Mistä tietää että on aika erota? Ettei kannata enää yrittää? Että toivo on mennyttä?

miehen kanssa ollaan keskusteltu asioista ja mies pelkää että lähden.

Meillä ei myöskään ole väkivaltaa (fyysistä ainakaan).

Mies on todella mustasukkainen, nyt se on kyllä pikkasen laantunut onneksi mutta ollaan nyt oltu reilu 6 vuotta yhdessä ja tähän asti se on ollut todella kauheeta...

JA toinen syy on se että tunnen olevani mieheni äiti.

Teen kaikki kotityöt yms ja vielä töissä käyn sen lisäksi (nyt ä-lomalla)

Mies käy töissä ja nyt meni sitten ottamaan toisen työn siihen lisäksi (viikonlopputyö).

Puoleen vuoteen en ole saanut omaa aikaa oikeestaan lainkaan (kampaajaa, hierojaa ja kaupassa käyntiä ei lasketa).

Mies on ollut todella " etäinen" jonkin aikaa ja silti tiedän että rakastaa mua paljon, kamalaa tässä onkin se että mies rakastaa mua eikä halua eroa, mutta entäs minä?

Nyt sanoin sitten kun tätä pahaa oloa oli kestänyt jo tarpeeksi kauan niin sanoin että jos asiat ei ala muuttumaan niin mun on pakko muuttaa pois, minä en enää jaksa tälläistä että pyöritän kaikkea koko ajan yksin enkä saa tarpeeksi hellyyttä. Minä teen mieheni eteen melkein kaiken mitä vaan voi (no okei kyllä se syö ite...) mutta siis ihan oikeesti teen kaiken paitsi sen työt, niin en aio koko elämääni olla mikään kotiorja, ja nyt vasta mieskin sen käsitti.

No aion pitää pääni, annoin aikaa elokuun loppuun asti, mulla alkaa elokuussa työt niin katotaan meinaako tehdä osan kotitöistä yms...

Ja jos ei ala päästämään mua omia menojani niin tietää kyllä mitä sitten menettää.

Olen tässä 6 vuotta joutunut aina kysymään että voinko mennä ja jos sanoo ei niin siihen on tyydyttävä. =(

mies on hyvä isä ja kiltti ja kaikkee sellasta mutta mua suunnattomasti ärsyttää kun tuntuu oikeesti että olen sen äiti ja neuvon mitä vaatteita nyt täytyy laittaa päälle jne... tuntuu että mieheni olisi todella lapsellinen joissain asioissa. =(

Kun ajatus jäämisestä sattuu enemmän kuin ajatus lähtemisestä.

Rakastatko kumppaniasi? Millaista teidän yhteiselämänne on? Onko seksiä? Mitä hyvää kumppanissasi on? MNitä huonoa? Riitelettkö ja millaisia riitanne ovat? Kohteleeko hän sinua hyvin, näkeekö sinussa mitään hyvää? Viihdyttekö toistenne seurassa? Onko teillä mitään puhuttavaa ja puhutteko ylipäätään mistään muusta kuin arjesta : puhuttuko siitä, mitä haluatte, mistä unelmoitte? Voitteko luottaa toisiinne, onko kumppani myös ystävä?



Elätkö nyt semmoista elämää mitä haluat, ja onko sinulla mahdollisuus ns. toteuttaa itseäsi tässä parisuhteessa? Jos ei, niin miksi ei?



Oletko jutellut kumppanisi kanssa parisuhteestanne? Siitä, miltä sinusta tuntuu, että elämä ja parisuhde on vähän väljähtynyttä tai muuten ei just nyt tyydytä?



Eli ensin kartoita tilanteesti. Kyse voi olla vain väliaikaisesta ja ihan normaalista mielialan ja parisuhteen notkahduksesta. Sitä saattaa kestää useampia vuosiakin, esim. seksiä on vähän, toinen ärsyttää enemmän tms.

