Lue keskustelun säännöt.
Mies ei jaksa enää jatkaa??
17.10.2012 |
Elämme avoliitossa ties kuinka monetta vuotta, ja taitaa loppua tähän tämä suhde. Molemmilla on pinna kireällä työasioiden ja elämän muiden ongelmien kanssa, mutta vain mä olen yrittänyt raivata tilaa ja aikaa parisuhteelle. Mies taas kokee suurta stressiä siitä, että vaadin samaa häneltä.
Ainaiseen riitelyyn on nyt molemmat kyllästyneet, ja mies sanoi äsken nukkumaan mennessään, että ei taida olla enää vaihtoehtoja, eikä usko haluavansa olla mun kanssa loppuelämäänsä. Ei kuulemma tiedä, johtuuko hänen huono olonsa minusta vai työjutuista ja muista. Sanoi kuitenkin rakastavansa mua.
Itse voisin olla vielä valmis yrittämään, mutta nuo sanat miehen suusta satutti aika paljon. On hän ennenkin tuollaisia puhunut, mutta nyt jotenkin lopullisella sävyllä.
Onko tällaisessa tilanteessa enää järkeä jatkaa? En usko että voin unohtaa miehen sanoja. Olemme kuitenkin nuoria vielä (mä 26, mies 27) joten vielä olisi mahdollisuus johonkin parempaan. En enää luota mieheni rakkauteen. Tiedän ettei hän mua jättäisi jos en vaatisi yhtään panostusta, mutta kun vaadin, niin se on liikaa.
Kommentit (9)
Yleisesti ottaen, onko sinulla omia harrastuksia ja menoja niin, että miehesi voi olla välillä kotona rauhassa ilman sinua? Tarvitseekohan miehesi omaa rauhaa ja annatkohan sinä sitä?
Onko teillä isojakin erimielisyyksiä vai ihanko vain arki rassaa?
ei ole lapsia, tosin lapsien hankinnan piti olla pian ajankohtaista :(
Mies saa olla erittäin hyvin omassa rauhassaan. Hänellä on sen sortin harrastuksia joihin en voi osallistua, ja myös itselläni on harrastuksia. Oma aika ei siis ole lainkaan ongelma, pikemminkin ongelmana on yhteisen tekemisen ja ajan puute. Tätä asiaa mä olen siis yrittänyt kehittää, ehdotin juuri esimerkiksi yhden yön hotellimatkaa johonkin kotimaan kaupunkiin, mutta ei kelvannut. Ei myöskään kelpaa pienempimuotoiset ehdotukset, aina jokin muu menee edelle.
Suuria erimielisyyksiä ei ole, arki se on mikä rassaa. Miehen tän iltaisista puheista päätellen mä rassaan vain olemassaolollani :( Ei tunnu kovin kivalta, kun yritän aina miellyttää muita parhaani mukaan...
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarvitset nyt sisäistä itsevarmuutta, joka synnyttää hehkun, joka näkyy sinusta uloskin päin. Ole varma siitä mitä haluat ja kerro se selvin sanoin miehellesikin eli että mitä haluat elämältäsi esim 2-3 vuoden sisällä. Koe itsesi kauniiksi aarteeksi. Miehesi vähintäänkin huomaa uuden asenteesi ja sisältäsi kumpuavan onnellisuuden, joka ei ole riippuvainen miehestäsi. Ole vähän itsekäskin. Nauti miehesi seurasta täysillä sen ajan kun voitte olla yhdessä. Hymyile.
