Mitenköhän esi-äitimme ovat hiljentäneet lapsensa, jotta pedot eivät löytäisi?

Ei ne vauvat ole huutaneet. Niitä on kannettu iho ihoa vasten ja tissi suussa koko ajan (ihan jo lämmönkin takia) eli ei ole ollut tarvetta huutaa.

Tuskinpa nyt ihan aina ovat olleet hiljaakaan. Ottaen huomioon, että niitä lapsia on varmaan tullut useita yhdelle naiselle. Tuskin on kaikkia pystynyt kantamaan, ehkäpä vauvaa, mutta taaperoa sitten ei.Tai leikki-ikäinen, joka satuttaa, vaikkapa jalkansa ja alkaa parkua.

Tosin allekirjoitan sen, että varmaan lapset ovat olleet tuolloin vähemmän kiukuttelevia, mutta tuskin kokonaan itkuttomia.

ap

Tuskin silloin kukaan äiti kulki missään yksin vaauvan kanssa. Leirissä oli tuli, mikä piti pedot loitolla. Keräilymatkoilla oli useampi nainen, jolloin ryhmästä turvaa. Melko nopeasti eläimet oppivat pelkäämään ihmistä.

En tiedä, mutta ei ainakaan luonnonvalinta ole korjannut poiv tyhjänhuutajia.

No nämä nyt ovat sellaisia vähän spekulaatioketjuja. Mutta kyllä vauvaa on näkemykseni mukaan kantanut äiti. Ei ole hirveästi ollut suurimmalla osalla huutamisen tarvetta, onhan näin luonnonkansoilla vieläkin. Liian tiuhasti hankitut lapset ovat ollet todellinen riski ainakin lapsille.

Suuri osa yhteisön naisista ei ole saanut lapsia ja nekin jotka ovat saaneet ovat saaneet ehkä 4-5 joista vaikka noin 2 jäänyt henkiin. Hoitajia on siis ollut paljon mutta hyvin epätodennäköistä kuitenkin, että vauva olisi päässyt "adoptioon" jos äidille olisi tapahtunut jotain tai ei olisi pystynyt imettämään.

Jos oikeasti nainen on elänyt keräily-metsästystaloudessa, hän on saanut olla tyytyväinen jos on ylipäätään pystynyt lisääntymään. En usko että läheskään kaikilla on ollut niin paljon rasvakudosta että kuukautiskierto olisi pysynyt käynnissä. Nainen on varmaan elänytkin ehkä nelikymppiseksi.  Ihmissuku on varmaan lisääntynyt todella hitaasti joskus ammoisina aikoina ja vasta maanviljelys ja aloilleen asettuminen on mahdollistanut väestönkasvun.

Kivikaudella lapsia hylättiin ja surmattiin todella paljon, koska elinympäristö ei elättänyt kuin pienen määrän ihmisiä. Esim. Suomen kokoisen alueen on arveltu elättäneen vain 10000 ihmistä. On selvää, että kato oli valtava eikä yksilöllä todellakaan ollut juuri mitään arvoa.

En usko, että nykyisenkaltaisia koko yön rääkyviä koliikkivauvoja olisi kivikauden yhteisössä katsellut kukaan kymmentä minuuttia kauempaa. Eli ainoa selitys on, että koliikki on maanviljelyskulttuurissa eli melko hiljattain syntynyt tuotos. Muuten, vauvojen huumaaminen on edelleen hyvin yleistä luonnonkansojen parissa ja oli myös yleistä maatalousvaltaisessa Suomessa: äiti antoi lapselle jotain nukuttavaa kun joutui jättämään tämän kiikussaan puun oksaan ja menemään itse pellolle kuokkimaan.

Homo Sapiensin ei ole varmaan tarvinnut juurikaan petoja pelätä. Ennemminkin toisinpäin. Korkeintaan harvinaisissa erikoistilanteissa joku nainen ja lapsi on saattanut jäädä vaille ryhmän tarjoamaa suojaa, mutta aika hyvin varmaan kivikaudella ihmiset oppivat taidot, joilla saadaan pidettyä pedot loitolla. Ja tuolloin, toisin kuin nykyään vaikkapa Suomessa, pedoilla tosiaan oli syytä pelätä ihmisiä.

Itse mietin koliikkivauvan äitinä, että meidät, tai ainakin lapsi olisi tapettu tai karkotettu laumasta. Lapsi huusi aina hereillä ollessaan jollei syönyt. Ja pidettiin kyllä ihokontaktissa ja sai tissiä.

ja kuitenkin koliikkia esiintyy kaikissa kulttuureissa.

Miten pihalla olet esihistoriallisista olosuhteista? Ihminen on kulkenut joukossa. Mikä peto sellaiseen porukkaan uskaltaa hyökätä? Kyllä se on aina ollut petojen pelättävä ihmistä. Tietenkin jos joku nainen on lähtenyt imetyspäissään palloilemaan yksin lasten kanssa susilauman asuinalueelle, niin tuskinpa on saanut hiljennettyä vaan henki on mennyt.

Imettämällä, eli samalla tavalla kuin minä pidän pienen hiljaisena, jotta muu perhe saa nukkua.

Koliikki kestää maksimissaan muutaman kuukauden, ihminen osaa olla kärsivällinen. Toisaalta on lapsia varmasti tapettukin.

