Lue keskustelun säännöt.
Minut on kasvatettu niin etten uskalla elaa. Pelkaan ihan kaikkea. 30-vuotiaaksi asti oli vaikeaa kayda yksin kaupassa ja bussissa tuli joka kerran paniikkikohtaus.
03.02.2006 |
En ole tehnyt lapsiakaan sen vuoksi, etten " kehtaa" . En kehtaa olla raskaana enkä synnyttää.
Mietin, että kuinka minut on oikein nolattu lapsena. Sen muistan etten lapsena enkä nuorena koskaan kehdannut esim. leikkiä tai puhua puhelimessa vanhempieni nähden tai kuullen.
Olen vasta nyt alkanut tajuamaan kuinka sairas olenkaan ollut. Olen pelännyt hysteerisesti kotonakin ja tarkistanut moneen kertaan, että ovet on lukossa yms. Silti minulle ei koskaan ole tapahtunut yhtään mitään.. ei pahaa, eikä juuri hyvääkään. Minut on vaan opetettu pelkäämään kaikkea.
Kommentit (19)
terveisin eräs toinen, joka on pelännyt aivan hirveästi myös aikoinaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olisi paikallaan. Olet tietyntyyppisen kielteisyysajattelun vallassa, se pitäisi poikkaista. Mitä nopeammin, sitä nopeammin pääset nauttimaan elämästä.
Koskaan ei käyty missään, oltiin vaan kotona. Kerran oltiin risteilyllä mutta meidän lapsien piti pysyä hytissä! Vanhemmat varoittelivat useasti, että hytin ovea ei saa avata kellekään, jos joku koputtaa. He kävivät kahdestaan ostoksilla ja tulivat kulmat kurtussa takaisin. Luulin pitkään, että laivat ovat pelottavia paikkoja, joissa liikkuu paljon rikollisia yms. En edes tiennyt, että siellähän on lapsille leikkipaikat ja kaikki!
esim just juuttuminen noihin lapsuuden juttuihin. Niitä voi käsitellä muttei tietysti kannata jäädä kiinni.
Vierailija:
olisi paikallaan. Olet tietyntyyppisen kielteisyysajattelun vallassa, se pitäisi poikkaista. Mitä nopeammin, sitä nopeammin pääset nauttimaan elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jospas olet vain luonnostasi tosi arka ja ujo, ja vanhemmat ovat sitten sopeutuneet tähän hankalaan luonteeseesi, ja parhaansa sen kanssa yrittäneet
t. aran lapsen äiti
Vierailija:
jospas olet vain luonnostasi tosi arka ja ujo, ja vanhemmat ovat sitten sopeutuneet tähän hankalaan luonteeseesi, ja parhaansa sen kanssa yrittäneett. aran lapsen äiti
miksi en voi, tiesin vaan etten voi. Minulle ei ollut samat jutut sallittuja kuin muille.
Millainen oma lapsesi sitten on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Vierailija:
olisi paikallaan. Olet tietyntyyppisen kielteisyysajattelun vallassa, se pitäisi poikkaista. Mitä nopeammin, sitä nopeammin pääset nauttimaan elämästä.
Sinulla ei taida olla kehittynyt itsetuntua, tai se on ainakin heikko ja erityisen väheksyvä. Pelkäät epäonnistumista yli kaiken - et uskalla ottaa riskejä. Mitä sitten vaikka jotain tapahtuisi, its life. Mutta kielteisyysajattelussa vellovat kantaa hirmuisia syyllisyyksiä ja pelkoja koko ajan siitä mitä tapahtuu. Varmistelee kaikki pikku yksityiskohdat ettei vaan tulisi virhettä ja joutuisi tulemaan " nähtäväksi" , syylliseksi. Kun kielteisyysajattelun kierre loppuu, alkaa elämä olla rennompaa. Katastrofinpelkoja ei enää ole.
En väitä, että he olisivat käyttäneet väkivaltaa, mutta tiedetään, että lapset joille on alle 2-vuotiaana annettu selkäsauna, tottelevat pelokkaasti mutteivät tiedä mistä pelko on lähtöisin.
Joten vanhempasi ovat ehkä ahdistuneet sinun pyrkimyksistäsi tutkia maailmaa kun olit pieni. En sano, että he olisivat käyneet käsiksi, mutta he ovat muuten suhtautuneet kielteisesti näihin yrityksiin.
Se on jäänyt sinulle mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monesti olen miettinyt olisinko saanut elämästä paremmin kiinni jos olisin muuttanut pysyvästi ulkomaille, vanhempieni ulottumattomiin.
