Lue keskustelun säännöt.
Uskon, että puhelinkammoni väheni tänään rutkasti
17.10.2012 |
Olin jo päiviä suunnitellut tuota tämänpäiväistä puheluani Kelaan. Ja mitä käy itse puhelun aikana! Heti alussa en muistanut sotuani ja kun siitä vaikeudesta päästiin ylitse kävin takeltelemaan aivan ihmeellisellä tavalla sanoissani. Varmasti ainakin minuutin vääntelin asiaa saamatta sitä minkäänlaiseen järjestykseen. Lopulta virkailija keskeytti sönköttämiseni kysyen olenko ihan kunnossa.
Ei ihan hetkeen ole nolottanut niin paljoa kuin tuolloin. :( Positiivista: En usko paljoa tuon pahemmin olevan mahdollista mokata puhelimessa, joten uskon kammoni tästä lieventyneen. Mitäs sitä enää pelkäämään jatkossa, kun pahimman on jo kokenut.
Haluaako joku sanoa, etten ole ainut, joka on mokannut joidenkin virastopuheluiden kanssa?
Kommentit (27)
Se ihminen siellä puhelimen päässä tekee vaan työtä ja voi itsekin jännittää vähän puhelua, kun eihän sitä koskaan tiedä minkälainen ihminen sieltä nyt soittaa.
Ajattele, että hän on normaali työtään tekevä ihminen, ei sen kummempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se ihminen siellä puhelimen päässä tekee vaan työtä ja voi itsekin jännittää vähän puhelua, kun eihän sitä koskaan tiedä minkälainen ihminen sieltä nyt soittaa.
Ajattele, että hän on normaali työtään tekevä ihminen, ei sen kummempaa.
Tuollainen on yhtä hyödyllistä kuin yrittää saada ihmisen araknofobiaa poistumaan sillä että kertoo että Suomessa ei ole yhtään ihmiselle vaarallista hämähäkkilajia joten ei ole mitään syytä pelätä hämähäkkejä, tai korkean paikan kammoiselle että nämä rakenteet on kyllä vakaita ja putoamisvaaraa ei ole joten mitään pahaa ei tapahdu.
Tuollaiset pelot on aika lailla järjen ulottumattomissa. Esim. minä puhelinkammoinen tiedän tasan tarkkaan että siellä on toisessa päässä vain tavallinen ihminen, joka joutuu kohtaamaan kaikenlaisia muitakin "vaikeita" asiakkaita esim. vajaaälyisiä, dementoituneita, huonosti suomea puhuvia - mutta se ei auta yhtään sitä että puhelun soittaminen on minulle yhtä helvettiä josta menee mahakin pelosta ripulille.
Se vain vaatii sitä, että tartutaan rohkeasti luuriin ja soitetaan. Itsekin olin ennen puhelinkammoinen. Sitten sain työn, jossa on pakko setviä mitä ihmeellisimpiä asioita puhelimessa tuntemattomien, joskus vihaistenkin ihmisten kanssa. Kyllä oli kuulkaa alku hankalaa! Pyrin vetkuttamaan soittoja aina niin kauan, että huonetoverini poistui työhuoneestamme, koska kammoani pahensi vielä ajatus siitä, että hän kuulee minun mokaavan. No, alkuun auttoi se, että tosiaan KAIKKI tarvittavat faktat olivat edessäni lapulla. Jopa oman työnantajani nimen piti lukea siinä lapussa, muuten meni takelteluksi.
Kaameimpia muistoja oli eräs täysin yllätyksenä tullut ruotsinkielinen puhelu. Vaikka olen ruotsista Laudaturin aikoinani kirjoittanut, menin niin lukkoon, etten saanut sanaakaan sanottua. Kamala tilanne.
Mutta ihminen on usein oppivainen. Vuosien harjoittelun tuloksena kammoni on käytännössä hävinnyt. Joskus soittelu on edelleen vastenmielistä, mutta pelottavaa se ei enää ole ollut aikoihin.
Minä vastaan työkseni virkapuheluihin :) 85% ihmisistä (joille suurimmalle osalle olen tuttu, ollaan puhuttu useamman kerran ja/tai tavattu) takeltelee sanoissaan ja asiassaan.
Voin täältä omasta näkökulmastani kertoa, että ei haittaa, turha stressata soittamista. Sellaista tilannetta ei ole tullut vastaan, etteikö soittaja ja asia ole selvinnyt. Plus itsekin sekoan sanoissani, jos soittelen omissa asioissani kelaan tms :) Ihminen täällä langan päässäkin on!
niiden ihmisten takia, jotka ovat puhelimessa töykeitä ja epäystävällisiä. Esim. tk:n ajanvaraus.
Inhottaa soittaa minnekään kun aina tulee se pelko, että toisessa päässä on joku sellainen.
Se ihminen siellä puhelimen päässä tekee vaan työtä ja voi itsekin jännittää vähän puhelua, kun eihän sitä koskaan tiedä minkälainen ihminen sieltä nyt soittaa.
