Lue keskustelun säännöt.
Pari vuotta parisuhdeväkivallan jälkeen
04.01.2013 |
Kärsin parisuhdeväkivallasta mieheni taholta pari vuotta sitten. Saimme tuolloin asiat puhuttua selviksi, syyt puitua läpi ja nyt väkivaltaa ei ole ollut suhteessamme pariin vuoteen.
Ongelmaksi on kuitenkin tullut etten pysty unohtamaan mitä mies on tehnyt, miehen sukulaiset sekä tämän ystävät ovat kovia "ylistämään ja kehumaan" miehen kieltteyttä ja hyväluontoisuutta. Luonnollisesti he eivät tiedä meidän suhteemme ongelmista mitään. Ja nyt minua on alkanut kaivelemaan muiden ihmisten suhtautuminen.
Tuntuu etten pysty pitämään asiaa enää sisälläni. Tekisi mieli huutaa ja raivota kaikille miehen sukulaisille ja ystäville, kertoa millainen mies oikeasti on. Tekisinkin niin mikäli väkivalta olisi jatkunut, mutta asioiden selvittämisen jälkeen mies on parantanut tapansa, eikä siten ansaitsisi sitä.
En tiedä miten pääsisin tästä sisäisestä raivostani eroon. En tällä hetkellä vihaa miestäni, vaan hänen sukulaisiaan ja ystäviään. Olenko oikeutettu tunteisiini, miten pääsisin näistä eroon?
Kommentit (17)
että mies on niin katuvainen kuin pystyy. Ja uskon hänen rakastavan minua.
Niin, en tiedä voiko tuota antaa enempää anteeksi kuin minä olen antanut. Eihän tehtyä saa tekemättömäksi. Se minua aina muistuttaa, kun miehen sukulaiset sanovat "onneksi sinun miehesi ei ikinä tekisi sinulle sellaista" tai muuta vastaavaa. Ei silloin voi unohtaa. Silloin se raivo nousee, tekisi mieli huutaa, että on tehnyt ja paljon pahempaakin.
Ilmeisesti olen katkeroitunut.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että mies on niin katuvainen kuin pystyy. Ja uskon hänen rakastavan minua.
Niin, en tiedä voiko tuota antaa enempää anteeksi kuin minä olen antanut. Eihän tehtyä saa tekemättömäksi. Se minua aina muistuttaa, kun miehen sukulaiset sanovat "onneksi sinun miehesi ei ikinä tekisi sinulle sellaista" tai muuta vastaavaa. Ei silloin voi unohtaa. Silloin se raivo nousee, tekisi mieli huutaa, että on tehnyt ja paljon pahempaakin.
Ilmeisesti olen katkeroitunut.
ap
Oletko kertonut hänelle avoimesti näistä tunteistasi, jotka nousevat esiin sukulaisten kanssa? Avoimuus ja puhuminen on varmaankin teidän suhteessanne nyt todella oleellista. Mitään ei oikeasti kannata jättää patoutumaan. Samoin suosittelen sekä sinulle että miehellesi yksilöterapiaa. Kaikkea hyvää jatkoon! On välillä todella ihanaa lukea tällaisia viestejä, joissa oikeasti asiat on kääntyneet parhain päin.
T. 2
ja sanoisit miehen muuttuneen ja olleen aiemmin väkivaltainen. Asiahan on noin kuitenkin ollut ja kyllä ne miehen sukulaiset kuitenkin tietävät tämän käytöksestä, samaa verta kun ovat. Ehkä juuri siksi puhuvatkin kiltteydestä, kun aistivat asian todellisen laidan. Minusta tuollainen salailu aiheuttaa ongelmia mielenterveyden kanssa ajastaan.
miehelle sanonut että minua sieppaa muiden puheet ja väärät mielikuvat. Kerroin myös, että pelkään joskus räjähtäväni ja kertovan heille miten asiat ovat. Siihen hän suhtautuu hyvin nöyrästi, kuten asiaan muutenkin, koska kokee toimineensa väärin minua kohtaan. Pitää kuitenkin sitä kohtuuttomana että kertoisin muille, koska hän ei käyttäydy enää minua kohtaan väkivaltaisesti ja se oli silloinkin vain hetkellistä.
En usko että sukulaiset tietävät hänen olevan edes hetkellisesti väkivaltainen. Häntä pidetään "täydellisenä miehenä" kaikin puolin, aivan aidosti. Se ei ole negatiivisten asioiden peittelyä tai kaunistelua, vaan täyttä suurta harhaluuloa. Hän on ns. kiiltokuvapoika, jossa ei ole mitään vikaa.
