Lue keskustelun säännöt.
Herkempi lapsi saa traumoja kun komennan kovapäisempää. :(
07.12.2012 |
Minulla on kaksi lasta, joista toinen on todella herkkä. Hänelle en ole montaa kertaa elämän aikana korottanut ääntä - ei ole tarvetta, ja toisaalta hän on niin herkkä että pahoittaisi siitä mielensä pitkäksi aikaa.
Toiselle taas korotan ääntä joka päivä, joskus huudankin ihan kunnolla. Hän ei ole tästä moksiskaan, eikä usko normaalia puheääntä. Kun olen karjaissut asiani, lapsi miettii hetken ja toteaa; joo, okei, ja alkaa touhuamaan jotain muuta.
Ongelma on, että tämä herkkä lapsi menee pois tolaltaan kun komennan isompaa, ja se tuntuu tosi pahalta. Saattaa alkaa itkemään ja kysymään, oliko tuhma ja haluaa pyytää anteeksi.
En varmaan ole ainoa, jolla on tämä ongelma. Onko kenelläkään käynyt niin, että herkempi ei totu ikinä siihen että joku hermostuu, vaan ahdistuu aina? Meillä on tämä tilanne ollut vasta muutamia viikkoja, kun kovapäisemmällä on ollut "hyvien ideoiden" kausi. Mietin että tottuukohan herkempi tähän...mulla vaan jossain vaiheessa hermo pettää kun lapsi itse tai omaisuus on vaarassa, joten se etten ääntä korota ei taida olla vaihtoehto.
Kommentit (20)
Meillä esikoinen (nyt) ahdistuu jos ääntä korotetaan tai muuten puhutaan vihaisella tai ärsyyntyneellä äänensävyllä.
Kuopukselle (nyt 5 v) saa huutaa vaikka pää punaisena eikä hän ole moksiskaan. Tai sitten suuttuu vaan enemmän.
No, meillä ei siis hirveästi huudeta koska huuto ei juurikaan toimi kuopukseen ja esikoiselle ei tarvitse huutaa. Eli lapset eivät hirveästi ole muuttuneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on lapset, ja pienempi se kovapäisempi. Isompi herkkä.
Meillä valitettavasti huuto just tehoaa, siksipä sitä tuleekin huudettua. :-/
ap.
Hakekaa apua, jos ette pärjää.
Mieti itse, vanhempien huutaminen kasvatti minusta hyvän ihmisen??
Minä olin tuollainen herkempi lapsi. Tiesin aina jo ennen muita koska äiti oli vihainen, koska opin "lukemaan" äitiä. Sitten yritin tasoitella tilannetta tai itse käyttäytyä erittäin kiltisti, jotta äiti olisi leppynyt eikä minun olisi tarvinnut joutua siihen tilanteeseen, jossa veljeäni nuhdeltiin. Ja kysymys siis oli esimerkiksi että veljeni ei noudattanut kotiintuloaikoja tms pientä. Olen ollut noin 9 - 13-vuotias.
Nykyäänkään en mielelläni halua joutua tilanteeseen, jossa joku saa tiukkaa negatiivista palautetta mutta olen sentään sen verran kasvanut henkisesti etten vaikuta säikähtäneeltä jänikseltä joka tilanteessa. :)
Jossain kohdassa äitini myös huomasi asian ja sen jälkeen veljeni sai nuhteet "yksityistilaisuudessa", ei siis koko perheen ollessa läsnä ruokapöydän ääressä vaan esimerkiksi ruuan jälkeen olohuoneessa, josta minä pystyin olemaan pois enkä joutunut siihen ahdistavaan tilanteeseen mukaan. Mutta siis minä olen ollut ilmeisen paljon vanhempi kuin sinun herkempi lapsesi.
Itse olin lapsena ns. kovapäinen ja minulle huudettiin (siihen aikaan myös tukistettiin). Todellisuudessa olen herkempi kuin sisarukseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin tuollainen herkempi lapsi. Tiesin aina jo ennen muita koska äiti oli vihainen, koska opin "lukemaan" äitiä. Sitten yritin tasoitella tilannetta tai itse käyttäytyä erittäin kiltisti, jotta äiti olisi leppynyt eikä minun olisi tarvinnut joutua siihen tilanteeseen, jossa veljeäni nuhdeltiin. Ja kysymys siis oli esimerkiksi että veljeni ei noudattanut kotiintuloaikoja tms pientä. Olen ollut noin 9 - 13-vuotias.