Tarvitset nyt sisäistä itsevarmuutta, joka synnyttää hehkun, joka näkyy sinusta uloskin päin. Ole varma siitä mitä haluat ja kerro se selvin sanoin miehellesikin eli että mitä haluat elämältäsi esim 2-3 vuoden sisällä. Koe itsesi kauniiksi aarteeksi. Miehesi vähintäänkin huomaa uuden asenteesi ja sisältäsi kumpuavan onnellisuuden, joka ei ole riippuvainen miehestäsi. Ole vähän itsekäskin. Nauti miehesi seurasta täysillä sen ajan kun voitte olla yhdessä. Hymyile.
kyllä tiedän mitä elämältä haluan!! Miestä ilmeisesti vaan ahdistaa kun puhun niistä asioista. Mulla on taipumus alkaa silmät hohtaen pälättämään kun oikein innostun jostain, ja luulen että juuri tämä jotenkin pelottaa miestä! Ainakaan hän ei ole koskaan "mukana" siinä mun innostuksessa. Sekin satuttaa, kaiken muun ohella.
Mua kehutaan usein kiltiksi ja elämänmyönteiseksi, ja toi mun innostus asioihin on myös herättänyt positiivista huomiota. Mutta ilmeisesti ei miehessä :( Hän tavallaan vetää mua alaspäin, mutta olen yrittänyt ajatella että se johtuu stressistä ja ehkä jonkinlaisesta lievästä masennuksesta, mies kun ei tunnu tietävän mitä haluaa ja hukuttautuu sen takia töihin.
Olisimme toisillemme hyvät kumppanit, jos mies jaksaisi panostaa edes vähän. Luulen, että muutan joksikin aikaa ainakin pois, katsoo sitten muuttuuko miehen mieli.
-ap
Tarvitset nyt sisäistä itsevarmuutta, joka synnyttää hehkun, joka näkyy sinusta uloskin päin. Ole varma siitä mitä haluat ja kerro se selvin sanoin miehellesikin eli että mitä haluat elämältäsi esim 2-3 vuoden sisällä. Koe itsesi kauniiksi aarteeksi. Miehesi vähintäänkin huomaa uuden asenteesi ja sisältäsi kumpuavan onnellisuuden, joka ei ole riippuvainen miehestäsi. Ole vähän itsekäskin. Nauti miehesi seurasta täysillä sen ajan kun voitte olla yhdessä. Hymyile.
kyllä tiedän mitä elämältä haluan!! Miestä ilmeisesti vaan ahdistaa kun puhun niistä asioista. Mulla on taipumus alkaa silmät hohtaen pälättämään kun oikein innostun jostain, ja luulen että juuri tämä jotenkin pelottaa miestä! Ainakaan hän ei ole koskaan "mukana" siinä mun innostuksessa. Sekin satuttaa, kaiken muun ohella.
Mua kehutaan usein kiltiksi ja elämänmyönteiseksi, ja toi mun innostus asioihin on myös herättänyt positiivista huomiota. Mutta ilmeisesti ei miehessä :( Hän tavallaan vetää mua alaspäin, mutta olen yrittänyt ajatella että se johtuu stressistä ja ehkä jonkinlaisesta lievästä masennuksesta, mies kun ei tunnu tietävän mitä haluaa ja hukuttautuu sen takia töihin.
Olisimme toisillemme hyvät kumppanit, jos mies jaksaisi panostaa edes vähän. Luulen, että muutan joksikin aikaa ainakin pois, katsoo sitten muuttuuko miehen mieli.
-ap
ottaaa kyllä etäisyyttä jos vain mahdollista. On vielä mahdollista tehdä korjaavia liikkeitä tuossa vaiheessa kun lapsia ei ole kuvioissa.
Meillä nykyään ärsytetään toinen toisiamme (mistään tällaisesta ei ollut merkkejä ennen vanhemmuutta,) ikää meillä on 28v ja tuntuu että eroko se on meilläkin edessä. Kun kummallakaan ei ole minkäänlaisia tunteita toista kohtaan, muuta kuin niitä ärsytyksen tunteita. Toisaalta taas ei haluaisi lähteä eroamaan kun ei tuo nyxä- ja exä-pyöritys kiinnosta,ja varsinkin täällä av:llä näkee sen raadollisuuden miten hirveitä äitipuolet voivat olla lapsipuolilleem olla. Joten teidä siten mitä tehdä.
