G: Millainen on tuntemasi hyvä ihminen?
Kuka tuttavasi tai läheisesi sinulle tulee mieleen, kun pitää nimetä hyvä ihminen? (Mies vai nainen, minkä ikäinen, ammatti, miten hyvyys ilmenee tms.)
Kommentit (17)
Mies, lapset, minäkin.
-Emme puhu toisista pahaa kolmansille osapuolille selän takana.
-Rehellisyys.
-Yritys nähdä toisissa hyvää mahdollisimman pitkälle.
Hienotunteisuus muita ihmisiä kohtaan.
suvaitsevaisuus.
Luotettavuus.
Pyrkimys olla tahallisesti loukkaamatta muita ihmisiä tämän matkamme varrella.
Tietynlainen kateuden puute, perustyytyväisyys vaikka materiaa ei olekaan mielettömiä määriä.
Muu perhe lisäks kuuntelee muita ihmisiä hyvin, minä en läheskään aina, vaan ajatus harhailee.
Olen tuntenut erään iäkkään ihmisen joka nyt on jo kuollut, mutta hän ei ainakaan minun kuullen koskaan haukkunut ketään selän takana ja hän oli vilpittömän kiltti ja kauniilla tavalla vaatimaton ihminen. Hän saattoi joskus olla hankala tai oikukas, muttei ilkeällä tavalla. Tunsin hänet 10 vuotta kohtalaisen hyvin. Hän oli oikeasti todella herttainen ja sisäisesti kaunis ihminen, myös koviakin elämänvaiheita läpikäynyt.
että juuri ne on niitä ystävällisimpiä ja hyviä ihmisiä, jotka ovat oikeasti kovia kokeneet.
Yksi ystäväni on sinkku, opiskelee ja tekee töitä samalla, alle 30v. On aidosti auttavaisin ja joustavin ihminen jonka tiedän. Hän aina yrittää miettiä kaikki tyydyttävän ratkaisun. On elänyt lapsena/nuorena köyhää elämää, ja aina on vähimmistäkin tarjonnut esim ruokaa.
Yksi on sukulaisnainen joka aina pyrkii tsemppaamaan, auttamaan ja olemaan ystävällinen kaikille. Haluaa aidosti hyvää jokaiselle ihmiselle.
Mieheni taas ei minun silmään aina ole täydellinen (lienee luonnollista kun jakaa arjen jonkun kanssa), mutta hän on todella avulias kaikille ystäville, tutuille ja tuntemattomille, sekä todella empaattinen. Saattaa tuntea todella suurtakin myötätuntoa muita ihmisiä kohtaan.
Niin kaikkia noita taitaa yhdistääkin tuo avuliaisuus ja myötätunto.
on todella hyvä ihminen.Hän on 58v ja kokenut todella kovia elämänsä aikana,mutta silti jaksaa olla aina positiivinen ja iloisen oloinen. Ukkonsa on ollut tosi roisto,mm tehnyt naapurin teinin kanssa lapsen ja kavaltanut rahoja.
Sitten tädilläni on todettu pari-kolme vuotta sitten todella vakava sairaus, josta ei vieläkään tiedetä onko voitettu,on siis syöpä(mutta ei rinta). Uskossa on mutta ei vl. Toivon hänelle enkeleitä ja ja vielä monta joulua.
Hyvä ihminen on mielestäni sellainen joka ei käytä henkistä eikä fyysistä väkivaltaa. Ei sano pahasti kenellekään päin naamaa, eikä julista omia totuuksia ainoina oikeina eikä puhu pahaa selän takana.
Hyvä ihminen on mielestäni sellainen joka ei käytä henkistä eikä fyysistä väkivaltaa. Ei sano pahasti kenellekään päin naamaa, eikä julista omia totuuksia ainoina oikeina eikä puhu pahaa selän takana.
Hyvä ihminen on ystävällinen kohtelias auttavainen
Ja kuuntelu on tärkeää
Oma äitini. Tekee kaikkensa lapsien ja miehensä hyvinvoinnin eteen. Minäkin nykyään jo päälle parikymppinen, enkä asu enää kotona, mutta kyllä sitä edelleen hätätilanteen tullen soitan aina ensimmäisenä äitille. Sieltä saa apua ongelmaan kun ongelmaan. :D Hän laittaa kyllä muiden hyvinvoinnin itsensä edelle ja on ihan mahtava äiti. Saan olla onnellinen!
[quote author="Vierailija" time="14.12.2012 klo 00:14"]joka ei koskaan arvostele toisia tai puhu kenestäkään selän takana pahaa. Jos joku hänen kuultensa haukkuu jotakuta, hän yrittää aina sanoa jotakin hyvää kyseisestä henkilöstä tai miettiä syitä sille, miksi kyseinen henkilö käyttäytyy tällä tavalla.
