tuetuista lomista
Mun miehen terapeutti kehoitti miestä ja koko perhettä hakemaan kelan tuetulle lomalle. Aiemmin oli rahallisesti tiukkaa ja miehellä masennusta ja siksi hakeutui terapiaan. Mutta me ei haluta lähteä sinne tuetulle lomalle, koska mielummin vietetään lomat omalla porukalla. Ei koeta, että oltaisiin niin elämän umpikujassa että oltas valmiita tuetulle lomalle. Mielummin yksityisesti hoidetaan miehen depressiota. Ja lomalla iloittaisiin omista ystävistä.
Ajatuksia, kiitos!
Kommentit (8)
Tuettuja lomia on esim. kylpylöissä ja muissa paikoissa, joissa on samaan aikaan paljon enemmän muuta porukkaa kuin tuetun loman väkeä. Eikä ole pakko osallistua niihin tuetun loman aktiviteetteihin jos ei jostain syystä halua. Eli voitte hakea tuettua lomaa, vaikka ihan siksi että haluatte perheelle halvan loman.
Olemme olleet useammallakin perhelomalla urheiluopistoissa ja osa perheistä on ollut tuetulla lomalla. Siellä lomallahan saa tehdä ihan mtä haluaa. Ei siihen järjestettyyn ohjelmaan tarvitse osallistua! Käyttää hyväkseen vaikkapa vaan ne ruokailut.
Tuettuja lomia on muuten tosi monille eri ryhmille. Siskon perhe oli Akavan tuetulla lomalla, kun sisko oli äitiyslomalla ja miehelllä "vaativa työ". Ja ihan normi perhe on. Tuolla urheiluopistoissa olen törmännyt usein monilapsisiin perheisiin, jotka on tuetuilla lomilla eli monilapsisuus on myös yksi kriteeri, että pääsee tuetulle lomalle.
Ap tunnustaa ennakkoluulonsa ja tietämättömyytensä. En vaan halua mihinkään ryhmään tilittämään mitään perhekuvioita.
Onks kellään kokemuksia tuetuista lomista? Sivistäkää mua.
yllä tuli jo tuettujen lomien perusteita.. Meillä on monen vuoden kokemus tuetuista lomista, ja kyllä me ollaan ihan omalla porukalla oltu kaikissa kohteissa. Ei tarvitse osallistua järjestettyyn toimintaan ellei halua, eikä siellä mitään terapiaistuntoja ole. Sopeutumisvalmennuskurssit on asia erikseen.
Teillä olisi hyvät mahdollisuudet päästä tuetulle lomalle, mikäs sen ihanempaa, kuin halpa loma, täyshoito ja ihana lomakohde. Ilman muuta hakemaan lomaa.
En tiedä mitä ovat Kelan tuetut lomat vai onko joku tässä nyt sekoittanut asioita. Kela ei ole liittynyt mitenkään niihin tuettuihin lomiin, joilla meidän perhe on ollut vaan loman tuettu rahoitus on tullut raha-automaattiyhdistyksen kautta loman järjestävälle taholle. googlaile...
jos haluaa.Mihinkään yhteiseen ei tarvitse osallistua. Ei edes siihen aloitusinfoon. Oltiin lomalla kaksi kertaa minun opiskeluaikana, toinen muistaakseni Lomaliiton ja toinen Akavan kautta Kohteissa oli järjestettyä toimintaa, esim. lentopallon ja salibandyn pelaamista, jouluaskartelua yms. mutta niihin voi osallistua oman mielenkiinnon mukaan. Ja mitään terapiaa tms. lomiin ei sisälly. Osallistukaa ihmeessä kun on mahdollisuus päästä.
ei ne mittään paapomislomia ole. Me saimme tuetun loman kylpylään taloudellisten seikkojen perusteella (jäin 3 lapsen yh:ksi) ja ihan oman perheen kesken oltiin, ajanvieteohjelmiin ja retkiin sai osallistua ken halusi mutta ne olivat yhtä lailla kaikille asiakkaille, ei sielä erotella ketkä ovat tuetulla ja ketkä eivät eikä kukaan sitä tiedä. Äitinä arvostin sitä että sai kävellä valmiiseen pöytään ja siivoojat siivosivat huoneen (tai huoneet) joka päivä, isommat lapset kävivät uimassa ja otin vauvan kanssa rennosti. Ei siellä kukaan teidän masennuksesta tai muustakaan tilanteesta tiedä, menkää ihmeessä jos pääsette, maisemanvaihdos tekee aina hyvää.
ryhmässä vieraitten kanssa. Ihan oman perheen kesken voitte viettää lomanne.