Ajattele, että hän on normaali työtään tekevä ihminen, ei sen kummempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka aiemminkin oli toisinaan viikkoja, jolloin piti soittaa useita epämiellyttäviä virastopuheluita, niin ei se tuntunut kammoani pienentäneen. Joka kerta uusi puhelu jännitti ihan yhtä paljon jos ei enemmänkin kuin edelliset. Jokin oma tajuaminen nyt vain taisi käydä tuon aloituksessa kertomani puhelun kautta. Tapahtui se mitä olin pitkään pelännyt. Hävetti kamalasti eikä varmasti edes turhaan, vaan kyllä se virkailijakin minua kummallisena piti, mutta siitäkin selvittiin.
En tosin usko puhelinkammoni ikinä olleenkaan sieltä pahimmasta päästä. Jokseenkin rajoittavaa vain ja ei se tietenkään vieläkään täysin luontevaa ole.
mutta mun täytyy kans etukäteen moneen kertaan miettiä mitä sanon puhelimessa ja miten esitän asiani, kun johonkin soitan...
Mielummin käyn jossain virastossa kuin hoidan asian puhelimitse...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen ottanut sen asenteen, että kuulostan just niin juntilta ja tyhmältä kuin kuulostan, koska sellainen minä olen ja turha esittää viisaampaa. Kun reippaasti vaan hoitaa asiansa, niin kyllä niiden virkailijoiden pitäisi osata neuvoa. Se on niiden työtä.
Tää on helpottanut mun erilaisia kammoja, jotka liittyvät sosiaalisiin tilanteisiin. Ja oon ollut tosi ujo ja arka joskus ja olen vieläkin.
mutta mun täytyy kans etukäteen moneen kertaan miettiä mitä sanon puhelimessa ja miten esitän asiani, kun johonkin soitan...
Mielummin käyn jossain virastossa kuin hoidan asian puhelimitse...
Mietin puhelun etukäteen ja sitten kyllä mokaan, kun se ei menekään niin kuin olin suunnitellut. Esim. juuri sotun voin unohtaa, puhelinnumeroita nyt en ainakaan muista, hyvä jos nimeäni. En pääse koskaan puhelinkammosta eroon. Suunnittelen jotain kelaan soittamista ehkä viikkojakin ja joskus onneksi käykin niin, ettei tarvitsekaan soittaa. Onneksi nykyään voi netissä hoitaa paljon asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- Minusta virkailijat käyttävät puhelimessa enemmän kirjakieltä kuin kasvotusten. Tämä jännittää.
- Minulla on luonnostaan käheä ääni, joten pelkään, ettei puheestani saa puhelimessa selvää.
- Kaikenlainen taustahäly arveluttaa, miten paljon se häiritsee puhelua vastapuolen mielestä.
- Puhelimessa ei mielestäni ole samalla tapaa miettimisaikaa kuin kasvotusten. Kysymysten ja vastausten pitäisi tulla selkeinä samantien.
- Läsnäolo ja kuunteleminen on vaikeampaa osoittaa puhelimessa kuin kasvotusten, jolloin voi katsoa esim. silmiin ja nyökkäillä.
Nämä nyt ensimmäisenä tuli syinä mieleen. T: ap
Olet sankarini!
Mun piti just tänään soittaa yksi puhelu, mikä jännitti ihan megana. Hengittelin ja puhkuin siinä sitten aikani, mutta lopulta puhuin itseni ympäri tekemään sen - sinun ansiostasi!! Kiitos, ap! :)
Kuule, olen mokannut puhelimessa montakin kertaa.
Deittailin nuorena tyttönä poikaa, joka soitti yhdessä bändissä. Olin juuri kuullut hänen moitteensa, miten huonot takatilat yhdessäkin paikassa olivat olleet. No, eräs mies (asiakas) soitti ko. paikan asiakaspalveluun kysyäkseen millainen tämä ko. soittopaikka oikein oli... Minä sitten annoin perusteellisen selvityksen niistä takatiloista, kun jotenkin sain sen käsityksen, että hän oli tulossa sinä iltana lisävahvistuksena siihen bändiin... ?! Mies oli hetken hiljaa ennen kuin alkoi nauramaan, että ihan hän vaimonsa kanssa oli aikonut tulla pyörähtämään...sinne yleisön puolelle!
No, ei se vielä mitään sille, että menin pomolle kertomaan hänen tyttärensä soittaneen. "Mitä? Mimulla on kaksi poikaa eikä yhtäkään tytärtä!" Uusi pomo sattui olemaan paikalla seuraten keskustelua mielenkiinnolla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä valmistaudun näitä varten.
Upeeta jos sä pääsit tuolla puhelin pelosta eroon, mutta epäilen.
Ihmettelen enemmän, että oikeestiko sä et ole valmistautunut?
Olen monesti mokannut tärkeissä soitoissa ja se ei olekaan se luurin nostamisen pelko. Vaan se, että siellä oikeesti joku *vieras* ihminen vastaa.
Koin joskus pientä puhelinsoittokammoa. Tusinan kertaa kun käy siten että kun on taistellut pahimman ahdistuneisuuden yli, ja tekee sen soiton sitten, käykin siten että kukaan ei vastaa, tai joutuu jonottamaan. Perkele.