[/quote]Hän on viisas ihminen.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 14:38"]
[quote author="Vierailija" time="14.12.2012 klo 00:14"]joka ei koskaan arvostele toisia tai puhu kenestäkään selän takana pahaa. Jos joku hänen kuultensa haukkuu jotakuta, hän yrittää aina sanoa jotakin hyvää kyseisestä henkilöstä tai miettiä syitä sille, miksi kyseinen henkilö käyttäytyy tällä tavalla. [/quote]Hän on viisas ihminen.
[/quote]
Viisaus ja hyvyys kulkevatkin usein käsi kädessä.
51-vuotias, mies. Hyvyys ilmenee mm. hyväntekeväisyystyönä (eläimet, ympäristönsuojelu, lapset, köyhät) ja sillä, että ajattelee lähes naiivisesti kaikista pelkästään hyvää. Ei puhu muista pahaa, on kiltti, ahkera, vaatimaton.
itse olen kyllä samanlainen, joten kovin vaikea sanoa, millainen on.
Tiivistettynä voisi sanoa, että oikeudenmukainen, reilu, ymmärtävä niitä kohtaan, jotka kärsineet tässä elämässä.
joka ei koskaan arvostele toisia tai puhu kenestäkään selän takana pahaa. Jos joku hänen kuultensa haukkuu jotakuta, hän yrittää aina sanoa jotakin hyvää kyseisestä henkilöstä tai miettiä syitä sille, miksi kyseinen henkilö käyttäytyy tällä tavalla.
Nuori, kaunis, perheellinen opiskelija nainen, takanaan melkoinen menneisyys. Ystävällinen, vilpitön, auttavainen, aito.
Hyväntahtoinen aina toisia kohtaan. Ei halua pahaa kenelekään. Ei ilkeile, tai ole kateellinen. Antelias ja erittäin auttavainen.
Pyrkii näkemään toisissa ihmisissä vain ne hyvät asiat, ei jää siis junnaamaan huonoissa asioissa, mutta toisaalta ei kiellä tai ummista väärällä tavalla silmiään vääryydelle tai kielteisille asioille. Ottaa ongelmat esille, ja pyrkii selvittämään ne heti ja kiihkoilematta (antamatta tunteille valtaa).
Ymmärtäväinen, suvaitsevainen. Tsemppaa toisia ihmisiä. Reilu, tasapaolinen esimies alaisilleen. Pitää omien alaistensa puolia, ja pyrkii innostamaan ja kannustamaan, ja kuuntelemaan alaisiaan. Erittäin pidetty esimies ja työkaveri. Erittäin ahkera työntekijä, joka ei säästä itseään.
Ystävänä aivan ihana. Tukee ja ymmärtää, ja auttaa. Ilostuu ja tulee hyvälle tuulelle jos toista onnistaa. Iloitsee toisten onnistumisista.
On yksi parhaimpia äitejä ketä tiedän.
Lämminhenkinen ja empaattinen. Aina heikomman ja kärsivän puolella. Antaa hyväntekeväisyyteen rahaa. Perhekeskeinen, kaikki vapaa-aikansa haluaa viettää perheen kanssa, vaikka ns. uranainen. Äidillinen.
Lahjakas vähän joka asiassa. Kiinnostunut monista asioista. Erittäin hyvä matkakumppani, joustava ja hyväntuulinen, mielenkiintoista ja hauskaa seuraa.
Ihmeellisellä tavalla huomaa aina toisten vastoinkäymiset ja kärsimykset, mm. eräs puolituttu köyhä lapsiperhe ilostui, kun tämä ystäväni antoi kolme jätesäkillistä vaatteita (lähes käyttämättömiä ja kauniita ja käytännöllisiä lastenvaatteita ja leluja) heille lapsille. Vielä kauan tästä, se äiti jaksoi kiittää ja kehua miten hyviä vaatteita ja leluja sai lapsille.
Auttaa aina kun tarvitaan.
Kerran ystäväni myös alkoi hoitaa erään vanhuksen asiaa, joka kanssa lähinaapuri. Vanha mies valitti, että ei pääse vanhainkotiin, vaikka ikää jo 82-vuotta, ja heikottaa eikä jaksa enää käydä kaupassa tai tehdä ruokaa (yksinäinen leski), ja haluaa jo vanhainkotiin! Ystäväni alkoi auttaa vanhusta, ja lopulta pitkien mutkien kautta vanhus sai kauan kaipaamansa laitospaikan, koska ystäväni puolusti tämän vanhuksen tahtoa ja oikeutta.