakin että mulla riittää sitten sisu kun niistä tosiaan aika jättää, etten ikäväsurussa kumminkin ryntää pentukaupoille...)

Kun lukee näitä viestejä koiraansa tympääntyneistä omistajista, tulee väistämättä mieleen muutama seikka. Kaikki jotka harkitsette koiran hankkimista, ottakaa koira

-vain omakotitaloon jossa koiran voi päästää yksin tarpeilleen ilman suurta vaivaa

-joka pärjää muutaman päivän ilman lenkkeilyä tulematta levottomaksi, joka perheessä sairastetaan joskus

-jonka turkin hoito ei vaadi tunteja viikossa

-joka on pieni, kiltti, ja helposti koulutettava, saatte ihmisrakkaan koiran helposti hoitoon ja lapsetkin voivat koiraa ulkoiluttaa (omat ja naapuruston lapset lenkittäjiksi!)

-joka on niin pieni, että voitte ostaa sille parasta mahdollista ruokaa, jottei ripuliongemia, oksenteluja ym. tule

-joka on vaalea tai valkoinen, valkoiset kynnet on helppo leikata

Sitten vielä muutama juttu, älkää opettako koiraa nukkumaan ihmisten sängyissä ja sohvilla. Varmasti menee hermo koiraan, joka sottaa juuri vaihdetut lakanat. Opettakaa pentu kylmästi nukkumaan omalla paikallaan. Älkääkä totuttako koiraa siihen, että vinkumalla herätetään isäntä ulkoilemaan. Ulos mennään kun se ihmiselle sopii, kun ihminen nukkuu, silloin nukkuu koirakin. Opettakaa koiralle, ettei tavaroita syödä, vain omat luut on syötäviksi tarkoitettu. Myös huomiota ja rapsutuksia jatkuvasti vaativa koira on riesa, ei sitä koiraa tarvi jatkuvasti rapsutella. Taputukset hyvästä käytöksestä riittää.

t. nro 11, onnellinen hyvän koiran omistaja

Tällä hetkellä kaduttaa. Mutta mistäpä tiesimme että mieheni sairastuu , ja voimavaramme vähenevät niin että koirat ovat tällä hetkellä taakka.