Vierailija:
En väitä, että he olisivat käyttäneet väkivaltaa, mutta tiedetään, että lapset joille on alle 2-vuotiaana annettu selkäsauna, tottelevat pelokkaasti mutteivät tiedä mistä pelko on lähtöisin.Joten vanhempasi ovat ehkä ahdistuneet sinun pyrkimyksistäsi tutkia maailmaa kun olit pieni. En sano, että he olisivat käyneet käsiksi, mutta he ovat muuten suhtautuneet kielteisesti näihin yrityksiin.
Se on jäänyt sinulle mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla, että iso muutos olisi saanut sen aikaan, että olisit joutunut pelkojesi kanssa niin selkä seinää vasten, että olisit hakenut ammattiapua.
Olen itse ollut pelkuri, eikä kohdallani ulkomaille muutto kuin pahentanut tilannetta. Tosin selvisin.
Peloista pääsin eroon kohtaamalla niitä, pikku hiljaa.
Minä esim pelkäsin 6-vuotiaana niin paljon toisille lapsille puhumista, että melkein oksensin, kädet tärisivät ja hikoilin.
Luulin, että olin aina ollut tosi arka lapsi. Kuitenkin siskoni kertoi, että alle 4-vuotiaana olin suorastaan iloisen riehakas, impulsiivinen ja rohkea kuin mikä. Joten jotain tapahtui, joka muutti tilanteen!
miksi en voi, tiesin vaan etten voi. Minulle ei ollut samat jutut sallittuja kuin muille.
Millainen oma lapsesi sitten on?
[/quote]
hänelläkin on HALU tehdä asioita, mutta tosipaikan tullen ei uskalla. Yritän tukea ja kannustaa, mutta en halua pakottaa enkä tuputtaa. Saa kasvaa rauhassa ja olla oma itsensä, mahdollisuuksia annetaan kyllä moneen. Tulee paha mieli, kun ajattelen, että hän voisi joskus syyttää MINUA ujoudestaan, kun minä teen niin kaikkeni häntä auttaakseni.
Pienenä tämä lapsi ei uskaltanut olla missään uudessa paikassa edes minun kanssani, vierasti kaikkea ja kaikkia, itki hulluna yhtäkin vierasta ihmistä meillä kotonakin. Jospa sinäkin olit sellainen, että laivalla olisit vain huutanut ja takertunut äitiin ja isään ja nähnyt sitten painajaisia kuukausien ajan, joten siksi sinun annettiin pysyä hytissä? Joistain asioista kokemus opettaa, että ei kannata tämän lapsen kanssa mennä. Esim. Linnanmäelle ei ole meillä asiaa aikoihin...
Nolaaminenkin on suhteellinen juttu. Tämä arka lapseni menee aivan lukkoon, kun tavallisella puheäänellä kiellän häntä potkimasta vauvaa. Hän menee kiplikonna-asentoon lattialle, laittaa pään piiloon ja on siinä todella kauan häpeissään. Voi hyvin olla, että hänelle syntyy kokemus kaameasta vihanpurkauksesta, vaikka kukaan muu tuntemani lapsi ei noin laimealle sanomiselle korvaansa lotkauttaisi. Mitä sitten pitäisi tehdä, kun hän tahallaan satuttaa pienempää, silittääkö?
se aran lapsen äiti
PS: hienoa, että arkuutesi alkaa nyt hellittää. Hyväksy itsesi ja vanhempasi, ja pää pystyssä eteenpäin vaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esimerkiksi tuone, ettei missään voinut käydä, ja jos kävi niin siellä oli kaikki jotenkin pilallista.
Minulle oli suuri riemu havaita, ettei maailma olekaan sellainen. Melkein kaikkialla on vaikka mitä hyvää ja hauskaa.
Sinullekin on. Ihminen saa epäonnistua. Ei siinä mitään ihmeellistä tapahdu. Pahimmillaan saa potkut töistä tai joku suuttuu lopullisesti, mutta hällä väliä. Maailma on täynnä tekemättömiä töitä ja lisää ihmisi, joiden kanssa jutella ja ystävystyä.
Mokaaminen on OK, meille kaikille.
ja uudessa perheen emäntä oli tosi tiukka ja käytti mm tuota nolaamista kasvatuskeinonaan. Hän ei erityisemmin pitänyt lapsista, mutta oli ryhtynyt pph:ksi jotta saisi leivän päälle särvintä.
Monet muutkin asiat muuttuivat samaan aikaan. Menin kielikylpypäiväkerhoon ja päivistä tuli paljon stressaavampia (ennen esim pph oli samassa talossa + käymäni srk:n päiväkerho naapurissa). Päivät pitenivät kun piti mennä kaupungin toiselle puolelle aamusta ja illasta tulla takaisin.
