Sairastaako kumppanisi Aspergerin syndroomaa..

Homma toimii, mutta vaatii hyvähermoisen ja -itsetuntoisen miehen, joka antaa mun ns toteuttaa itseäni vailla isompia velvotteita.



Mutta mun kanssani on kuulemma hulvattoman hauskaa ja mukavaa.

Ja usko pois, aspergeriin on toimivia suhtautumistapoja. Kun ne oppii, homma helpottuu isosti. Aspergerliitosta saa miehelle kirjallisuutta ja itsellesikin.... ja vertaiskeskustelua löytyy täältä, myös aikuisten assien omaisille ja läheisille:



http://www.aspalsta.net/



Tsemppiä, on asseissa hyvätkin puolensa, esim. kyvyttömyys juonia ja kieroilla ;-)



-as-lapsen äiti-

Ei sitä sairasteta

Mutta oikeasti sairaus se ON siinä mielessä, että sen oirehtimiseen yritetään terapialla vaikuttaa ja sen perusteella haetaan vammaistukea ja sopeutumisvalmennusta ja tukitoimia päiväkotiin ja kouluun...

-3-

Asia sen verran uusi joten en ihan edes tiedä kuinka ilmaista tai nimittää asiaa tai...

Oma puolisoni taitaa olla vahvasti as-piirteinen, tai ihan selvä as.

On asiassa toki hyvääkin, kuten joku kirjoitti: en osaa kuvitella, että mies manipuloisi, pelaisi jotain pelejä tms.

Mutta toisaalta joustamaton, itsekeskeinen, ja omasta mielestään aina oikeassa...

Ja anopilla samoin. Mun miehellä on lisksi aika paljon piirteitä adhd:sta.



Munmies on diagnosoitu samalla kuin meidän esikoinen. Appiukkoa eni ole diagnosoitu, mutta se on kuin hupaisa oppikirjaesimerkki.



Mulla eikyllä ole ollut mitään ongelmia saada suhdetta toimimaan. Anopillakaan ei kai merkittävästi. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä yli 20 vuotta, aika nuoresta asti. Hän on välillä vähän hassu, eikä kovin hyvä ilmaisemaan itseään sanallisesti, mutta hän on myös äärimmäisen lojaali "omilleen", tekisi perheensä puolesta mitä tahansa (ja tekee ihan käytännössä), ei koskaan ole epäluotettava, ei koskaa tarkoita pahaa. Hän ei pysty puhumaan rakkaudesta, mutta osoittaa sen teoillaan. Hän voi kävellä kauppaan eriparikengissä huomaamatta sitä itse, käyttää helposti mukavaksi nuhjaantuneita vaatteita ja laskuja hänen makšttavakseen ei pidä antaa, mutta hänen hyvät puolensa ovat tästä huolimatta minusta enemmän kuin keskiverto-av-palstalaisen miehellä. Telepatiaa häneltä on turha toivoa, mutta kunhan sanon ääneen, mitä haluaisin, saan sen aina, on kyse sitten juttuhetkestä tai kahvikupista.



Mihin ne teidän ongelmat sitten liittyvät? Aistiherkkyyksiin? Rutiineihin?

ymmärtänyt miksi mieheni on niin ärtynyt ja äyskii ja tiuskii aikalailla kaikesta. Jos asiat ei mene juuri niinkuin on ajatellut kaatuu koko maailma. kaikki pitää olla ennalta suunniteltua ja jos suunnitelmista poiketaan maailma hajoaa ja kaikki-minä ja kolme lastamme saa kuulla sen. Läheisyyttä tai hellyyttä tai muuta kumppaniuden tunnetta siitä voin vain haaveilla. Erittäin kaavamainen, kaikki pitää tehdä tietyllä tavalla tai kaikki menee pieleen. Keskittyy itseään kiinnostaviin asioihin lähes pakkomielteisesti.

Olen kaikki nämä vuodet ajatellut että syy on minussa mutta kaikki ei olekaan, olen vain niin puhki siitä että en saa itselleni mitään.

Joudun hoitamaan lapsiin liittyvät asiat kaikki itse, jos jotain erikseen pyydän ja sovitaan ei niitä enään hetken päästä muista ja kun muistutan hermostuu siitäkin...monia asioita kasaantunut

Mihin ne teidän ongelmat sitten liittyvät? Aistiherkkyyksiin? Rutiineihin?

Mun pahin ongelma on sovittautua uusiin sosiaalisiin tilanteisiin. Tästä syystä työpaikat ovat olleet aika vaihtuvia, olen kokenut että ajaudun helposti umpikujaan töissä ja ratkaisen sen lähtemällä sieltä pois. Tämä on oikeastaan ainoa vakava puoli omassa oireistossani.

Hassuja ja harmittomia puolia on sitten paljon. Minulla on todella herkkä hajuaisti, ja haistan ihmisten normaalivahvuisetkin eritteen hyvin tarkkaan. Viskaan miehen kaikki vaatteet parvekkeela, jos hän on ollut hetkenkään seurassa, jossa on tupakoitu.

Ruoan teen kokonaan itse, sillä olen ruoan suhteen ns supermaistaja, joka huomaa heikkolaatuisen raaka-aineen ruoasta.

Innostun mielenkiintoisista asioista valtavasti ja saatan käyttää sellaisen asian ympärillä pyörimiseen useita vuorokausia melkein nukkumatta lainkaan. Tiettyjä tietokonepelejä en voi pelata lainkaan, sillä silloin tulee valvottua liikaa putkeen.

Olen ollut ja olen nytkin opiskelija, ja kuuloaistumuksen herkkyys tekaa lukemisestani vaikeaa. Tarvitsen ehdotonta hiljaisuutta tai muuten keskittyminen hajoaa. Kerrostalon päivä-äänet ovat jo ihan liikaa.

Mulla on huumorintaju, kuten useimmilla asseilla mutta naureskelen omille jutuilleni itsekseni ja saatan vaikuttaa hullulta, kun alan hihitellä itsekseni missä vain.

Sitten on sellainen neurologinen juttu, että esim. ruokapöydässä, tv:n ääressä tai koneella aivot menevät "kiinni" ja seuraavaksi havaitsen itseni toisesta päästä huoneistoa. Ponnahdan kuulemma nopeasti ylös ja menen puolijuoksua sinne minne olen mennyt. Mies sanoo sitä poukkaamiseksi, ja äitini kanssa kun puhuivat, niin olen kuulemma poukannut jo ihan lapsesta lähtien. Yleensä poukkaan, kun ajattelen jotain asiaa siihen upoten, ja sitten se uppaminen menee ikään kuin mustuuteen.

Tuntuu siis että mieheni on pääsääntöisesti vihainen kaikesta. Ajattelee lähtökohtaisesti niin että jos kaiken sanoo tai tekee hieman ylikorostuneesti asia menee perille tai tulee nopeammin valmiiksi-meille-minulle ja lapsille tämä on haknalaa koska lapset kokevat että isä on aina vihainen ja huutaa. Hermostuu lapsille, kun istuu tietokoneella joka on paras kaveri, jos kehtaa tulla kysymään jotain jne... Olen aivan puhki...