Lue keskustelun säännöt.
Kun ystävä jättää ilman syytä?
25.02.2013 |
En jaksa kertoa koko tarinaa, mutta kävi niin että tutustuin naapurin naiseen kun hän oli kotona lapsen kanssa ja minä saanut juuri toisen lapsen. Tulimme hyvin juttuun, näimme silloin tällöin ilman lapsiakin ja kävimme jumpassa, kirppareilla...
Sitten jostain syystä hänen mielenkiintonsa minuun lopahti kuin lehmän häntä. Olen siitä asti yrittänyt miettiä, miksi. En ole kova valittamaan, en puhu päälle. Olen empaattinen, jaksan kuunnella. Meidän huumorimme kävivät yksiin. Äkkiä vain huomasin, että hän ei perheineen tullutkaan meille viettämään vappua, eikä tullutkaan enää kylään. Eikä sitten enää ottanut yhteyttä.
Oikein surullisen oloni tekee se, että hän löysi toisesta naapurista ystävän itselleen, ja nämä perheet viettivät paljon aikaa keskenään. Myönnän, että olin ja olen kateellinen. Nyt tämä ent. ystävä muutti pois. Edes heippaa ei sanonut, eräänä päivänä auto oli poissa ja asunto on myynnissä.
Onko muille käynyt näin? Että ihana ihminen päätti, että sinä et olekaan niin ihana ja lähti? Kauan tähän suruun menee?
Kommentit (16)
En ole omivaa sorttia, minulla on ystäviä ja olen myös sellainen että tarvitsen oman hiljaisen hetken yksinäni myös. En ole takertuja. Eikä hänkään minusta ollut.
Syytä tekisi mieli kysyä, mutta miten? Hän muutti 200km päähän.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän ei luultavasti kokenut ystävyyttä yhtä ihanaksi. Minusta taas ap tunnut vähän epävarmalta itsestäsi, kun luettelet noita hyvän ystävän ominaisuuksiasi. Ehkä sen seurauksena myös vähättelet itseäsi, sellainen voi tuntua toisesta aika raskaalta.
Olen itse tehnyt noin. Kun olin lasten kanssa kotona, tutustuin yhteen toiseen kotiäitiin. Oli ihan kiva viettää aikaa yhdessä, vaikka lähinnä minä kuuntelin kun hän puhui. Aika vähän meillä lasten lisäksi oli mitään yhteistä.
Kun menin töihin , hän jäi vielä kotiäidiksi. Sitten en vaan jotenkin enää jaksanut , lopetin yhteydenpidon. Jotkut ystävyydet muuttuvat tuttavuuksiksi eivätkä todellakaan kestä koko elämää. Työelämä ja koti vie kaikki aikani , en enää jaksaisi kuunnella tätä innokasta kotiäitiä.En oikeastaan koskaan ajatellutkaan häntä minään perheystävänä, hän halusi tutustuttaa myös miehet toisiinsa ja se ei oikein toiminut. Kaikki muuttui jotenkin kiusalliseksi ja väsyttäväksi, en kerrassaan saanut mitään tuolta ystävyydeltä.
Oletko varma, että tuo naapuri koki teidän suhteenne tärkeäksi ?
jep, kuulostaa että olisit jotenkin ripustautunut häneen.
Joskus mullekin on käynyt vastaavaa. Oma teoriani on, että jotkut ihmiset eivät oleta ystävien pysyvän elämässään koko loppuelämää, vaan hengailevat vaan aikansa ja sitten siirtyvät seuraaviin ihmisiin. Jotkut myös, ikävä kyllä, lopettavat "ystävyyden" silloin, kun eivät enää koe hyötyvänsä ihmisestä millään tasolla.
Minulle oli tiukka paikka, kun eräs opiskeluystäväni ei enää vastannut yhteydenottoihini ja ns totaalikatkaisi ystävyytemme. Muutaman vuoden jälkeen tapasimme sattumalta, ja hän näytti kovin iloiselta ja selitti että oli hukannut numeroni tai jotain vastaavaa. Noh, annoin numeroni hänelle uudestaan mutta eipä hänestä ole kuulunut.
Pitänee vaan ajatella niin, että kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen ovi avautuu. Eihän tässä pysty vaikuttamaan kuin omaan käytökseensä, ja toisaalta tosiystävät eivät jätä missään tilanteessa - pitää olla niistä onnellinen.
Tsemppiä ap:lle. Usko, että sinussa ei ole mitään vikaa - joskus vaan käy noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mäkään ap:tä ole syyllistämässä, mutta haluaisin kuulla, miten itse pidit häneen yhteyttä? Miksi et voi soittaa ja kysellä kuulumisia, muutosta yms?