Kiitos teille vastauksista. Ehkä tästä pitää vielä yrittää puhua. Miestä en terapiaan saa, koska hän ei sitä mielestäni tarvitse, koska kokee pystyneensä korjaamaan vikansa eikä omien sanojensa mukaan tule enää koskaan olemaan väkivaltainen. Kenties minun tulee mennä itse, jotta saan näiltä ajatuksilta mielenrauhan.
ap
kun suku ylistää miehen täydellisyyttä. Ei sun tartte selittää mitään sen enempää kunhan annata ymmärtää että kukaan ei ole täydellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että tuollaisten puheiden vuoksi vihaat miehesi sukulaisia ja ystäviä... Mene edes itse terapiaan ja selvitä pääsi kuntoon.
miehen sukulaisia tai ystäviä, vihaan sitä tunnetta mikä minulle tulee niistä puheista. Olen hänen sukulaisten ja ystävien kanssa täysin hyvissä väleissä ja paljon tekemisissä, mutta kun se ylistys alkaa tunnen sisäistä raivoa. Jos jotain vihaan niin mieheni tekoja, koska niiden vuoksi ne puheet minussa tunteita herättävät. Syyttömiä sukulaiset ja ystävät henkilöinä siihen ovat. Sinisilmäisyys on ainut heidän paheensa, mutta toisaalta kukapa omasta lähipiiristään pahaa uskoisi.
Kyllä minun on aika mennä terapiaan. Ja kenties vastaan seuraavan kerran jotai ympäripyöreätä. Anoppi vain ei siedä pahaa sanaa omista lapsistaan, joten hän vaatii sanomiselleni kunnon vastineet. Kai minun se siinä tilanteessa sitten pitää antaa.
Kiitos teille vastauksista ja hyvää jatkoa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miehen sukulaisia tai ystäviä, vihaan sitä tunnetta mikä minulle tulee niistä puheista. Olen hänen sukulaisten ja ystävien kanssa täysin hyvissä väleissä ja paljon tekemisissä, mutta kun se ylistys alkaa tunnen sisäistä raivoa. Jos jotain vihaan niin mieheni tekoja, koska niiden vuoksi ne puheet minussa tunteita herättävät. Syyttömiä sukulaiset ja ystävät henkilöinä siihen ovat. Sinisilmäisyys on ainut heidän paheensa, mutta toisaalta kukapa omasta lähipiiristään pahaa uskoisi.
Kyllä minun on aika mennä terapiaan. Ja kenties vastaan seuraavan kerran jotai ympäripyöreätä. Anoppi vain ei siedä pahaa sanaa omista lapsistaan, joten hän vaatii sanomiselleni kunnon vastineet. Kai minun se siinä tilanteessa sitten pitää antaa.
Kiitos teille vastauksista ja hyvää jatkoa.ap
kun on kovasti aina ääneen kehumassa poikaansa, olet tietysti hänen kanssaan samaa mieltä siitä että mies on ihana ja kunnon mies, mutta sinua häiritsee se, että mies on aikaisemmin sinua fyysisesti pahoinpidellyt, että jospa vastedes anoppi voisi jättää sanomatta, vaikka kehuminen onkin aina hyvä juttu muutoin. Jospa se anoppikin tajuaisi olla jatkossa hienotunteinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et saa mitään hyvää aikaiseksi haukkumalla miestäsi hänen sukulaisilleen. Miehesi on jo parantanut tapojaan. Mutta oma vihasi on oikeutettua ja todellista, eikä sitä kannata vähätellä. Annat itsellesi ison lahjan kun hakeudut jollekin terapeutille purkamaan kokemuksiasi ja tunteitasi, joihin olet aivan oikeutettu.
kaksi lasta. Olette oikeassa terapian suhteen.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle kävi aikalailla samalla tavalla äitini kanssa. Äitini oli pyhimyksen maineessa, vaikka minä vielä nuorena aikuisena tiesin pelätä häntä. Saimme asiat sovittua ja hyvän suhteen luotua, paremman kuin siskollani oli äitiin tai minuun, vaikka äitini käytti väkivaltaa vain minuun. Kun äiti oli näyttänyt pimeän puolensa niin totaalisesti minulle, hän myös saattoi relata seurassani ihan eri tavalla kuin muiden seurassa.
Ennen äidin kuolemaa oli melkein 20 vuotta sellaista aikaa, että en pelännyt äitiä ja välimme olivat hyvät. En silti koskaan kokenut reiluksi ja luontevaksi kuunnella muiden ylistävän äitini hyvyyttä ("varmaan koskaan pahaa kellekään tehnyt", "koskaan oo vastoinkäymisiään muille kostanut" jne.).
Helpompaa oli silloin kuin äitini vielä laiminlöi hoitoani ja pahoinpiteli minua; jos muut ylisti tiesin että turha heille on yrittää selittää, että ongelmia on. Jos joskus yritin, ongelma olinkin minä. Tämä on monelle sukulaiselleni edelleen totuus: minä olin ongelmatapaus, ja siksi olikin asiallista mm. laittaa minut passaamaan äitiäni viimeisinä vuosina, tekemään kaikki likaiset työt (tein kyllä ihan suosiolla kun välit äitiin oli hyvät).
Sukulaiset muistavat edelleen minusta päällimmäisenä sen, että olin se hankala tapaus josta ei meinattu millään saada ihmistä.
