En ymmärrä ylipainoista ystävääni

esim. oma äitini, joka painaa 160 kg. Hän on mielestään koko ikänsä laihduttanut, mutta käytännössä mättää pitkin päivään naamaansa keksejä, kahvipullia, nakkeja suoraan paketista, lukemattomia voileipiä. Laihdutus hänelle tarkoittaa, ettei hän syö pääaterioilla kuin pienen annoksen, ja satunnaisesti ostaa jotain ihmepillereitä joiden pitäisi hoitaa laihdutus ilman omaa vaivannäköä. Ja ylläripylläri, lihavana pysyy.



Itse en ole enää vuosiin jaksanut ottaa niitä laihdutusjuttuja vakavasti vaan annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hänellä lienee omat syynsä miksi ei oikeasti halua laihtua, sillä hinnalla minkä se vaatisi (herkuttelun raju vähentäminen), mutta kuitenkin kokee jonkinlaista syyllisyyttä ylipainostaan ja lievittelee sitä uskottelemalla itselleen ja muille että kyllä hän yrittää laihduttaa...

laihdutuksesta mitään. Tuossa voi olla kyse siitä ettei hän tosiaan tiedä mikä on ns. normaali ruokavalio?

Minullekin laihtuminen on vaikeaa vaikka syön 1500-1800 kcal/pvä ja liikun (painoa siis todella paljon). Tippuu kuitenkin tasaisesti 0,5-1 kg vkossa. Jokainen onnistuu kyllä laihtumaan jos haluaa. Toki motivaation on oltava valtava, itselläkin meinaa välillä usko loppua kun paino putoaa niin hitaasti...

sun laihiksen olevan helppoa, että ei se ole. Se on tosi vaikeaa eikä yksikään gramma ole helpolla tippunut. Ja joka kerta toistat saman. Luulis tuon tajuavan pikkuhiljaa ettei laihduttaminen ole kenellekään helppoa.

esim. oma äitini, joka painaa 160 kg. Hän on mielestään koko ikänsä laihduttanut, mutta käytännössä mättää pitkin päivään naamaansa keksejä, kahvipullia, nakkeja suoraan paketista, lukemattomia voileipiä. Laihdutus hänelle tarkoittaa, ettei hän syö pääaterioilla kuin pienen annoksen, ja satunnaisesti ostaa jotain ihmepillereitä joiden pitäisi hoitaa laihdutus ilman omaa vaivannäköä. Ja ylläripylläri, lihavana pysyy.

Itse en ole enää vuosiin jaksanut ottaa niitä laihdutusjuttuja vakavasti vaan annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hänellä lienee omat syynsä miksi ei oikeasti halua laihtua, sillä hinnalla minkä se vaatisi (herkuttelun raju vähentäminen), mutta kuitenkin kokee jonkinlaista syyllisyyttä ylipainostaan ja lievittelee sitä uskottelemalla itselleen ja muille että kyllä hän yrittää laihduttaa...

ja yrittää opetella olemaan tyytyväinen sellaisena kuin on. Ehkä se paino jopa putoaisi helpommin jos kaikki ajatukset eivät pyörisi ruoan ympärillä 24/7...

Nyky-yhteiskunnassa ikävä kyllä ympäristö odottaa lihavalta laihduttamista, tai ainakin halua laihtua. Jos on rehdisti lihava ja syö mitä huvittaa eikä edes haaveile laihtumisesta, siitä vasta saakin haukut...

Mutta sen sanon, että älä tuhlaa aikaasi läskin valistamiseen. Ei ne opi, kun ovat laiskoja j tyhmiä, ja aina valmiita keksimään tekosyitä. Anna läskin olla läski yksinään, katkaise suhteet siihen ettet joudu kuunteleen ja katseleen sitä. Kyllä sen pian diabetes tai verisuonitaudit korjaa pois kuitenkin.

Sen pitäis laihtua ihan oikeasti, sairauksia on liian monta ja joku päivä vielä kuolee läskiensä takia.



Mutta ei. Suklaata pitää mättää ja aina on uusi leipä odottamassa nurkan takana.



Hirveellä tsempillä joskus saanut kymmenkunta kiloa tippumaan ja minä hurjasti kannustanut, mutta sitten se vaan jää ja kilot tulee takas.



En jaksa enää, tappakoon itsensä kun kerran niin tahtoo.

Hän aina tuskailee kuinka tosissaan yrittää laihduttaa ja paino ei laske yhtään ja hokee kuinka mulla on niin helppoa kun aineenvaihduntani on varmaan paljon nopeampi kuin hänellä kun pystyn laihduttamaan.

Omien sanojensa mukaan hän laihduttaa koko ajan, mutta aina kun olen hänen luonaan ei kyllä näytä laihduttajan ruokavaliolta. En ymmärrä että joku ihan oikeasti ihmettelee ettei laihdu jos päivän ruokavalio koostuu paketista nakkeja/makkaraa, einespizzasta, omenapiirakasta joka uitetaan vaniljakastikkeessa, ranskalaisista ja iltapalaksi vielä 20 wingsiä.

kyselee neuvoja että kuinka minä olen laihduttanut ja ruokavinkkejä kun ei haluaisi pelkkää porkkanaa puputtaa. Sanoin että en minäkään pelkällä porkkanalla elä ja kun ehdottelin sitten iltapala/lounasvinkkejä (savukalaa, salaattia, puuroa, hedelmäsalaattia jne) niin kaikki oli "hyi, en mä tollasista tykkää".