[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 14:14"]
Hän ei luultavasti kokenut ystävyyttä yhtä ihanaksi. Minusta taas ap tunnut vähän epävarmalta itsestäsi, kun luettelet noita hyvän ystävän ominaisuuksiasi. Ehkä sen seurauksena myös vähättelet itseäsi, sellainen voi tuntua toisesta aika raskaalta.
[/quote]
Luettelin nuo kun ajattelin, että niihin täällä ensimmäisenä takerruttaisiin ja niistä minua syytettäisiin.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minä pidä yhteyttä enää kehenkään kotiäitiajan ystävään. He olivat sellainen vertaistuki piiri , jonka kanssa oli hauskaa silloin, mutta en edes kaipaa heitä enää.
Ei kai kaikki ystävyydet ole elämän mittaisia ?
Minulla on pari hyvää ystävää , joiden kanssa meillä on aina ollut jotain sielujen sympatiaa, ja he ovat pysyneet vuosikymmeniä. Sitten on näitä eri elämäntilanteisiin liittyviä tuttuja, joihin yhteydenpito katkeaa kun elämäntilanne muuttuu.
minulle kävi niin että olin paljon ystäväni kanssa joka asui lähellä minua ja ystäväni joka asui kaukana sanoi että olen liikaa lähellä asuvan ystäväni kanssa vaikka olen noin 2 kertaa viikossa pari tuntia, ja sitte kaukana oleva ystävä vaa sano; sun pitää valita joko minä tai lähellä asuva ystävä. Minun oli pakko valita koska hän pakotti ja valitsin lähellä asuvan ystäväni ja yhteydenotto loppui koska hän poisti numeroni eikä enää vastannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmeisesti keskustelijat ovat melko nuoria ihmisiä. Itseäni ihmetyttää tällä hetkellä erään aikaisemmin hyvän ystävän "häipyminen" 15 vuoden ystävyyden jälkeen. Hän on 72 -vuotias. Itse olen seitsemän vuotta nuorempi. Syy ystävyyden katkeamiseen oli kuulemma kielteinen "katseeni" , jolla viestitin halveksuvani häntä. Näin en ole tietoisesti kuitenkaan tehnyt. Koko kumma kommentti tuli aivan puun takaa. Tunsin joutuneeni teini-ikäisten tunteiden luistelujäälle! Tarinan opetus on, että emme ikinä tunne toista ihmistä tarpeeksi voidaksemme tulkita oikein hänen odottamatonta käytöstään. Kannattaa arvostaa itseään ja toimia vain niin, ettei itse tee mitää loukkaavaa. Mitään muuta ei voi tehdä, vaan antaa sitten tällaisten "ystävyyksien" mennä menojaan. Ehkä he eivät koskaan olletkaan niitä oikeita ystäviä, jotka kyllä kestävät yhtä ja toista ja hyväksyvät meidät sellaisina kuin olemme.
Minä olen lopettanut aikuisena ystävyyden erään henkilön kanssa siitä syystä, että "ystävyys" kohdallani otti enemmän kuin antoi. Viestit olivat jatkuvat vinkumista siitä, miksi ei olla nähty ja vihjailua tyyliin "olisi mukava mennä paikkaan x", ja kun vastasin, etten ole tänä kesänä menossa paikkaan x, takaisin tuli syyllistävä viesti. Ystävä ei ymmärtänyt, että olin kiireinen uuden työn ja gradun kanssa, vaan koetti syyllistämällä saada aikaa itselleen. Jaksoin aikani, mutta kun ystävyys enemmän ahdisti kuin antoi iloa, päätin, ettei se ole sen arvoista.
Enää emme ole tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 18:40"]Ilmeisesti keskustelijat ovat melko nuoria ihmisiä. Itseäni ihmetyttää tällä hetkellä erään aikaisemmin hyvän ystävän "häipyminen" 15 vuoden ystävyyden jälkeen. Hän on 72 -vuotias. Itse olen seitsemän vuotta nuorempi. Syy ystävyyden katkeamiseen oli kuulemma kielteinen "katseeni" , jolla viestitin halveksuvani häntä. Näin en ole tietoisesti kuitenkaan tehnyt. Koko kumma kommentti tuli aivan puun takaa. Tunsin joutuneeni teini-ikäisten tunteiden luistelujäälle! Tarinan opetus on, että emme ikinä tunne toista ihmistä tarpeeksi voidaksemme tulkita oikein hänen odottamatonta käytöstään. Kannattaa arvostaa itseään ja toimia vain niin, ettei itse tee mitää loukkaavaa. Mitään muuta ei voi tehdä, vaan antaa sitten tällaisten "ystävyyksien" mennä menojaan. Ehkä he eivät koskaan olletkaan niitä oikeita ystäviä, jotka kyllä kestävät yhtä ja toista ja hyväksyvät meidät sellaisina kuin olemme.