Nykyäänkään en mielelläni halua joutua tilanteeseen, jossa joku saa tiukkaa negatiivista palautetta mutta olen sentään sen verran kasvanut henkisesti etten vaikuta säikähtäneeltä jänikseltä joka tilanteessa. :)
Jossain kohdassa äitini myös huomasi asian ja sen jälkeen veljeni sai nuhteet "yksityistilaisuudessa", ei siis koko perheen ollessa läsnä ruokapöydän ääressä vaan esimerkiksi ruuan jälkeen olohuoneessa, josta minä pystyin olemaan pois enkä joutunut siihen ahdistavaan tilanteeseen mukaan. Mutta siis minä olen ollut ilmeisen paljon vanhempi kuin sinun herkempi lapsesi.
Tiedä johtuuko luonteesta vai kasvuoloistal mutta aikusenakin minun on vaikea sietää konflikteja. Pyrin purkamaan jännitteitä ja miellyttämään muita. Olisi aivan kauheaa jos joku huutaisi minulle.
on lapset, ja pienempi se kovapäisempi. Isompi herkkä.
Meillä valitettavasti huuto just tehoaa, siksipä sitä tuleekin huudettua. :-/
ap.
Huuto jotenkin ylittää hänen "huomiokynnyksensä". Aina hänellekään ei tarvitse huutaa, mutta hän usein menee sellaiseen "flown" tilaan, josta häntä ei ilman huutoa saa havahtumaan. Mieheni on ihan samanlainen. Jos vain puhun ja puhun, saan puhua seinille ja hän ihmettelee, miksi en ole sanonut. Sitten jos huudan, hän on ihan *ahaa*, hyvä kun sanoit. Meidän esikoisemme on samanlainen.
Mutta huom - huutaminen ei tarkoita sitä, että hänellekään saisi olla vittumainen tai ilkeä!
Ja jep - meillä nuorempi hätääntyy kamalasti huudosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aikuisia jotka eivät ymmärrä lasten ajatustenkulkua. Tänään viimeksi näin isän joka moitti liikkeessämme aivan hyvin käyttäytyvää poikaa, kielsi lasta koskemasta yhtään mihinkään, ja olemaan liikkumatta oven suussa. Ei tarvinnut pojan kun vaihtaa painoa jalalta toiselle, ja pikkuisen nostaa eläintietokirjan kantta ni heti oli pappa kovaäänisesti ripittämässä poikaa, ja nuori mies näytti hyvin onnettomalta. Tää papan valitus ja uhkailu jatkui vielä liikkeen ulkopuolellakin, "%&€# kovapäinen" huudolla. Totean vielä että lapsi seisoi paikallaan lähemmä 10 minuuttia. Mistä näitä vanhempia tulee??
kaipaa kaikessa huomattavasti voimakkaampaa stimulaatiota kuin herkempi. Hän etsii sellaisia ääritilanteita, joita herkempi luontaisesti välttää. Ja kun hän keskittyy johonkin, oli se sitten järkevää toimintaa tai ei, lapsen huomio pitää saada katkaisemalla ajatus jollain ympäristöstä voimakkaasti erottuvalla äänellä. Muuten toiminta jatkuu häiriintymättä. Herkemmän huomion saa ihan normaalilla puheäänellä.
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä et ole johdonmukainen ja viestit väärin. Mieti itseäsi lapsena, huudettiinko sinulle, vai ei? Jos ei huudettu, ni mistä se johtui? Miten olit erilainen kun tämä huudon kohteeksi joutuva? Lapset oppii matkimalla, millainen ihminen oikeesti huutaa toiselle?
Lapsiko ei siis todella kiinnitä sinuun mitään huomiota jos pysäytät, menet hänen tasolleen, sanot hänen nimensä, otat hartioista kiinni ja katsot silmiin?
Huutamisen voi rajata niihin hetkiin kun toinen on juoksemassa kadulle tai hyppäämässä laiturilta.
