MIKSI lapset ovat kiukkuisimpia kun molemmat vanhemmat kotona?!

Olen alkanut melkein inhota viikonloppuja kun kotona on silloin niin paljon huutoa ja tappelua. Arki menee hienosti. Kun olen yksin lasten kanssa menee hienosti. Miehellä myös menee hienosti lasten kanssa kun olen poissa. Kitinä alkaa heti kun astun ovesta sisään. Ja viikonloput... apua!



Arvelen samaa kuin pari muutakin. Yksin tietää olevansa vastuussa lapsista ja heitä palvelee paremmin. Kun on kaksi aikuista niin sitä odottaa välillä että toinen nyt nousis tuolista auttamaan lapsia. Lisäksi yhden kanssa saa huomion. Myös meillä vanhemmilla voi olla eri tyyli olla lasten kanssa, sekin sekottaa lasten mieltä. Ja välillä tietysti huomioimme toisiamme ja lapset saa odottaa vuoroaan. Lisää siihen vielä viikonlopun vapaampi rytmi niin huh!..



Lauantaita odotellessa...

voisi johtua siitäkin, että kumpikin vanhempi tekee omiaan, kun kerrankin on toinenkin kotona ja sitten lapset eivät saa kummankaan huomioita. Isompi ei kaipaakaan. Mutta jotenkin liittyy siihen sen hetkiseen perhedynamiikkaan.



Erityisesti meidän pojan on ollut vaikea asettua olemaan lomalla - tätä on jatkunut vuosikausia.

Ei se teistä vanhemmista johdu. Meillä pojat tappelee aina lauantai aamuna.

Toki voi olla niin, että mitä vähemmän porukkaa kotona, niin sitä hiljaisempaa ja rauhallisempaa ja lapsetkin on sitten rauhallisia.

Kivasti menee silloin, kun jompikompi vanhempi töissä ja toinen kotona...vaan auta armias näitä viikonloppuja!! :(



Meilläkin ihan tavallinen koti, ei mitään isompia ongelmia. Lapset rähisee, kiukkuaa, valittaa jne. koko viikonlopun, kyllä siinä pinna kiristyy itselläkin kun lepoa kaipaisi!

levottomuuden, kun kouluviikko katkeaa ja vapaapäivän rytmi tuntuu kai oudolta ja jäsentymättömältä, vaikka olenkin "rytmimamma" ruoka-aikojen jne. suhteen.



Jospa lapsilla on epäselvyyttä siitä kenen pillin mukaan mennään? Kumpi määrää, isi vai äiti? Oletteko yhteisessä linjassa lapsille päin?

Viikonloput vielä usein menee, mutta arki-illat ovat joskus aika kaaosta. Ja jos mies esim. työmatkalla niin yleensä illat ovat silloin hyvin rauhallisia.



Olen ajatellut sen johtuvan siitä, että kun olen yksin lasten kanssa, he saavat vanhemman huomion koko ajan. Kun olemme molemmat paikalla, keskustelemme paljon keskenämme ja lapset saavat ehkä vähemmän huomiota. En tiedä johtuuko tuosta mutta tällainen on joskus tullut mieleen.

Olen huomannut saman. Tosin nyt kun isommat ovat jo alakouluiässä on ruvennut helpottamaan.



Myös se että lapsia "jaetaan" auttoi meillä. Eli ihan tarkoituksella yksi lapsista vuorollaan auttoi äitiä kotihommissa tai lähti isän kanssa kauppaan tai tallille tai mummolaan jne. Eli lapsia ei kohdella yhtenä vaan heitä kohdellaan yksilöinä.



Yksi meillä elämää helpottanut juttu oli sellainen "askeltaulu". Eli jääkaapin oveen kiinnitettiin kymmenportainen kuva. Jos päviä meni ilman isompia kahnauksia niin iltapalalla magneetti nousi yhden askelman ylöspäin. Jos lapset kolhi toisiaan tai eivät yhdestä kiellosta huolimatta lopettaneet riehumista ja huutamista niin magneetti ei noussut sinä päivänä. Ja jos oikein pahasti kohellettiin vielä uudestaan niin magneetti laski yhden askeleen alaspäin.



Kun magneetti pääsi ylimmälle askeleelle saivat yhteisen lahjan. Alkuun lapsista tuntui mahdottomalta saada palkintoja mutta kun tottuivat käyttäytymään paremmin alkoi magneetti nousta päivittäin. Ja pian tuo palkintosysteemi saatiin jo unohtaa kun muutenkin elämä sujui. Toki edelleen välillä sattuu ja tapahtuu muttei päivittäin...

vaikutti siltä, että lapset kapinoivat siihen, että eivät saaneet toisen vanhemman jakamatonta huomiota, kun toinenkin oli paikalla. Eli kun minä juttelin miehen kanssa, lapset ryhtyivät kiukuttelulla hakemaan huomiota.