Pitkän parisuhteen salaisuus EI ole mikään yltiöromanttinen ikirakastumisen olotila, EI riidattomuus, tai muukaan vastaava, vaan

TAHTO olla yhdessä myös silloin, kun menee vähän huonommin. Sen on oltava molempien taholta tuleva tahto, ei vain toisen. Ja sekin liittyy tuohon tahdon-asiaan, että sitten kun tulee solmuja vastaan, niitä ollaan valmiit selvittämään YHDESSÄ.

Taustalla on se toisen kunnioittaminen silloinkin kun on se huono kausi tai riita päällä.

Toinen juttu, mitä pitkään aviossa olleet sanovat on: riidellessä EI ikinä uhata erolla!

Itse en hyväksy pettämistä millään tasolla, eikä mieskään, eli jos haluamme hypätä naapuritontille tonkimaan, eroamme ensin ja menemme vasta sitten naapuripöytiin..

ja jos hairahdumme, on sama lähteä saman iltana tai seuraavana aamuna, sillä teko on ehdottoman anteeksiantamaton. Olemme puhuneet tämän asian.



Jos edelleen tuntuu olo kovin umpikujassa ololta, ota yhteys johonkin ulkopuoliseen tahoon jonka kanssa voit keskustella. Vaikka johonkin puhelinjuttuun. Netistä varmaan löytyy numeroita, MLL:lla pitäisi ainakin olla.



Nimimerkillä eronnut ja itsetutkiskelut käynyt.

eikä sekään tunnu oikealta ratkaisulta, on aika erota! Toisin sanoen kumpikin vaihtoehto ahdistaa.

Jollakin tasolla rakastan yhä. Yhteiselämästä uupuu hellyys, läheisyys, luottamus ja kunnioitus. Seksiä kyllä on. Kumppanini on hyvä isä, mutta miehenä hän ei enää anna minulle sitä mitä tarvitsen. Riitoja on, mutta ne ovat sellaisia " väsyneitä" riitoja, kumpikaan ei jaksa enää... Periaatteessa hän ei kohtele minua huonostikaan, mutta jotain uupuu silti. Puheet on lähinnä sitä arkea nykyään :-(

En elä sellaista elämää kuin haluaisin, mutta se tuskin on parisuhteeni vika.

Tämä suhde on ollut huonolla pohjalla jo useita vuosia. Pari kertaa se on nostettu uudelleen ylös pariterapian avulla. Kuvioissa on ollut mm. molemminpuoliset uskottomuudet, joista kuitenkin on selvitty yli ja eteenpäin.Aina se kuitenkin hitaasti huononee uudestaa. NYt alkaa olla paukut loppu ja usko vähissä. Mitä mieltä olette, joko on aika luovuttaa?

Vierailija:

Rakastatko kumppaniasi? Millaista teidän yhteiselämänne on? Onko seksiä? Mitä hyvää kumppanissasi on? MNitä huonoa? Riitelettkö ja millaisia riitanne ovat? Kohteleeko hän sinua hyvin, näkeekö sinussa mitään hyvää? Viihdyttekö toistenne seurassa? Onko teillä mitään puhuttavaa ja puhutteko ylipäätään mistään muusta kuin arjesta : puhuttuko siitä, mitä haluatte, mistä unelmoitte? Voitteko luottaa toisiinne, onko kumppani myös ystävä?

Elätkö nyt semmoista elämää mitä haluat, ja onko sinulla mahdollisuus ns. toteuttaa itseäsi tässä parisuhteessa? Jos ei, niin miksi ei?

Oletko jutellut kumppanisi kanssa parisuhteestanne? Siitä, miltä sinusta tuntuu, että elämä ja parisuhde on vähän väljähtynyttä tai muuten ei just nyt tyydytä?

Eli ensin kartoita tilanteesti. Kyse voi olla vain väliaikaisesta ja ihan normaalista mielialan ja parisuhteen notkahduksesta. Sitä saattaa kestää useampia vuosiakin, esim. seksiä on vähän, toinen ärsyttää enemmän tms.

