Lue keskustelun säännöt.
En jaksais odottaa miehelleni vauvakuumetta. On mullakin ongelmat?
03.10.2012 |
Mikä siinä mättää ettei miestä (22v)saa kuumeilemaan ei sitten millään. Itse olen 25-vuotias ja aivan kamalasss vauvakuumeessa. En saa ajatuksia päästäni ja mies ei jaksa enää kuunnella mua.
Muuten hyvä pari vuotta kestänyt suhte. Asutaan yhdessä, vahnemmat sponssaa enemmän ja vähemmän. Kummallakin työpaikka. En ymmärrä miestäni. Mies vain sanoo, ettei vauvakuume tule kun sitä painostetaan kokoajan ja sanoi haluavansa luoda uraa ensin ja kasvaa henkisesti. Haluaisi ostaa asunnon sitä ennen ja säästää rahaa lapseen.
Kyllä yhteiskunta tukee! Olen yrittänyt selittää. Kummatkin vielä käymme töissä ja mies haluaisi joskus vielä opiskella.
Mieheni sanoi, että kahteen vuoteen ei ainakaan halua edes miettiä asiaa, ei kuulemma vauvat kiinnosta yhtään.
Olen kaunis nainen ja hyvä luonteinen, minusta tulisi hyvä äiti myös, onnellinen sellainen. Välillä tuntuu epäreilulta, miksi mulla ei ole onnenlahjoja?
Itselläni on kuitenkin hyvä perhe, sisko, jolla aika pieniä lapsia. Muutamalla ystävällä lapsi, suurimmalla osalla ei ole lapsia vielä edes tulossa.
Ylireagoinko teidän mielestä?
Haluaisin jäädä vaan kotiin kolmeksi vuodeksi töistä ja hoitaa omaa lasta. Olen kyllästynyt työ/koulu/arkielämään. Kaipais vaihtelua ja omia lapsia itselleni haluan, niin miksi ei jo nyt.
Tulee semmoinen olo, että ellen nyt tee, niin en ehdi saamaan niitä enää kolmikymppisenäkään, liian vanha äidiksi jo silloin.
On mukavaa, että saa olla siskon lapsien kanssa välillä, mutta kun ne ei ole niitä omia ja oman lapsen niin kovasti haluaisin.
Miten mä saisin ton miehen pään kääntymään? Onko kaksi vuotta liian pitkä aika odottaa. Pelkään että mies peruu sillonkin puheensa.
Hänestä en kuitenkaan erota halua. Me ollaan yhdessä rakennettu kotia ja matkusteltu ja meidän koko suhdetta. Ei haluis heittää hukkaan, mutta kun tää vauvakuume on niin valtava ja joka pv koitan olla kuumeilematta ja välillä purskahtelen silmittömään itkuun kun koen vääryyttä miestäni kohtaan, kun se ei voi suoda mulle sitä iloa..ei sitten millään.
Olenko teidän mielestä liian hätähousu? Olen vuoden jo halunnut tulla äidiksi, välillä se laantuu, mutta taas tulee takaisin se hillitön kuume. Nautin kyllä tästäkin elämäntilanteesta, minulla on paljon ystäviä ja ihania sellaisia, mahtava työpaikka ja porukka, ihana perhe ja lemmikkejä. Asumme hienossa asunnossa pääkaupunkiseudulla ja meillä on varakkaat vanhemmat, jotka auttaa.
Mikä mättää, kun en osaa odottaa asioita ja anna niiden mennä omalla painollaan? Hetken osaan olla tyytyväinen, mutta aina on jotain vailla. Tulee semmoinen olo, etten koskaan voisi kuvitella olevani raskaana, se olisi ihan liian hyvää ollakseen totta. Parempi, kuin lottovoitto, mutta niin kaukaiselta tuntuu, vaikka se on kiinni yhdestä miehen päätöksistä..arrrgggg!
Kommentit (14)
miehesi ei tule muuttamaan mietään ainakaan 5 vuoteen, eikä ole tarvis kun noin nuori on. Eli totu ajatukseen tai vaihda miestä.
olet kyllä itsekin nuori,joten ei sullakaan mikään kiire ole, ellet välttämättä halua lasta vuoden parin sisällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni täyttää alkuvuodesta kyllä 23-vuotta. Hän on rellestänyt jo pari vuotta 18-20 vuodet sinkkuna ja meidän seurustellessa on saanut mennä ystävien kanssa jne. Häntä ei edes kiinnosta baareissa käynti, ihan ystävien kesken ajanvietto riittää. Hän on aika rauhallinen ihminen, sen vuoksi ihmettelen, miksi hän ei voisi haluta lasta. Olen tarjoutunut hoitamaan ilomielin suurimmanosan ajasta lapsen, hän voi nähdä ystäviä ja olla luopumatta kaikesta omista jutuista, enhän minäkään luovu. Itselläni olisi asenne kohdilla kaikkeen ja olisin hyvä vaimo ja tekisin koko perheen onnelliseksi.
