Kelle muulle tämä alkaisi pikkuhiljaa riittämään?

Mies menee töihin arkisin klo 9, palaa töistä klo 19. Viikonloppuisin on niin poikki ettei mennä mihinkään yhdessä, ei leikkipuistoihin, ei kauppakeskuksiin, ehkä korkeintaan lyhyelle kävelylle. Muun ajan mies höntsäilee kotona ja me tehdään pojan kanssa mitä tehdään.



Minä olen kotiäiti. Ensin oli poika kipeänä viime viikolla, nyt olen minä. Eli emme ole olleet juurikaan ulkona pitkään aikaan.



Kun mies tulee seitsemältä kotiin, hän vaihtaa vaatteet ja lösähtää sohvalle. Kysyy mitä on ruoaksi. Kun saamme syötyä n. 19.30, mies lysähtää takaisin sohvalle ja avaa telkan. Tietää että poika ei ole tänään nukkunut päikkäreitä, koska soitin hälle jo kerran töihin ja itkin väsymystäni, kun poika ei hlaua nukkua päikkäreitä eikä näin anna mun levätä.



Kun poika ei ole nukkunut päiväunia, sellaisina päivinä olemme sopineet laittavamme hänet viimeistään kahdeksalta nukkumaan. Sitä ennen käy aina kylvyssä.



19.45 mennessä mies ei ole tehnyt elettäkään että veisi pojan kylpyyn, vaan katsoo telkkaa. Minä menen käskemään poikaa pesulle, jolloin poika: "minä haluan isin kanssa". Väsyneesti isi laahustaa kylppäriin ja leikkii siellä pojan kanssa edelleen, kello on nyt jo viittä yli kahdeksan.



Eli siihen kunnes poika nukahtaa, menee vielä ainakin 40 minuuttia.



Mikä helvetti tota meidän perheen isää ja tätä meidän parisuhdetta oikein vaivaa?!? Ihan sama olisi olla yksinhuoltajana.