Mutta teidän kannattaa kyllä miettiä molempien mitä haluatte yhteiseltä elämältänne vai lähdettekö eri suuntiin... Senkin voi tehdä ihan nätisti, toinen toistansa kunnioittaen....
se on ihan vihoviimeinen asia suhteessa.
Toinen ei saa mahdollisuuttaa tehdä asioita omalla tavallaan. Lopulta tulee ajatus että mikään ei riitä ja luovuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se on ihan vihoviimeinen asia suhteessa.
Toinen ei saa mahdollisuuttaa tehdä asioita omalla tavallaan. Lopulta tulee ajatus että mikään ei riitä ja luovuttaa.
tiedä onko se varsinaista vaatimista, jos toinen haluaa puhua unelmistaan ilman että toinen tuskastuu ja ahdistuu...
-ap
onhan se ikävää kun toista joutuu raahaamaan perässään ja toinen ei innostu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarvitset nyt sisäistä itsevarmuutta, joka synnyttää hehkun, joka näkyy sinusta uloskin päin. Ole varma siitä mitä haluat ja kerro se selvin sanoin miehellesikin eli että mitä haluat elämältäsi esim 2-3 vuoden sisällä. Koe itsesi kauniiksi aarteeksi. Miehesi vähintäänkin huomaa uuden asenteesi ja sisältäsi kumpuavan onnellisuuden, joka ei ole riippuvainen miehestäsi. Ole vähän itsekäskin. Nauti miehesi seurasta täysillä sen ajan kun voitte olla yhdessä. Hymyile.
kyllä tiedän mitä elämältä haluan!! Miestä ilmeisesti vaan ahdistaa kun puhun niistä asioista. Mulla on taipumus alkaa silmät hohtaen pälättämään kun oikein innostun jostain, ja luulen että juuri tämä jotenkin pelottaa miestä! Ainakaan hän ei ole koskaan "mukana" siinä mun innostuksessa. Sekin satuttaa, kaiken muun ohella. Mua kehutaan usein kiltiksi ja elämänmyönteiseksi, ja toi mun innostus asioihin on myös herättänyt positiivista huomiota. Mutta ilmeisesti ei miehessä :( Hän tavallaan vetää mua alaspäin, mutta olen yrittänyt ajatella että se johtuu stressistä ja ehkä jonkinlaisesta lievästä masennuksesta, mies kun ei tunnu tietävän mitä haluaa ja hukuttautuu sen takia töihin. Olisimme toisillemme hyvät kumppanit, jos mies jaksaisi panostaa edes vähän. Luulen, että muutan joksikin aikaa ainakin pois, katsoo sitten muuttuuko miehen mieli. -ap
Eksäni oli samantyylinen kuin ap:n kuvaama mies. Jotenkin hukassa, ärsyynynyt ja hermostunut, hyvin päättämätön. Yritin antaa hänelle tilaa ja aikaa, mutta lopulta päätin muuttaa omaan asuntoon.
Koetin pienen tauon jälkeen jälleen lähentyä miestä, mutta hän olikin koko ajan pyrkinyt minusta eroon.. Lopullisessa erotilanteessa hän heittäytyi todella hankalaksi ja ilkeäksi, olen vieläkin aivan rikki sitä ajatellessani..
En tiedä, mitä olisi pitänyt tehdä, varmaan jotain aivan toisin! Sattuu vielä sekin, kun eksäni on aloittanut tapailemaan erästä puolituttuani...
Yleisesti ottaen, onko sinulla omia harrastuksia ja menoja niin, että miehesi voi olla välillä kotona rauhassa ilman sinua? Tarvitseekohan miehesi omaa rauhaa ja annatkohan sinä sitä?
Onko teillä isojakin erimielisyyksiä vai ihanko vain arki rassaa?