Pitkän parisuhteen salaisuus EI ole mikään yltiöromanttinen ikirakastumisen olotila, EI riidattomuus, tai muukaan vastaava, vaan

TAHTO olla yhdessä myös silloin, kun menee vähän huonommin. Sen on oltava molempien taholta tuleva tahto, ei vain toisen. Ja sekin liittyy tuohon tahdon-asiaan, että sitten kun tulee solmuja vastaan, niitä ollaan valmiit selvittämään YHDESSÄ.

Taustalla on se toisen kunnioittaminen silloinkin kun on se huono kausi tai riita päällä.

Toinen juttu, mitä pitkään aviossa olleet sanovat on: riidellessä EI ikinä uhata erolla!

Itse en hyväksy pettämistä millään tasolla, eikä mieskään, eli jos haluamme hypätä naapuritontille tonkimaan, eroamme ensin ja menemme vasta sitten naapuripöytiin..

ja jos hairahdumme, on sama lähteä saman iltana tai seuraavana aamuna, sillä teko on ehdottoman anteeksiantamaton. Olemme puhuneet tämän asian.

Jos edelleen tuntuu olo kovin umpikujassa ololta, ota yhteys johonkin ulkopuoliseen tahoon jonka kanssa voit keskustella. Vaikka johonkin puhelinjuttuun. Netistä varmaan löytyy numeroita, MLL:lla pitäisi ainakin olla.

Nimimerkillä eronnut ja itsetutkiskelut käynyt.

Oletko tullut ajatelleeksi, että syy huonoon oloosi ei välttämättä ole ollenkaan miehessäsi/ parisuhteessasi vaan heijastuu siihen. Ehkä kaipaat jotain muutosta, mitä tahansa? Mitä jos lähtisit opiskelemaan, vaihtaisit työpaikkaa, alkaisit harrastamaan jotain todella repäisevää... Jo pelkästään se voi antaa sinulle uutta hehkua joka sitten heijastuu myös parisuhteeseesi positiivisena energiana.

Ja jokainenhan tietää sen, että jos " olen itse mukava, toiset huomioon ottava ja oikeudenmukainen, saan osakseni samanlaista kohtelua" . Ja päin vastoin...

edelleen samat asiat selvitettävänä, joudut vain läpikäymään ne yksin.

Muutoin kannat ne seuraavaan suhteeseen ja mikä pahinta - rakennat itsellesi täysin samanlaisen suhteen.

asia joka ei ole toiminut.



Minulla on sellainen ole, että miehen rakkaus minuun on ehdollista. Silloin kun jaksan olla kiltti ja täydellinen ja " helppo" , hän jollain tasolla rakastaa minua. SItten kun minulla on huono päivä, voin aistia ettei rakautta enää ole, pikemminkin inhoa.

eikä se, että haaveilet uudesta miehestä.



Uudessa elämässä ei ole takeita, että löytyy yhtään sen kummempaa.



Mutta jos yksinoleminen tuntuu houkuttelevammalta, silloin voi olla aika erota.



Meiltä uupui nimenomaan tuo " taustalla oleva kunnioitus" . Ei ollut. En haaveillut suurista tunteista, olisin halunnut tulla kuulluksi ja ymmärretyksi, edes joskus.

koko sen 8 vuotta. Kun vihdoin päätimme erota meiltä kysyttiin että mitä jos se on vain ohimenevää,jos vielä yrittäisitte?



Ohimenevää? Kun meillä oli alusta lähtien ollut kriisiä?



Eromme oli hyvä asia, hankala suhteemme innoitti minut tutustumaan itseeni, ottamaan selvää MIKÄ on hyvä suhde ja mitä se edellyttää.



Mutta olemme jo vuosia olleet onnellisia erillämme. Lapsetkin olivat jo ahdistuneita kun kotona oli aina huono ilmapiiri.



Nyt exä on löytänyt itselleen sopivamman vaimon. Minä vielä odottelen omaani...=)

Itse erosin näistä syistä:



-Henkinen väkivalta

-Lievä fyysinen väkivalta

- Juopottelu, suihkuun sammuminen, katoaminen etelän lomareissulla vuorikaudeksi jne.



