Teinien vanhemmat!

Hyvin kestin. Meillä oli koko murkkuikän ajan hyvät välit ja toimiva keskusteluyhteys. Huumorintaju auttoi kiperissä paikoissa. Murkkuikää on turha pelätä etukäteen. Ei ne lapset hirviöiksi muutu.



Teini-ikäisen vanhemmuuteen kuuluu myös paljon hyvää ja kivaa. Nuorten kanssa on ihana keskutella, vaikka heidän mielipiteensä saattavatkin olla äärettömän mustavalkoisia. Ja matkat yhdessä olivat myös tosi kivoja. Nuoret jaksavat katsella nähtävyyksiä eri lailla kuin pienemmät lapset ja ovat kiinnostuneita asioista. Myös kotitöiden jakaminen helpottuu, kun teinit osaavat monenlaista itsenäisesti, esim. käydä laittaa ruokaa, leipoa jne. normitöiden lisäksi.

oel kuohuneet silmille lainkaan-



Kolmen pojan murrosikä on mennyt läpi satunnaisella "mielensä pahoittamisella",kunlapsella on niin hirveä tarve reuhtoa itsensä pois kotoa. Osoittaa jotenkin halveksivalla olemuksella, että katsoo alaspäin äitiä tai siää, joka haluaisi tehdä kaikkensa toisen onnen eteen.



Olen siis lähinnä itkeskellyt salaa sellaista etääntyvää asennetta ja ulkopuolellejäämistä. Lapsi ei kerro enää murheista, onnesta, rakastumisesta, kavereista, mistään.



Onneksi oma äitini on ollut siinä sivussa viisas ja neuvonut päästämään irti. "Lapsi palaa luoksesi, kun annat ensin käydä lenkin pois" Siihen etääntymiseen tuntuu kuluneen sellaiset 3-5 vuotta, mutta huomaan poikien hamuavan takaisin kodin ja äidin lämpöön -nuorina aikuisina-.



Nyt heiltä saa kuulla, että koti on ollut hyvä paikka ja äiti ollut ihana ja kiltti. Heiltä tulee myös takaisin vastavuoroista huolta siitä miten itse voin.



Oma reseptini on siis nieleminen ja itseni hillitseminen silloin kun toisella on ihan liikaakin kestämistä oman päänmylläkän kanssa. Annan samanlaiset turvalliset rajat kuin uhmaikäiselle enkä rääy takaisin.



Koskaan ei kyllä ole saanut solvata, paiskoa tavaroita tms. Kodin perussäännöt on pidetty kyllä.

ja mitään hirveää aikaa ei viime vuodet ole olleet. Joskus on pojat ääntä korottaneet tai nauraneet vanhakantaisille ajatuksilleni.

Pojat viihtyvät kotona, mutta omia menojakin heillä on. Kukaan ei tupakoi ja jokainen tekee osuutensa kotitöistä.

Huumoria viljellään paljon ja jutellaan muutenkin.

Miksi ihmeessä murrosikää pelätään ja vielä ennakkoon? Jos nuoreen on toimivat suhteet valmiiksi, on pienet kuohunnatkin helpompi kestää.

Mulla on kyllä pitkä pinna ja olen rauhallinen luonne muutenkin. Ehkä nuo on auttanut.

Miten te kestätte sitä murrosiän kuohuntaa? Mä pelkään, että parin vuoden sisällä lapseni tullessa murrosikään, mun on tosi vaikea olla provosoitumatta murrosikäisen käytöksestä.

Lapseni on nyt 10v ja nyt jo välillä niin ärsyttävää käytöstä...

Ja joskus sitä nyt vaan provosoituu, mutta mitä siitä sitten. Kunnon keuhkoputkien tuuletus tekee joskus hyvää, kunhan sen jälkeen pystyy asiallisesti keskustelemaan.