Millainen munasolun luovuttaja

Eikö tosiaan kellään munasolujen vastaanottamista pohtineella ole mitään mielipidettä siitä, mitä ajattelee luovuttajasta ja millaisia ominaisuuksia tältä toivoo tai onko jotain, minkä vuoksi kieltäytyisi jos tietäisi?

Ei ehkä ole näitä henkilöitä täällä. Suomessa on pula munasolun luovuttajista. Voi olla että sellaista ei kovin moni edes saa.



Itse voisin luovuttaa, mutta ajatus tyssää niiden hormoonipistosten pistämiseen. Siihen en vaan ole valmis.

mutta olisin luovuttanut munasoluja, mutta munasoluni eivät kelvanneet, koska verikokeen perusteella selvisi, että kannan Turnerin oireyhtymää. Itse olen siis täysin terve. Turnerim oireyhtymä voi periytyä vain tytölle ja kolmesta lapsestani kaksi on tyttöjä, mutta he eivät myöskään sairasta ko. oireyhtymää. En muistasuhdelukua siitä, että kuinka suuri todennäköisyys on taudin siirtymisellä jälkeläiseeni. Mutta sen muistan, että todennäköisyys oli äärettömän pieni (odottaessani viimeisintä lastani, joka oli tyttö, kävin keskustelmassa asiasta perinnöllisyyslääkärin kanssa, jonka mielestä ei missään nimessä kännattanut tehdä lapsivesipunktiota jne.)



Ymmärrän täysin, etteivät munasoluni kelvanneet luovutukseen. Mutta kyllähän se välillä mietityttää, että nykymaailmassa tavoitellaan vain täydellisyyttä ja yritetään sulkea pois kaikki mahdolliset poikkeavuudet/ulkonäölliset tekijät. Kyllä jossain vaiheessa kloonaus yleistyy. Kostautuuko tämä täydellisyyden tavoittelu jossain vaiheessa? Ja sitä olen joskus pohtinut, että kuinka moni munasoluja tarvitseva pari olisi ollut valmis ottamaan vastaan munasolujani?

aloittajan kysymyksestä.. Olen tässä jo jonkin aikaa pohtinut, että pitäisikö ottaa ja käydä luovuttamassa, mutta en ole asiaa vielä sen tarkemmin tutkinut.

vaikka tietysti soluista on todella kiitollinen. Miettii onko luovuttaja ruma tai yksinkertainen. Kyllä niitä miettii. Ei asiat ole niin yksinkertaisia että kiitollisuus sulkisi kaiken epäluulon pois. Sairauksiakin mietin. Pääasiassa vietämme ihan tavallista lapsiperheen arkea, mutta ainakin silloin alussa tuli mietittyä kaikkea ihan tyhmääkin. Meidän hoidot on tehty ulkomailla ja tiedän taatusti että luovuttaja on luovuttanut vain rahan takia. Se ei häiritse. Onhan hän siitä hyötynyt suuresti. Ehkä se on myös toisen ihmisen epätoivon hyväksikäyttöä mutta minkäs teet sille.

että munasolujen luovuttajat tekevät sitä myös taloudellisista intresseistä. Kaverini teki sitä monta vuotta sitten, ja se myös vaatii sen verran, että elämäntilanne pitää olla sopiva. Ei se ole silloin jonkun kiireisen, uraäidin hommaa. Ei munasolun luovuttaja ole mikään super-Marjo-tyyppi vaan joku, jonka elämäntilanteeseen se piikittäminen sopii. Kannattaa olla realisti.

Ystäväni on kyllä kauniskasvoinen, amk-tasoisesti fiksu (ei sitä analyyttisempi) mutta omasta mielestäni kyllä sellainen, että saajana voisin olla tyytyväinen. En toki hänen perinnöllisiä sairauksiaan tiedä, mutta sellaisiahan on joka suvussa sekä kaikenlaisia alttiuksia.

Ei tommosille lapsia ees pitäis suoda!

Munasoluja tarvitseville pitäis lastensuojen tehdä samanlainen syyni, kuin adoptoiville! Jos joku tosiaan noin aattelee, ei ole tod sopiva äidiksi! Entäs jos syntyykin kehitysvammaisena!? Varmaankin luovuttajan syytä ja muksu dumpataan laitokseen... :/

mutta en itse asettanut mitään vaatimuksia siittiösolujen lahjoittajalle. En kovin paljoa ole edes miettinyt lasteni ulkonäköä/luonteenpiirteitä/taipumuksia/lahjakkuuksia. Tiedän lahjoittajan kansallisuuden, pituuden, silmien ja hiusten värin sekä veriryhmän, ja jostain syystä sen, että hän on psykologian opiskelija. Tällä vm. ei ollut minulle mitään merkitystä.



Vakavat perinnölliset sairaudet kyllä kerrotaan klinikalla. Ottavatko edes niiden mahd. kantajien sukusoluja vastaan?



Voihan olla, että lapseni jossain vaiheessa rupeavat tenttaamaan lahjoittajasta, mutta enpä usko, sillä he tietävät jo nyt missä mennään, miksi, ja mitä tiedetään. Ja varsinkin sen, ettei sukusolujen lahjoittaja ole isä, kuten munasolun lahjoittaja ei ole äiti. Perhe on se, johon synnytään ja johon sinut on toivottu.

Ja varsinkin sen, ettei sukusolujen lahjoittaja ole isä, kuten munasolun lahjoittaja ei ole äiti. Perhe on se, johon synnytään ja johon sinut on toivottu.

Yllä se, mihin tilanteeseen itse tahtoisin lapsen auttaa.

Itse siis olen harkinnut luovuttamista. Koen itse täysin, että geenit eivät tuo vanhemmuutta, ja vaikka mahdollisesti syntyvällä lapsella olisikin geenini, hän ei olisi mitenkään minun lapseni, koska emme edes ole koskaan kuulleet toistemme sydämenlyöntejä saati muutoin kasvaneet yhteen.

Olin jotenkin (ehkä naiivisti) kuvitellut, että munasolun saaja kokisi lahjoitusmunasolusta syntyvän lapsen samoin. Että yhteenkasvaminen muodostaisi perheen. Ja että ulkonäköä ja luonnetta arvuuttelisi kuten vanhemmat tavallisesti.

Mutta tuollainen "köyhyyttä aiheuttavat tekijät periytyvät" tyyppiset viestit saivat kyseenalaistamaan tämän... Ottaisiko tällainen ihminen lasta vastaan itsenään vai syyttäisikö virheistä sitä, että lapsi on saanut huonot geenit? Jotenkin noista tuli tunne, että lapsen hyväksyntä olisi kyseenalaistettu ja riippuvainen siitä, pitääkö vastaanottaja luovuttanutta naista hyväksyttävänä... Sainkohan selväksi sitä mitä haen?..

ap