Erosin kahden ensimmäisen syyn takia

syistä.

Vierailija:

Itse erosin näistä syistä:

-Henkinen väkivalta

-Lievä fyysinen väkivalta

- Juopottelu, suihkuun sammuminen, katoaminen etelän lomareissulla vuorikaudeksi jne.

Erosin kahden ensimmäisen syyn takia

Köh, olen eronnut kahdesti. Niin että taustaa tälle jorinalle on, :D



Ensimmäinen ero oli avoliitosta, josta oli pienet lapset. Jälkeenpäin tajusin koko sen parisuhteen älyttömyyden, mutta silloin kun olin umpikujassa ja mietin mitä tehdä, en kokonaisuutta varmaankaan nähnyt - näin jälkeenpäin kun katsoo tilannetta.



No, minä olin ahdistunut ja onneton ja mietin mitä tehdä siinä elämässä ja siinä suhteessa. Mietin, mitä oikein haluan elämältäni yms.

En tiennyt.

Sitten keksin: koska en tiedä, mitä haluan, alankin listaamaan, mitä EN halua!

Tein päänupissani sitä listaa, voihan sen toki tehdä paperillekin. Listasin siis mitä EN halua elämältäni ja mitä EN halua tulevaisuudeltani (sen vierran tiesin " haluamisiani" , että halusin opiskella).



Punnitsin myös, mitä kaikkea menetän jos eroan, ja mitä vastaavasti saan, jos eroan.



Lopputulos oli että päätin erota siitä liitosta. En ole katunut sitä.



Huomasin mm. että erossa menetän paljon materaialistisia asioita. Tilalle saisin riidattoman elämän, vapauden tehdä ja ajatella kuten itse haluan; mahdollsiuuden olla sellainen kuin olen (en koskaan kelvannut semmoisena kuin olen, aina minun olisi pitänyt muuttua ja olla jotakin muuta kuin olen...)

Kunnioittaminen puuttui, eikä silloin ole kyllä rakkauttakaan jos ei jaksa eikä kykene kunnioittamaan toista!





Toinen eroni oli erilainen, siinä olisin ollut valmis tekemään töitä että liitto jatkuu ja saadaan vaikeudet selvitettyä, olin valmis tekemään muutoksia itseni kanssa; valmis muuttumaan. Mies väitti haluavansa samaa (eli ei eroa) joten ravattiin parisuhdehömpötyksissä mutta sehän olikin vain silmälumetta. Mies kuitenkin halusi erota, koska siinä vaiheessa kun hän tajusi etten todellakaan lähde mihinkään, hän suunnileen heitti minut pihalle: niin selvästi hän sanoi että mene! Loppujen lopuksi selvisi, että hän oli pettänyt ja että hänellä oli toinen. Asia, jonka hän kiisti vielä senkin jälkeen kun ero oli astunut voimaan. Minulla olisi siis ollut tahtoa mutta kumppanilla ei.



No, pääsin siitäkin erosta yli. Kolmas mies on kierroksessa :D , ja tietyt asiat on puhuttu selväksi ja luotan tähän suhteeseen ja sen toimivuuteen vaikka omat ongelmansa on aina jokaisessa suhteessa, niin tässäkin omat särmien hinonnat menossa ...

pettäminen

juoppous

katoaminen

yms.



Koska kaikki ihmiset eivät ahdistuneena TEE hölmöyksiä. Vaikka tausta/syyt/suhde olisivat samanlaisia, se ajaa yhden miehen pettämään ja toisen miehen se ajaa jurottamaan kotona.



Siksi ei voi tehdä tyhjentävää listaa eron syistä, koska osa syistä on todella niitä tunteita ja odotuksia ja pettymyksiä ja sellaista, jonka vain SINÄ tunnet sisälläsi ja voit arvioida oletko TARPEEKSI onnellinen. Eihän kukaan aina ole, mutta noin pääsääntöisesti olisi hyvä jäädä plussan puolelle.