Noin pienellä lapsella ei kannata komentaa kuin ihan 1-2 kertaa, sitten pitää tapahtua. Vanhemman kädestä pitäen tietenkin. Huutamalla sä vain opetat että ne ekat komennot ei merkitse mitään, vasta kuin huudat niin pitää toimia. Noin pienellä kädestä pitäen teettäminen toimii kyllä. Toki vaatii sen että aikuinen on läsnä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsiko ei siis todella kiinnitä sinuun mitään huomiota jos pysäytät, menet hänen tasolleen, sanot hänen nimensä, otat hartioista kiinni ja katsot silmiin?
Huutamisen voi rajata niihin hetkiin kun toinen on juoksemassa kadulle tai hyppäämässä laiturilta.
Noin pienellä lapsella ei kannata komentaa kuin ihan 1-2 kertaa, sitten pitää tapahtua. Vanhemman kädestä pitäen tietenkin. Huutamalla sä vain opetat että ne ekat komennot ei merkitse mitään, vasta kuin huudat niin pitää toimia. Noin pienellä kädestä pitäen teettäminen toimii kyllä. Toki vaatii sen että aikuinen on läsnä.
Tähän samaan päädyin itse kuopuksen uhmaiän (2-3 v välissä) ollessa pahimmillaan. En ollut aiemmin huutanut lapsille oikeastaan ollenkaan ja sitten uhmaavan kuopuksen kanssa minusta tuli aamusta asti huutava hirviö jota esikoinen pelkäsi. Otin sitten itseäni niskasta kiinni ja vähensin huutamista (juuri niihin vaaratilanteisiin). Kaikilla oli mukavampaa.
t.3
Esikoiselle huutaminen on suorastaan kiellettyä, koska on niin kiltti ja tottelee pienemmästäkin. Pelästyy, jos aletaan huutaa. Sitten nuorempi on taas ihan paukapää. Tottelee karjaisua, mutta ei ota itseensä toisin kuin esikoinen, joka alkaa itkeä pienemmästäkin komentamisesta.
Tilanne on mennyt siihen, että vanhempi itkee, että "Matille ollaan vihaisia.." tai sitten yrittää jeesata pienempää peittelemällä ja maanittelemalla.
Ikää 8 ja 3.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"sun mielessä". Sitä ei ole mitenkään ohjelmoitu etukäteen. Esikko on käynyt kovan koulun läpi sun kanssa, kuopus tulee siihen kesken "lukuvuotta". Jokainen samanperheen lapsi kasvaa eri perheessä, ja kannattaa muistaa että lapsilla on norsun muisti. Kiva sitten joskus kuulla aikuisen lapsen suusta millainen hirviö olit äitinä.
Tottakai tuollaiselle taaperolla pitää vetää rajat. Saa vähän pelästyäkin. Kyllä tää hauskaksi menee, jos ei saa fyysisesti tarttua ja äänen korottaminenkin jo kiellettyä... Kerrohan sinä, miten muuten tuollaista kovapäistä muksua komennetaan? Ei kai kukaan puolusta jatkuvaa mouhoamista, mutta joskus pitää se raja vetää. Esimerkiksi eilen vaelsi illalla about 10 kertaa sängystä olkkariin. Ei mitään hätää. Huone on tuossa lähellä, sisko nukkuu samassa sängyssä ja käytävässä valot, joten ei ole pimeäkään. Viimeisellä kerralla karjaisin, että "ja nyt sitten sänkyyn takaisin". Eipä enää tullut vaan hetken päästä oli unessa.
"sun mielessä". Sitä ei ole mitenkään ohjelmoitu etukäteen. Esikko on käynyt kovan koulun läpi sun kanssa, kuopus tulee siihen kesken "lukuvuotta". Jokainen samanperheen lapsi kasvaa eri perheessä, ja kannattaa muistaa että lapsilla on norsun muisti. Kiva sitten joskus kuulla aikuisen lapsen suusta millainen hirviö olit äitinä.
Luitko ollenkaan ketjua? Tässähän kaikki todisti kilvan, että ne rajat saa tehokkaammin vedettyä ilman huutamista.
