Tovottu lapsi ja abortti..

Oletteko koskaan törmäneet? Lasta haluttu ja toivottu ja kun raskaaksi asti päästy, epäillys on suuri..

Tiedän, että kaikki tunteet kuuluu raskauteen, mutta ei kai noin vahvana? Ihmettelen, että miksi, ensimmäisen kanssa olin ihan omissa maailmoissa ja niin iloinen ja niiin raskaana..

Toki tiedän nyt enemmän mihin olen ryhtymässä kuin ekan kanssa.. Voisiko se vain olla pelko ja tieto ja aikuistuminen..

aborttia oikeasti, vai koetko vain ahdistusta ja asia pyörii mielessäsi?

Jos ensimmäinen, niin olet oikeasti hullu idiootti, jos jälkimmäinen, niin ihan normaalia on. Kyllä mullakin on raskauksissa pyörinyt vaikka mitä ajatuksia mielessä.

Mielestäni abortin saa tehdä monissa tapauksissa, vahinko, mahdoton tilanne, raiskaus, lapsen vammaisuus...



Mutta jos sitä on yrittämällä yrittänyt ja sitten muuttaa mielensä ku pikkasen pelottaa, niin on murhaaja.



Anna adoptioon jos et iste uskalla pitää.

mutta mielessä käy välillä, pelko valtaa!!



ap

oliko esikoisen kanssa kovin vaikeaa? Millainen ikäero tulee?

tokassa varsinkin katui ensin kovasti. Epäilin että pilaan esikoiseni elämän.



Kolmannessakin vähän samanlaisia fiiliksiä, mutta se olikin vahinkoraskaus



Menee varmasti ohi

Enkä vieläkään ymmmärrä miten loppujen lopuksi tuli päätöksen tekemään. MIehen kova painostus ja terveydehuoltohenkilöstön oikeanlainen tuki ja asiaan perehtyneimättömyys saivat tekemään abortin tilanteessa, jossa etukäteen tiesin, että koko raskausajasta tulisi terveyteen liittyvien asioidan vuoksi yhtä hirvittävää stressiä ja epävarmuutta. Eikä ollut takuuta syntyykö lapsi elävänä vai vammautuuko mahdollisesti.



Kukaan ei kuitenkaan puuttunut tilanteeseen, vaikka jahkailin kauan, vielä aborttipapereita kirjoittaessa sanoin, että lapsen kyllä ottaisin ja kun lääkäri kysyi olenko varma päätöksestä, en vastannut mitään.



Hormonit, pahoinvointi ja oksentelu sekä paniikinomainen steressitilanne. Oikeasti olisin tarvinnut viikon sairasloman sekä lääkärin, joka miettii kanssani realistisesti tilannetta.

kaikenlaiset ajatukset. Voimia niiden kanssa! Uuden elämän ihme, ilo, pelko, kauhistus, jännitys, huoli; miten minä kaikesta selviän. Jaksamisia tunnemyrskyjen kanssa! Iloa odotukseen! Iloa arkeen! Monet ovat samat tunteet jakaneet ja kokemukset kokeneet. Ja kun pieni nyytti on saatu syliin, onnea tulvillaan!

Enkä vieläkään ymmmärrä miten loppujen lopuksi tuli päätöksen tekemään. MIehen kova painostus ja terveydehuoltohenkilöstön oikeanlainen tuki ja asiaan perehtyneimättömyys saivat tekemään abortin tilanteessa, jossa etukäteen tiesin, että koko raskausajasta tulisi terveyteen liittyvien asioidan vuoksi yhtä hirvittävää stressiä ja epävarmuutta. Eikä ollut takuuta syntyykö lapsi elävänä vai vammautuuko mahdollisesti.

Kukaan ei kuitenkaan puuttunut tilanteeseen, vaikka jahkailin kauan, vielä aborttipapereita kirjoittaessa sanoin, että lapsen kyllä ottaisin ja kun lääkäri kysyi olenko varma päätöksestä, en vastannut mitään.

Hormonit, pahoinvointi ja oksentelu sekä paniikinomainen steressitilanne. Oikeasti olisin tarvinnut viikon sairasloman sekä lääkärin, joka miettii kanssani realistisesti tilannetta.

olitko sinä siis tilanteesi tietäen tarkoituksella hankkiutunut raskaaksi, ja sitten tehnyt abortin?

Jos näin, niin sulta olisi pitänyt kyllä pistää piuhat kiinni samaa kyytiä.

mutta mielessä käy välillä, pelko valtaa!!

ap

mitään todellista syytä, niin todennäköisesti ne johtuu hormoneista.

Mulla on ollut ihan vastaavia ajatuksia kaikkien kolmen raskauden aikana, mahassa olevaan vauvaan en ole osannut kiintyä, olen toivonut keskenmenoa jne kamalaa.

Keskimmäisen syntymän jälkeenkin olin 3 kk ihan sekaisin, olin varma että lapsi on vammainen ja suunnittelin kuinka tappaisin sen...

Tämä kaikki tuntuu jälkikäteen ihan kamalalta, ja itkettää suorastaan, että olen moisia ajatuksia ajatellut ja tunteita tuntenut mun elämäni suurimpia aarteita kohtaan.

Sanon vaan, että se on ihan luonnollista. Toivottavasti voit jutella jonkun kanssa asiasta.

mutta on näköään muutkin! Kamalaa! Mutta kiitos, että vastaatte rehellisesti, esikoinen

toiaan oli aika kamala :) ihana myrsky, itse olen samanlainen, mutta niin haluan kaksi lasta ja haluan, että niistä olisi toisilleenkin seuraa myöhemmin.



Esikoinen on nyt päälle kolme ja olen ihan alussa raskaudessa..



Mies on ihan hulluna vauvaan :) lopetti jopa polttamisen (tukeakseen minua, koska mulla kun ei vaihtoehtoja ole, kun lopettaa)



Eli varmaan nikotiinin puutteestakin johtuvat jonkinlaiset hulluuden oireet!



Kiitos teille, en ole muille kun miehelle kehdanut ajatuksistani kertoa, hän toki tukee ja sanoo, että älä mieti liikaa pärjätään kyllä ja tiedän, että hänestä on apua!



ap