[quote author="Vierailija" time="23.02.2013 klo 12:22"]

Itse mietin koliikkivauvan äitinä, että meidät, tai ainakin lapsi olisi tapettu tai karkotettu laumasta. Lapsi huusi aina hereillä ollessaan jollei syönyt. Ja pidettiin kyllä ihokontaktissa ja sai tissiä.

ja kuitenkin koliikkia esiintyy kaikissa kulttuureissa.

[/quote]

Miksi ihmeessä yksilö, joka tulevaisuudessa on erittäin hyödyllinen yhteisölle, karkotettaisiin vauvana tapahtuvan itkun vuoksi? Eivät ihmiset ennen muinoinkaan tymiä olleet.

Ehkä niitä lapsia lyötiin puunuijalla niin kovaa päähän että nilltä meni henki :-D

Tätä minäkin olen joskus miettinyt. Toisaalta, ihminenhän oli silloin jo kehittynyt ja älykäs laji. Osasivat käyttää tulta, tehdä työkaluja, keihäitä ja linkoja aseiksi. Osasivat siis varmasti myös leiriytyä paikkoihin mihin petoeläimet eivät niin vaan pääse, sekä myös puolustautua niitä vastaan.

Sitäpaitsi, voihan olla ettei ne lapset edes kiljuneet sillälailla kuin nykyajan lapset.

Katsoin joskus dokkaria mongolian paimentolaisista. Ihmettelin, miten rauhallisia, tyyniä ja tyytyväisen oloisia heidän lapsensa olivat, ihan taaperoikäisetkin. Eivät huutaneet ja  rääkyneet yhtään, niinkuin meikäläisten lapset.

Voihan olla, että sellainen luonnon kiertokulun mukaan, luonnon yhteydessä eläminen, myös vahva yhteisö ja ihmisten väliset hyvät suhteet vaikuttavat lapsiinkin rauhoittavasti, vaikka elämä muuten onkin varsin kovaa ja aineellisesti vatimatonta.

Ei meillä taaperoikäisenä lapset ole itkeneet edes viikoittain. Vauvana toki päivittäin.

Oma esikoiseni olisi melko varmasti hylätty tai tapettu. Hän ei ensinnäkään meinannut syntyä ollenkaan ja on sairauksiensa vuoksi sellainen suunsoittaja, vastaanhangoittelija jne. että meinaa meiltä vanhemmilta voimat loppua, ollaan psykiatrisen puolen asiakkaita. Lapsi on väkivaltainen, huutaa usein jne. Nykyäänhän tuollaisella käytöksellä ei näytä olevan ainakaan Suomessa seurauksia, kun pitää vaan YMMÄRTÄÄ, mutta esim. USA:ssa lapsi asuisi varmaan jo laitoksessa koska hänet olisi erotettu koulusta kymmeniä kertoja. Suomessa saa lyödä ja purra muita eikä sille voida nähtävästi mitään.

Osaatko yhtään eläytyä tilanteeseen? Lauma leirillä ja jatkuva huuto? Äiti tekee kaikkensa, jotta lapsi rauhoittuu? Tuntee ehkä ahdistusta kun muiden katseet porautuvat syyttävinä selkään?

Vai auttaako lauma äitiä?

Onko siis niin, että nykypäivän ahdistus mm. koliikkivauvan huutamisesta johtuu pelon jäänteistä?

Vai onko niin ettei ihminen kestä ilman laumaansa, kuten nykyisin valitettavan usein on pakko?

Eli ihminen tarvitsisi tänäkin päivänä lauman ympärilleen jakamaan vastuun lapsista?

Ja tämän vastaisestihan nykyisin taas yritetään toimia eli naapurikaan ei saa puuttua sanallakaan oman lapsukaisen elämään tai esittää huoltaan vaan se koetaan tungettelevana ja epämukavana.

Olisiko tämän asian tutkimisesta apua nykyajan ihmisille, erityisesti äideille ymmärtämiseen ja jaksamiseen?

Hyväksyä ettei ehkä ole alunperin ollut tarkoituskaan jaksaa aina yksin? :)

16 yritti vastata 8:lle. 

Ennen muinoin  koko lauma hoiti kakaroita. Samalla tavalla homma toimi aina maanviljelykulttuuriin saakka isommilla tiloilla. Lapsikuolleisuus oli myös valtavan suurta 1900-luvulle asti. Jokainen elävä ihminen oli siksi arvokas, kun noutaja tuli keskimäärin 20-vuotiaana. Ihmmisen hampaat on suunnniteltu kestämään kivikautista ravintoa 40 vuotta.

Pelko on tosin tappanut lapsia aina. Ihmiset eivät niinkään ole pelänneet petoja kuin toisia ihmisiä. Kun lukee natsi-Saksan tarinoita, ei ollut esiimerkiksi harvinaista, että saksalaisilta piiloutunut äiti rutisti sylivauvan kuoliaaksi syliinsä ihan silkasta pelosta, kun lapsen äännähdykset olisivat paljastaneet heidät.

On ikivanha juttu, että itkevä lapsi paljastaa piiloutuneet ihmiset. Ei siihen asiaan ole koskaan ollut mitään ihmelääkkeitä.