Tuolle kovapäiselle on nyt opetettu, että sängystä saa tulla kymmenen kertaa pois ennen kuin on raja. Meillä raja menee ekasta kerrasta. Jos lapsi tuota yrittää, niin istun vaikka ovensuussa vahtimassa. Toi lapsi ei ole kovapäinen, sille on vaan opetettu äitiä ei tarvitse totella ennen kuin äiti karjuu.
Tottakai tuollaiselle taaperolla pitää vetää rajat. Saa vähän pelästyäkin. Kyllä tää hauskaksi menee, jos ei saa fyysisesti tarttua ja äänen korottaminenkin jo kiellettyä... Kerrohan sinä, miten muuten tuollaista kovapäistä muksua komennetaan? Ei kai kukaan puolusta jatkuvaa mouhoamista, mutta joskus pitää se raja vetää. Esimerkiksi eilen vaelsi illalla about 10 kertaa sängystä olkkariin. Ei mitään hätää. Huone on tuossa lähellä, sisko nukkuu samassa sängyssä ja käytävässä valot, joten ei ole pimeäkään. Viimeisellä kerralla karjaisin, että "ja nyt sitten sänkyyn takaisin". Eipä enää tullut vaan hetken päästä oli unessa.
"sun mielessä". Sitä ei ole mitenkään ohjelmoitu etukäteen. Esikko on käynyt kovan koulun läpi sun kanssa, kuopus tulee siihen kesken "lukuvuotta". Jokainen samanperheen lapsi kasvaa eri perheessä, ja kannattaa muistaa että lapsilla on norsun muisti. Kiva sitten joskus kuulla aikuisen lapsen suusta millainen hirviö olit äitinä.
Me ei ehditä istua siellä ovella vahtimassa, koska on muutakin tekemistä. Itse kirjoitin tietokoneella esseetä, jonka palautus oli eilen illalla.
Kerro nyt ihmeessä, miten lapselle opetetaan, että äitiä on toteltava ilman, että joskus korottaa ääntään? Meillä on kaksi lasta ja miehellä kolme ennestään. Ei ole vielä keksitty muuta tapaa vetää viimeinen raja kuin kunnon karjaisu. Olen opettaja ammatiltani ja sielläkin täytyy joskus avata äänijänteet, kun ei muuten mene jakeluun. Karjaisu kasvatustarkoituksessa on ihan toinen juttu kuin jatkuva huutaminen joka asiasta.
Luitko ollenkaan ketjua? Tässähän kaikki todisti kilvan, että ne rajat saa tehokkaammin vedettyä ilman huutamista.
Tuolle kovapäiselle on nyt opetettu, että sängystä saa tulla kymmenen kertaa pois ennen kuin on raja. Meillä raja menee ekasta kerrasta. Jos lapsi tuota yrittää, niin istun vaikka ovensuussa vahtimassa. Toi lapsi ei ole kovapäinen, sille on vaan opetettu äitiä ei tarvitse totella ennen kuin äiti karjuu.
joiden mielestä huutaminen ei ikinä, milloinkaan, koskaan ole sallittua. Olen sentään ehtinyt olla muutaman vuoden sellaisen lapsen äiti, jolle tosiaan ei tarvitse huutaa.
Mutta lapset on erilaisia, ja jotkut tarvitsevat kovempaa komentoa. Äänen korottaminen on minusta ihan hyväksytty tapa ohjata lasta.
ap.
joiden mielestä huutaminen ei ikinä, milloinkaan, koskaan ole sallittua. Olen sentään ehtinyt olla muutaman vuoden sellaisen lapsen äiti, jolle tosiaan ei tarvitse huutaa.
Mutta lapset on erilaisia, ja jotkut tarvitsevat kovempaa komentoa. Äänen korottaminen on minusta ihan hyväksytty tapa ohjata lasta.
ap.
opetella joku muu tapa, ettei se toinen kärsi!!!
Minkä ikäisiä lapset ovat? Onko toinen niin pieni, että kasvaessaan ehkä ymmärtää?
Meilläkin korotetaan ääntä lähes päivittäin (ei huudeta kuitenkaan), ja ei lapset siitä ole moksiskaan. Meillä ei todella tehoa mikään nätti pyyntö silloin kun sohvatyynyt lentelee lasten reuhatessa.
Sen sijaan lasten serkut säikähtää ihan hysteerisesti jos ovat paikalla kun komennan omiani...