Vituttaa, ei oo ikinä vapaata/mahdollisuutta tehdä oikeasti sitä mitä haluaa

pienen pieniä harvoja pikkupätkiä lukuunottamatta.



Vituttaa joskus, kuten tänään, että elämä tuntuu olevan 95%:sti vaan velvollisuuksien tekemistä, asioista stressaamista, suunnittelua, työtä, työtä ja työtä.



Opiskelen tällä hetkellä, vaihdan alaa, jotta "pääsisin" töihin paremmin. Työt ei suoraan sanottuna kiinnosta pätkän vertaa, mutta ei täällä muutenkaan elä ja ruokaa on saatava itelle ja perheelle, joten ei auta itku markkinoilla.



Opiskelutkin on perseestä, ensin vietän 8 tuntia koulun penkillä, kuskaan ja haen lapsia hoidosta, ja "vapaa-ajallani" kotona sitten teen kotitöitä, valvon lasten tekemisiä, pyykkään, siivoan, teen ruokaa, käyn kaupassa, maksan laskuja yms. Plus sitten kaikki hemmetin koulutehtävät, lukemiset ja kouluun liittyvät projektit.



Sitten pitäisi myös auttaa muita joilla vaikeaa, pitää sukulaisuus- ja ystävyyssuhteita yllä (tällä hetkellä kaikki nekin tuntuu vaan pakkopullalta, suoritukselta, joka on tehtävä "jos haluaa säilyttää ystävät elämässään" vaikka aikaa siihenkään ei olisi yhtään).



Olisi ihanaa kun ehtisi siivota joskus kotinsakin kunnolla, nyt ehtii tekemään vain pakolliset.



PUHUMATTAKAAN siitä, että ehtisi joskus tehdä sitä mitä _haluaa_, vähän pidempäänkin kuin että "nyt mulla on 30 minuuttia aikaa itselleni, nyt äkkiä jotain" ja koko senkin ajan sitä miettii vaan että oikeestaan pitäs sekin aika käyttää järkevästi ja lukea opiskeluihin liittyvää kirjallisuutta/tehdä tehtäviä. (kuten nytkin PITÄISI tehdä, kasa hommia ja lukemista, deadlinet ensi viikon alkupuolella...)



Viime viikolla en päässyt edes lenkille kertaakaan, lapset kun on tässä ja mies teki iltavuoroa, eikä ole niitä hoitajiakaan lähettyvillä eikä varaa palkata ketään edes mll:sta.



Vituttaa. tässä sitä pyristellään päivästä toiseen, hommia ja velvollisuuksia on enemmän kuin aikaa riittäis, vaikka olen karsinut jo kaiken mahdollisen (esim. omat harrastukseni, niille ei kertakaikkiaan järjesty aikaa eikä mahdollisuuksiakaan).



Mitä mä sit tahtoisin tehdä?



Olisinpa tilanteessa, jossa olisi ei-mitään-asioita-hoidettavaksi, saisi tulla ja mennä kuten haluaa, lähteä lenkille kun siltä tuntuu, nousta aamuisin silloin kun on nukkunut tarpeeksi ja herää luonnollisesti itsekseen (mulla se olis noin kahdeksan aikaan, mutta herätys on joka aamu viimeistään kuudelta...), saisi aamulla kahvia rauhassa juodessaan miettiä, että mitähän sitä tänään tekisi. En edes haaveile mistään ihmeellisyyksistä, vaan omasta ajasta, vapaudesta, rauhallisista päivistä. Rauhallisesti saisi siivota ajan kanssa, maleksia kaupassa miettien mitä ruokaa haluaisi valmistaa ja valmistaisi sen sitten kaikessa rauhassa, alusta asti. Ottaisi päivätorkut sen jälkeen, kävisi kävelyllä, lukisi rauhassa kirjaa. Harrastaisi jotain. Olisi ihanaa aloittaa vaikkapa ratsastus, olisi luultavasti rentouttavaa ratsastaa jossain metsäpolulla. Ehtisi ja jaksaisi tavata ystäviään, olisi aikaa, eikä mitään nopeasti hörpättyjä kahveja tyyliin "päivitetään kuulumiset nopeesti, mun pitää olla puolen tunnin päästä siellä ja siellä"



Tuleeko tällaista aikaa koskaan??? Eläkkeellä??? Sinne on vielä ainakin 35 vuotta aikaa! Mä en jaksa...!