[/quote]
Tästä tuli mieleen, että voiko ystävälläsi olla alkava muistisairaus? Voisi liittyä siihenkin.
Tämä kyllä tuli mieleeni, mutta kun hän siihen asti oli ollut järkevimpiä ihmisiä, joita tunnen. Hänellä on ollut paljon fyysisiä ongelmia, syöpääkin. Voisiko olla niin, että pääkään ei enää kestä kaikkea rappeutumista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 09:56"]
Tämä kyllä tuli mieleeni, mutta kun hän siihen asti oli ollut järkevimpiä ihmisiä, joita tunnen. Hänellä on ollut paljon fyysisiä ongelmia, syöpääkin. Voisiko olla niin, että pääkään ei enää kestä kaikkea rappeutumista?
[/quote] Ota selvää Alzheimerin taudista, entinen ystäväsi on 72, ja jopa 60-v. työkaverini sairastui muistisairauteen, ja minä olin ensimmäinen, joka sen tajusi töissä, hän viihtyi niin hyvin yksin työhuoneessaan, ettei muut tajunneet ettei muisti pidä enää. Minun piti tehdä hänen kanssaan töitä ja ei siitä mitään tullut. Sain tietysti hänen syytöksensä niskoilleni, kun kasasin todisteet ja ilmoitin siitä pomolle, mutta lopputulema oli kuitenkin hänelle sairaseläke ja diagnoosi oikea. Järkevästä ihmisestä tulee sekava. Tautiin kuuluu myös aggressiivinen käytös. Minun mummoni mm. haukkui äitini huoraksi, kun tämä kävi naapurin miehen kanssa katsomassa hautakiviä. Mummi ei ollenkaan muistanut, että äidistä oli juuri tullut leski ja normaalimuistissaan mummo oli kiltti ja lempeä ihminen. Muistisairaus saa näkemään harhoja ja nostaa esiin luonteen huonot puolet tai ihan oudon käytöksen. Muistisairas on myös loistava tsemppaamaan lääkärin tavatessaan....mulla on lähipiirissä tällä hetkellä kolme muistisairasta (miehen isoäiti, appiukko ja kummitätini. Nuo syytökset kuuluu tautiin...samoin esim. syyttely että on varastettu rahat, kun ei muista mihin itse on laittanut tai että kunta hoitaa laskut. Äiti käy auttamassa kummitätiäni, mutta se on välillä vaikeaa, kun täti alkaa haukkua ja huutaa varkaaksi - ja kunta hoitaa laskut. Täti on hoitokodin jonossa.
[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 14:24"]
En minä pidä yhteyttä enää kehenkään kotiäitiajan ystävään. He olivat sellainen vertaistuki piiri , jonka kanssa oli hauskaa silloin, mutta en edes kaipaa heitä enää.
Ei kai kaikki ystävyydet ole elämän mittaisia ?
Minulla on pari hyvää ystävää , joiden kanssa meillä on aina ollut jotain sielujen sympatiaa, ja he ovat pysyneet vuosikymmeniä. Sitten on näitä eri elämäntilanteisiin liittyviä tuttuja, joihin yhteydenpito katkeaa kun elämäntilanne muuttuu.
[/quote]
Sama juttu mulla. Uusia ihmisiä tulee elämään koko ajan ja kun elämäntilanteet muuttuu (opiskeluaika, parisuhde, äitiysloma, työhonpaluu, lasten kasvaminen isommiksi, työpaikkojen vaihtuminen, uudet harrastukset, lapset lentävät pesästä jne), ei yksinkertaisesti kaikille ole enää aikaa. Eikä monesti enää paljon yhteistäkään, kun yhdistävä asia on ollut se elämäntilanne. Mä olen oppinut, että siinä vaiheessa, kun miettii jotain ihmistä, johon ei ole pitänyt aikoihin yhteyttä, mutta koko ajan kalvaa syyllisyys "pitäisi soittaa, pitäisi tavata", niin se ihminen on siirtynyt menneisyyteen. Ei siinä ihmisessä ole ollut mitään vikaa eikä syy yhteydenpidon päättymiseen ole hänessä vaan elämä kulkee vain eteenpäin.
Vastaus otsikkoosi, ei sinua jätetty ilman mitään syytä, sitä syytä hän vain ei kertonut koskaan sinulle, etkä sinä ole näemmä sitä syytä häneltä kysynyt.
Jostain mulle tuli tunne, ettei sulla ole koskaan ollut paljoa ystäviä, haluat omia tiivisti vain sinulle? - toivottavasti olen väärässä.