Sisko ja veli muuttivat pois kotoa. Luulen, että oli liikaa tapahtumia samaan aikaan ja yhtäkkiä kaikilla oli minulle vähemmän aikaa kuin ennen.
Varsinkin se, että uusi pph oli " nanny from hell" reki ehkä erityisen araksi muutoksia kohtaan. Pph oli Kainuusta, siksi kysyin.
Vierailija:
miksi en voi, tiesin vaan etten voi. Minulle ei ollut samat jutut sallittuja kuin muille.Millainen oma lapsesi sitten on?
hänelläkin on HALU tehdä asioita, mutta tosipaikan tullen ei uskalla. Yritän tukea ja kannustaa, mutta en halua pakottaa enkä tuputtaa. Saa kasvaa rauhassa ja olla oma itsensä, mahdollisuuksia annetaan kyllä moneen. Tulee paha mieli, kun ajattelen, että hän voisi joskus syyttää MINUA ujoudestaan, kun minä teen niin kaikkeni häntä auttaakseni.
Pienenä tämä lapsi ei uskaltanut olla missään uudessa paikassa edes minun kanssani, vierasti kaikkea ja kaikkia, itki hulluna yhtäkin vierasta ihmistä meillä kotonakin. Jospa sinäkin olit sellainen, että laivalla olisit vain huutanut ja takertunut äitiin ja isään ja nähnyt sitten painajaisia kuukausien ajan, joten siksi sinun annettiin pysyä hytissä? Joistain asioista kokemus opettaa, että ei kannata tämän lapsen kanssa mennä. Esim. Linnanmäelle ei ole meillä asiaa aikoihin...
Nolaaminenkin on suhteellinen juttu. Tämä arka lapseni menee aivan lukkoon, kun tavallisella puheäänellä kiellän häntä potkimasta vauvaa. Hän menee kiplikonna-asentoon lattialle, laittaa pään piiloon ja on siinä todella kauan häpeissään. Voi hyvin olla, että hänelle syntyy kokemus kaameasta vihanpurkauksesta, vaikka kukaan muu tuntemani lapsi ei noin laimealle sanomiselle korvaansa lotkauttaisi. Mitä sitten pitäisi tehdä, kun hän tahallaan satuttaa pienempää, silittääkö?
se aran lapsen äiti
PS: hienoa, että arkuutesi alkaa nyt hellittää. Hyväksy itsesi ja vanhempasi, ja pää pystyssä eteenpäin vaan!
Muistan, että kavereideni vanhemmat usein ihmettelivät, että mahdanko koskaan puhua mitään, johon kaverit aina vastasivat puolestani, että " ihan normaalisti se puhuu kun me leikitään" . Arkuuteni kohdistui siis nimenomaan aikuisiin ihmisiin, auktoriteetteihin.
En muista, että minua olisi koskaan kannustettu mihinkään. En saanut harrastaa mitään, enkä saanut uusia leluja. Kerran sain uuden värityskirjan, josta nousi hirveä elämä, että olen " lellilapsi" . Kasvoin todellakin siinä uskossa, etten ole minkään arvoinen. Olin värityskirjan saadessanikin jo n. 8-vuotias, joten tajusin kyllä sen arvon, että kyse ei ollut mistään kalliista jutusta. Muistan ihmetelleeni, että onko tämä todella lellimistä...
Hytissä pysymisestä vielä, etten olisi voinut kuvitellakaan, että olisin huutanut julkisesti.. e-hei. Hyvä että uskalsin puhua vanhemmilleni edes kahden kesken, edes normaaliäänellä.
Isäni harrasti usein sitä, että lupasi erilaisia asioita, esim. " huomenna mennään Linnanmäelle" . Kun sitten huominen tuli ja minä olin innoissani, niin isä sanoikin, ettei mennäkään. Ei mitään selityksiä.
Ikäänkuin hän olisi nauttinut siitä, että sai minut innostumaan ja sitten taas lannistumaan.
Olen miettinyt, että ehkäpä vanhempani ovat vain siirtäneet omat pelkonsa minuun.
" Hei ap. haluaisitko sähköpostitse vaihtaa ajatuksia?"
Olet aikuinen ihminen ja voit elää yksin itsenäisesti.
Tule vain ulos kuorestasi ja ala etsiä itseäsi kiinnostavia asioita. Voihan sitä pelätä vaikka mitä mutta kun se on turhaa. Me kaikki kuolemme joka tapauksessa niin miksi pelätä joka päivä väistämätöntä...