Samaten jankkaa aina että kun ei ole aikaa edes liikkua, hän on työttömänä kotona kaiket päivät. Ja kun minulla sekin on niin paljon helpompaa (olen hoitovapaalla ja ulkoillaan paljon lapsen kanssa). En ymmärrä miksi työttömänä se olisi vaikeampaa kuin hoitovapaalla?

Luulisi että tosissaan jotain haluaisi painolleen tehdä, kun ikää kuitenkin on vasta 40v ja painoa varmaan n 150kg. Ylipainon mukanaan tuomia sairauksia on vaikka kuinka paljon (diabetesta, uniapneaa, polvet renkkaa jne.).

Mulle on ihan sama paljonko joku painaa, mutta ärsyttävää on se että koko ajan taivastellaan kun mulla se on niin helppoa (ei todella ole ollut, olen tehnyt ison työn pudotettujen kilojen eteen!) ja valehdellaan itselleen että "ihan tosi, kyllä mä kaikkeni oon tehny laihtuakseni..".

T. Itsekin vielä ylipainoinen -12kg tähän mennessä laihduttanut.

Mullakin on kaveri, joka on "selittämättömästi" lihava... eikä just pysty liikkumaan tms. vaikka myöskin työttömänä ollut ikänsä, ja hänellä on pari koiraakin, joiden kanssa voisi lenkkeillä, mutta ei, koirat päästetään vaan ulos pissalle, tai miehensä välillä käyttää paremmin ulkona.

Mitään hän ei tietenkään syö väärin ( eipä!) Ja jos noista yrittää mainita silloin kun hän itse ottaa laihduttamisen esiin, niin kas kummaa, aina löytyy selitys...

tää on näin yleinen ihmistyyppi. Siskoni on ihan samanlainen, painoa 140kg ja väittää syövänsä niin terveellisesti, vika on aineenvaihdunnassa. Naljailee myös aina mulle että helppohan mun on kun perin isän geenit (isä on siis tosi hoikka ollut aina). No ei se ihan niinkään ole ollut vaan tein ison työn että laihdutin muutama vuosi sitten itseni 100kg-> 62kg, jossa olen pysynyt nyt tuon muutaman vuoden. Söin aikanaan ihan yhtä epäterveellisesti kun siskoni, mutta erona oli se että tiedostin itse koko ajan mistä läskini tulevat ja millä ne lähtisivät pois.

Kyllä se oli vaikeaa opetella uusi ruokarytmi, säännölliset elämäntavat ja jättää jokapäiväinen napostelu ja herkuttelu pois, mutta on se ollut sen arvoista.Ärsyttävää se silti on kun läheinen ihminen sitten tavallaan mitätöi koko työsi tuloksen toteamalla vain "sulla toi nyt on niin helppoa."

että olen hautaamassa viikonloppuna ylipainoon (sydän ei enää jaksanut) kuolleen vähän yli viisikymppisen sukulaiseni. Voimaton olo kun ei voinut mitenkään auttaa.

Ei ylipainossa ole kyse pelkästään ulkonäöstä, vaan se oikeasti tappaa.

Kunpa olisi voinut viedä muutaman ylipainoisen tutun sinne sairaalaan katsomaan hengityskoneessa ja muissa koneissa kiinni olevaa ihmistä, ehkä se olisi auttanut ymmärtämään miten vaarallista reilu ylipaino on...

Onko kukaan teistä pystynyt koskaan auttamaan vaikeasti ylipainoista laihtumaan?

Veikkaanpa että aika moni lihava on ns. sokea syömisilleen, niin olin minäkin. Päivässä saattoi mennä 1 Fazerin Sininen, litra sokericolaa, pakastepitsa...siis perusruokien päälle. Söin terveellistä ja monipuolista kotiruokaa, mutta mätin kaikkea muuta jolloin se paino alkoi nousta. Ja sehän nousi 40kg.



Viime vuonna jotenkin havahduin touhuihini ja pikkuhiljaa tajusin itsestäni monia juttuja. Ymmärsin, etten ollut ahminut tarpeeseen vaan tunteisiini, tapa jonka vanhemmat opettivat jo pienenä. Ymmärsin myös, että en oikeasti edes tykkää ns. herkuista, joita mätin naamaani. Tein tietoisen käännöksen ja aloin katsomaan, mitä söin.



En ole mikään menestystarina vieläkään, paino laskee n. kilon kuukaudessa ja joskus tulee vähän takapakkia. Ahmiminen sen sijaan loppui ja olen opetellut syömään pieniä annoksia (syön salaattilautaselta lämpimät ruoat ja esim. aamupala käsittää yhden viipaleen leipää, ei kolmea), jolloin ei tee mielikään ahmia kun alkaa oksettaa nopeasti. Toivon että saisin itseni n. 30kg hoikemmaksi ajan kuluessa.

Olenkin aina ollut sitä mieltä että olen syyttä suotta näinkin iso kun olen.



Mutta keväällä pääsen laihdutusleikkaukseen, josko se sitten siitä



t: 140 kg.