Ne, jotka eivät ole kokeneet väkivaltaa läheisen ihmisen taholta eivät voi ymmärtää miten kohtuuttomalta tuntuu kuunnella hänestä ylistyslauluja. On kuitenkin erittäin traumatisoivaa kokea väkivaltaa sellaisen henkilöltä taholta, jolta pitäisi saada hoivaa/hellyyttä.
Mitä minä vaatisin AP:n tilanteessa: mies saa luvan kertoa olennaisimmille ihmisille, ettei häntä enää vaimolle tartte mainostaa, kun tällaistenkin kehnojen tekemisten jälkeen on kelvannut. Mies ei kohdellut AP:ta aiemmin reilusti ja kohtuullisesti, joten sitä suuremmalla huolella vahtikoon nyt, ettei edes lähipiiri ole häntä kohtaan tietämättään kohtuuton. Se olisi mielestäni miehen työ. Tämä toimisi kaikille osapuolille apuna myös mahdollisissa tulevissa ongelmissa; jos juttu uusiutuu, on lähipiiri asiasta tietoinen ja työstänyt sitä henkisesti.
Päihdeongelmistakin toipumisessa pitää kohdata ne ihmiset, joita vastaan on rikkonut, kohdata omat mokansa ja pyrkiä niitä korjaamaan sen mitä korjattavissa on.
Mitä minä vaatisin AP:n tilanteessa: mies saa luvan kertoa olennaisimmille ihmisille, ettei häntä enää vaimolle tartte mainostaa, kun tällaistenkin kehnojen tekemisten jälkeen on kelvannut. Mies ei kohdellut AP:ta aiemmin reilusti ja kohtuullisesti, joten sitä suuremmalla huolella vahtikoon nyt, ettei edes lähipiiri ole häntä kohtaan tietämättään kohtuuton. Se olisi mielestäni miehen työ. Tämä toimisi kaikille osapuolille apuna myös mahdollisissa tulevissa ongelmissa; jos juttu uusiutuu, on lähipiiri asiasta tietoinen ja työstänyt sitä henkisesti.
Juuri näin. Tuo mitä joku ehdotti, että miniä puhuisi anopilleen on varma tapa joutua hullujen kirjoihin koko suvun nähden.
Itse asiassa miehen olisi hyvä tunnustaa väkivaltaisuutensa juuri äidilleen. Tällä on mitä luultavimmin asiasta omakohtaista kokemusta.
Vaimon ex-puolison kanssa oli juurikin näin. Väkivalta oli kotoa opittu malli, joka seurasi kyllä seuraavaankin suhteeseen. Vaarana tosin on, että anoppi pitää väkivallan sietämistä velvollisuutena, koska on itsekin joutunut sitä kokemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysyn tätä, koska olen samassa tilanteessa. Lähdin kotoani lapsen kanssa väkivaltaa pakoon, ja palasin ehkä liian aikaisin en tiedä..en vain tunne oikein mitään enää miestäni kohtaan. Katuu kyllä, käy terapiassa ym. mutta en halua häntä seksuaalisesti enää.
Onko tästä enää paluuta entiseen..? voiko elämä jatkua tällaisena kuinka pitkään? vaikeita juttuja, halveksin välillä miestäni ja vihaankin häntä tekojensa vuoksi mutta tässä sitä vaan ollaan. Ällöttävää tuo miten osa sukulaisista ei tiedä totuutta,ja laittaa väliaikaisen eron minun syykseni, kun on niin täydellinen mies..just joo :(
kun suku ylistää miehen täydellisyyttä. Ei sun tartte selittää mitään sen enempää kunhan annata ymmärtää että kukaan ei ole täydellinen.
Miten se kehtaa ottaa kaiken kunnian?!? Eikö omatunto soimaa yhtään??
Nostan jos ap vielä linjoilla..kauanko sinulle meni teosta yli pääsemiseen, voiko koskaan antaa anteeksi? palautuuko suhde entiselleen..? itse näitä kysymyksiä kelailen..:(
Mutta jos haluat parisuhteesi jatkuvan, ymmärrät itsekin, että sinun on päästävä niistä eroon.
Jotenkin minulle tuli sellainen olo, että onhan mies oikeasti ollut todella katuvainen, siis melkein itkua nieleskellen pyydellyt sinulta anteeksi sitä mitä on sinulle tehnyt? On vaikea oikeasti antaa toiselle anteeksi jos hän ei ole esittänyt olevansa todella, todella pahoillaan käytöksestään.
Ehkä siis oletkin oikeasti vihainen miehellesi, mutta kohdistat sen hänen sukulaisiinsa. Jos vihasi kohdistuisi suoraan mieheesi, joutuisit kyseenalaistamaan sen, voiko parisuhteenne jatkua ja toisaalta myös miehen oikean olemuksen. Jos mies ei ole ollut todella katuvainen ja tuntenut selvästi pahaa oloa siitä mitä on sinulle tehnyt, rakastaako hän oikeasti sinua?