Miten kasvatuksessa annetaan välineitä tunteiden käsittelyyn?

puhutaan lapsen kanssa myös silloin kun kyse on aikuisen tunteista lasta kohtaan. Äitiä harmitti koska sinä et halunnut lähteä sisälle. Siksi äiti sanoi noin. Äiti ei ole kuitenkaan sinulle suuttunut. Lapselle pitää selvitä että aikuisellakin on tunteet ja niitä on lupa osoittaa myös lapselle. Riidan jälkeen on aina hyvä keskustella asiasta.

Kaikki tällaiset "nyt sinua surettaa" on jotenkin keinotekoisia. Kyllä ihan normaalissa tavallisessa elämässä oppii ne tunteetkin.

aikuisen takia vaimentaa tai tukahduttaa tunnereaktioitaan. Tyypillinen tapaus on masentunut vanhempi, joka on niin rikki että lapsi ei voi olla esim. vihainen tai surullinen itse. Vanhempi ei kestä sitä. Silloin on melko se ja sama miten rakastava vanhempi on tai miten ystävällinen se on. Jos lapsi kokee joutuvansa suojaamaan vanhempiaan esim. kiukultaan, niin silloin lapsi ei tutustu omaan vihaansa rakentavalla tavalla.



Toinen vastaava on äkkipikainen vanhempi, ja vielä pahempi äkkipikainen arvaamaton, jonka reaktiot eivät ole ennustettavissa.

hyväksymällä ne ja samalla osoittamalla, että vanhempi on niin vahva, ettei häntä lapsen tunnetilat pelota tai ärsytä vaan hän suhtautuu niihin rauhallisesti. Lapsen kasvaessa tunteita myös nimetään ja lapsi oppii tunnistamaan, että ahaa, tämä on siis vihan tunne, tämä paha olo, ja kertomaan aikuiselle niistä. Lasta voi rauhoittaa ja kertoa että paha olo menee ohi kyllä.



Mutta pääasia ei ole mitkään konkreettiset keinot että vanhempi opettaisi mitä kuuluu tehdä jos tulee tunne x, vaan se että lapsi saa kokemuksen että kaikki hänen tunteensa ovat hyväksyttyjä, normaaleja, ohimeneviä, ja että vanhempi rakastaa häntä kaikissa tunnetiloissa. Kun lapsi saa tällaisen kokemuksen, hän kyllä itse oppii elämään oman yksilöllisen tunne-elämänsä kanssa.

En ole asiantuntija, mutta ainakin seuraavat asiat osaan mainita:

- lapsen tunteita nimetään ja sanallistetaan (esim. "nyt sinua surettaa")

- tunnereaktion olemassaolo hyväksytään, vanhempi pysyy itse rauhallisena ja on lapsen tukena (esim. ottaa syliin), mutta ei yritä aktiivisesti poistaa kielteistä tunnetta lapselta eikä varsinkaan kieltää sitä,

- kun tilanne on ohi, sen voi vielä käydä läpi ("Sinua harmitti, koska X. Nyt se meni jo ohi.")



Kiinnostaisi itseänikin kuulla lisää tästä asiasta!

Lisäisin vielä, että ne pettymykset lapsen elämässä ( mm. ettei kutsuta jonkun kaverin synttäreille ) ovat myös oiva keino oppia pettymysten sietämistä. Silloin vanhemman tehtävä on tukea lasta olemalla aikuinen. Aikuinen ei lähde mukaan lapsen tunnetilaan, vaan antaa tunteelle nimen ja tukee lasta sen sietämisessä.



Tämä tuntuu olevan monelle äidille kohtuuttoman vaikeaa...