Eräs tulkinta:



Lapset sympatiseeraavat 'yksin' olevaa vanhempaa niin ettei tälle viitisi piruilla.



Kun on kaksi, niin toinen on koko ajan 'varalla' jos toinen joutuu poissa pelistä.



Meillä kyllä tosi kivat lapset ja yleensä ovat ihan kilttejä, mutta jos piruilu iskee, niin se tulee kyllä silloin kun molemmat ovat paikalla paljon suuremmalla todennäköisyydellä.

ei kestä hullukaan sitä showta, mikä tulee jos yritetään olla koko perhe rauhassa kotosalla. muksu pyörii jaloissa ja vinkuu jne.

ja mies huomasi että johtuu siitä että kun hän kotona niin minä huomioin miestä ja haluan ehkä keskustella jostain vaikka päivän tapahtumasta tai muusta, jolloin lapsi jää vaille kummankaan huomiota

molempia vanhempia on ollut ikävä, molempien kanssa haluaisi olla ja lapsi turhautuu kun ei osaa kohdistaa itse huomiotaan vuoronperään molempiin. Siispä me ohjaillaan: iskän syliin hetkeksi, sitten äidin kanssa keittiöön, iskälle esitellään uusi jumppatemppu, äiti lukee jne jne. Ja välillä ollaan yhdessä ihan kaikki perheenä. Kummankin huomio on taattu ja lapsi pysyy rauhallisempana.

Se huomionkipeys on varmaan suurin syy. Vaikka todella paljon huomioidaan lapsia, niin jutellaanhan me keskenämme ja lapset selvästi kokevat että pitäisi saada koko ajan molempien jakamaton huomio just itselleen... sitten uhmaavat ja riehuvat ja kiukkuavat toisilleen. Välillä tulee olo, että onko tämä normaalia, eikö lasten pitäisi olla vaan tosi onnellisia kun molemmat vanhemmat lepposasti siinä? Ja muutenhan meill olisi hyvät välit, mutta kyllä kieltämättä lasten kiukku ja riehuminen kiristää vanhempienkin välejä, tulee tiuskittua toiselle että kato sinä nyt välillä mitä se tekee... tms. Sekin harmittaa kovasti.

Ja ehkä myös sitä ettei lapset tiedä kumman pillin mukaan pitäisi mennä? Vaikka ihan samat rytmit ja säännöt meillä on, äiti ehkä isää tiukempi, mutta perussama käytös.

Kyllä lapset tykkäävät katsella, kun isä ja äiti halailevat, mutta he tahtovat itsekin kainaloon. Voisiko lauantaita viettää koko perheen kesken jotenkin? Pelata, ulkoilla, uida? Tietysti lapsille voi ilmoittaa, että nyt saatte katsoa aamupiirretyt keskenänne, me juomme kahvit rauhassa.

Meillä tehdään paljon yhdessä, ulkoillaan, uidaan, käydään kaupassa, pyöräilemässä... ei varmasti ole siitä puutetta! Mutta juuri vaikka aamusella, otetaan lapsia kainaloon, luetaan kirjaa ja kaikenlaista, mutta ei tule edes aamupiirretyn katsomisesta oikein mitään kun aloittavat vaan riehuilemisen ja kiukkuamisen jos miehen kanssa juotaisiin kahvit. No, 2v:n nyt ymmärtää, että uhmaa ja kiukkuaa joka tilanteessa. Tahtoo isän syliin ja viskaa oman leipänsä että se ei kelpaa, huutaa että pitää saada isän leipä. Siihen isompi tulee salamana että hänellekin haukku isän leivästä, sitten toinen jo kiljuu... Tällaista...

Meillä muuten otettiin käyttöön "ruokarauha", "vessarauha", "läksyrauha" ja vanhempien "loma-aika". Eli selitettiin lapsille että on tiettyjä juttuja jolloin pitää antaa toiselle rauha olla. Joten välillä me sitten ilmoitamme lapsille kylmästi että nyt on vanhempien loma-aika ja haluamme jutella rauhasa. Lapset voivat mennä leikkimään tai vaikka olla meidän lähellä mutta meitä ei saa häiritä mitenkään. Hetken harjoittelun jälkeen lapset ovat oppineet kunnioittamaan näitäkin asioita. Tietysti vanhemmat eivät voi pitää kohtuuttoman pitkiä "loma-aikoja" ja koko ajan.



Mutta hyvin lapset ymmärsivät kun selitettiin rauhallisena hetkenä miten vanhemmatkin haluavat jutella ja levähtää välillä hetken kaikessa rauhassa ja usein sen jälkeen annetaankin sitten enemmän huomiota taas lapsille.