Eihän työkaveri voi..
nakittaa hommaansa minulle esim. opintovapaansa ajaksi (2 kk) sanoen kyllä sinä tämän pystyt hoitamaan. Kyse vielä työstä ja osa-alueista, joita en ikinä ole hoitanut, ei minkäännäköitsä osaamista siihen.
Tää ihan tosissaan sanoi tästä.
Eihän mulla ole mitään velvollisuuksia hänen tehtäviään kohtaan? Ei sijaisteta edes toisiamme.
Katsoin kyllä aika pitkään häntä, että täh
Pelkään, että hän on ehdottanut asiaa jo esimiehelle, mitenkä sitten suuni panen?
Kommentit (3)
että sinulle maksetaan sitten varmaan kahden ihmisen palkka, jos kerran teet kahden ihmisen työtkin. Työntekijän itsensä ei kyllä kuulu etsiä itselleen sijaista, vaan se on esimiehen tehtävä. Samoin on esimiehen asia kertoa alaiselleen, mitä kaikkia työtehtävi tämän odotetaan tekevän. Jos sinulla on puheyhteys esimieheen, mene ihmeessä hänelle puhumaan, että työkaveri tuollaista ehdotteli mutta sinä et aio suostua. Ainakin tarvitset koulutuksen niihin töihin, joita et osaa.
sinulla on oikeus perehdytykseen ja suurempaan palkkaan.
Minä tekisin nyt niin, että ottaisin heti huomenna yhteyttä omaan esimieheeni. Häneltä kuulisin, että onko sovittu esim. opintovapaan ehdoksi se, että työkaverin on itse etsittävä itselleen sijainen.
Työsopimuksessa monella on määritelty jotenkin näin, että "Työtehtävät ovat blaa blaa, MUTTA näiden lisäksi myös johdon mahdolliset muut määräämät tehtävät". Johdolla on siis työnjohto-oikeus ja tästä syystä en kauhean hanakasti alkaisi taistelemaan toimenkuvaan kuulumattomista tehtävistä, jos ne ovat ns. samalla tasolla omieni kanssa.
Jos ilmenee, että esimies on siunannut tämän nakittamisen niin kysyisin, että miten hän on ajatellut järjestää sen, että pystyt hoitamaan sekä omat että uudet työajan puitteissa? Miten on järjestetty koulutus uusiin tehtäviin ja kuka hoitaa omat työsi koulutuksen aikana? Tässä on vaan oltava itse tiukkana, ettei suostu tekemään ylitöitä.
Lähde sitä kautta purkamaan, että selvität mitä esimies asiasta tietää ja sitten kerrot oman näkemyksesi. Jos työkaveri ei ole vielä ehtinyt ottaa asiaa esimiehen kanssa puheeksi, niin esimies osaa varautua asiaan ja miettiä jo ennalta noita työkuvioita.