Fobia lähti yhtä nopeasti/hitaasti kuin alkoikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että ei kannata miettiä puhelua, toki tietty faktat pitää olla esillä että mistä on kyse.
Olen huomannut että puhelua on vaikea miettiä etukäteen kun ei voi tietää mitä siellä toisessa päässä sanotaan.
Ja senkin olen huomannut että rauhallisuuus puhelun alussa auttaa; odotat että toinen saa vastattua ja sit esittelet itsesi rauhallisesti. Näin käy vastapelurille edes selväksi kuka siellä soittelee. Monilla on inhottava tapa sanoa nimensä niin nopeasti ja heti puhelun alussa että ei sitä ehdi muistaa
Väkisinkin on paikkoja joihin pitää soitella..
Olen huomannut että pitää soittaa HETI kun tajuat että joku asia pitää hoitaa,ei todellakaan pidä jäädä miettimään asiaa etukäteen koska silloin se puhelu muodostuu painajaiseksi jo etukäteen!
Hyvä juttu, kutonen! :)
En ole koskaan kirjoittanut mitään omia tietojani muistiin, koska en ole osannut kuvitellakaan niiden unohtuvan. Sen sijaan muulle puheelle olen melkeinpä käsikirjoituksen tehnyt. Tuohon eiliseen puheluun en ollut sitä tehnyt, koska ajattelin jännityksen olevan pienempää niin.
En usko tästä puhelinkammosta pääsevän eroon kuin vähitellen ajan kanssa, mutta eilinen varmasti vähensi sitä. Tuli konkreettisesti ilmi se, ettei oikeasti tapahdu mitään pahaa vaikka siinä puhelimessa mokaisikin. Noloa toki, muttei sen kummempaa.
Niin ja ap siis yllä. Tänäänkin aion vielä kampaamoajan varata puhelimetse. Ei ole nyt ainakaan jännittänyt samalla tavoin kuin ennen.
Minä käyn mys kaikissa mahdollisissa paikoissa mielummin ihan paikan päällä kun soittelen mihinkään. Tai sitten laitan sähköpostin, onneksi nykyään se toimii monessa paikassa yhteydenottotapana.
Mutta nyt minulla on suuri ongelma... Minun pitäisi saada soitettua ihastukselleni, koska haluaisin nähdä häntä. Tätä olen arponut ja miettinyt jo yli viikon tässä... Asiaa ei yhtään helpota se että hänen vuorokausirytminsä on tasan pääinvastainen omaani nähden, eli jos soitan päivällä niin tiedän herättäväni hänet. Ei hän varmaankaan siitä hermostuisi, kun työttömänä on eikä mihinkään siis pidä herätä mihinkään tiettyyn aikaan mutta silti se jännittää ihan hulluna... Saankohan koskaan soitettua...
Mun mielestä aina virkapuheluita soitettaessa on kuitenkin olla se asiakas, kuin vastaanottava pää.
Asiakkaana saakin olla just niin tyhmä, itse tosin ennen puhelua kirjoitan ranskalaisilla viivoilla jotain avainsanoja ylös tai vaikka puhelinnumeroni yhdistymistä odotellessa, jos sitä kysytään (sotuani en ole toistaiseksi unohtanut! =D ), tai jotain mitä mun ehdottomasti pitää muistaa kysyä tai ilmoittaa, ettei sitten tarvitse uudelleen soittaa...
Sitten yrittää mahdollisimman hitaasti selittää sen asiansa, se on se hankalin osuus, jos asia on vaikea. Mutta jos taas se virkailijaosapuoli selittää jotain, niin sinä saat asiakkaana sanoa suoraan, että "anteeksi, en ihan ymmärtänyt", ja varmistaa vaikka omin sanoin, että se meni kuten käsitit.
Itsekin otan puheluita vastaan työssäni, ja se rooli on ikävämpi. Kun menee meilläkin joskus sanat hukkaan ja kieli solmuun, ihmisiä mekin ollaan! =) Useimmiten tilanne laukeaa jollain selittelyllä, kuinka on "vähän tällainen päivä" tai jotain, ja asiakaskin rentoutuu. =)
En pidä kauheasti puhelintyöstä, mutta kun se kuuluu toimenkuvaan, niin tehtävä se on. Kuitenkin helpottaa sitten taas sitä asiakkaana tehtävää puhelua, kun tietää, että siellä saattaa olla just samanlainen reppana vastaamassa kuin itsekin joskus työssä olen! =D
Todella harmi juttu, kuusitoista. :( Kunpa löytäisit vielä jonkin ratkaisun tuohon vaivaasi.
Itse kaivoin nyt tämän ketjuni esille sanoakseni, että eilisen ja tämän päivän aikana olen hoitanut puhelimella kaikkia niitä asioita, joita olen jo ikuisuudet lykännyt. Eikä ole jännittänyt oikein lainkaan. En ole suunnitellut puheluita sen kummemmin etukäteen, vaan mennyt tilanteen mukaan. Kunpa tämä ei vain olisi ohimenevää! Hirveän helpottavaa nimittäin olla kokematta kamalaa kauhua jokaisesta puhelusta. :)