Mieheni tykkää kyllä lapsista, mutta silloinkun ne ei ole sen omia :D itsellä taas vähän toisinpäin, en ole niin kamalan lapsirakas, toki tykkään itselleni tärkeistä lapsista, mutta halu omasta lapsesta on niin valtava.
En mielestäni ole kyllä kauhean nuori enää. Olen suunnitellut käyväni korkeakoulun, kun lapseni menevät kouluun.
Olen välillä niin omissa ajatuksissani lapsihaaveissani, että suunnittelen välillä jättäväni ehkäisyn salaa pois, mutta mieheni on aikaisemmin sanonut, että jos alan häntä siihen huijaamaan, hän ei antaisi sitä ikinä anteeksi ja hän ei haluaisi minua enää hänen lähellekkään.
Olen ihan ymmälläni. Miten oma mies voi sanoa noin? Miksei hän arvosta minua ja sitä, että synnyttäisin hänelle lapsen. Kyllästyttää, kun ei ole lapsia.Ehkä sitä ajattelee kaiken olevan niin helppoa, tuntuu että sen lapsen kans olis niin ihanaa, eikä haittais yöheräämiset eikä mitkään. Pitäis odottaa ja jaksaa olla kärsivällinen. Antaa miehelle itselleen tulla se ajatus...voikun joku pystyisi poistamaan nää tunteet, jotka valtaa melkein jokapv mun mielen. Tai sitten joku voisi antaa nää tunteet mun miehelleni :D Enkä ole paha ihminen tai oikeasti ole sellainen, että haluaisin raskautua ilman miehen päätöstä. Se ärsyyntyminen miehen asennoitumiseen saa vaan halun kostamaan sen, mitä se ei mulle anna. Miehenikin rakastaa mua eniten ja haluaa kaiken mun kans, mutta ei jaksa odottaaaa...
Noh, kait tää tästä...
Ap
Olin itse 21 kun sain ensimmäisen lapseni, 24 toisen lapsen syntyessä. Menin yliopistoon 26 -vuotiaana, silloin yksinhuoltajana. En suosittele, sen verran rankkaa on jatkuva penninvenytys ja opiskelu pienten lasten kanssa. Jos kerran miehesikään ei ole VIELÄ valmis / halukas isäksi, miksi et käyttäisi aikaa hyödyksesi ja opiskelisi jo nyt (eikä vasta n. 8 vuoden kuluttua, jolloin olisit vanha opiskelija)?
Jos jätät ehkäisyn pois ilman miehesi suostumusta, varaudu siihen että elät yksin isättömän lapsen kanssa. Et kuitenkaan taida haluta sitä?
Suuntaa ajatuksesi ja tarmosi johonkin muuhun kuin lapsen hankkimiseen. Miehesi on todella, todella järkevä, kuuntele häntä.
Anteeksi mutta minusta sinä ap et kuulosta kypsältä äidiksi vielä.
Voi kun osaisit nauttia nyt elämästäsi ilman lapsia. Jos työ kyllästyttää niin vinkkinä että lapsen hommaaminen siihen ei ole oikea ratkaisu. Mitäs jos sitten parin vuoden kuluttua kyllästyttääkin oma lapsi ? Annatko sen pois.
Otappa ne iisot vaaleanpunaiset lasit pois silmiltäsi ja keskity välillä muihin asioihin kuin vauvahaaveisiin ja provoihin.
sitä äitinikin aina sanoo, kun olen hänelle purkanut asiaa.
Mieheni sanoo juuri niin, että lapsen hankinta on elämän suurimmista asioista ja hän ei halua lapsien kanssa syödä makaronia tai elää köyhyydessä. Hän haluaa ostaa asunnon, säästää rahaa sitä varten, luoda vakaan pohjan kaikelle. Mun ikä tulee vastaan. Olen parin kolmenvuoden päästä jo 28-vuotias.
Mieheni sanoo minua lapselliseksi, kun pidän lapsentekoa pikkujuttuna. No siis kun tiedän että olisin valmis siihen. Tiedän, että kaikki menisi hyvin. Olen sanonut, että et katuisi kuitenkaan.
Jokapäivä toivon, että mieheni ajattelisi minua ja sanoisi jokupv, että "kulta jätettäiskö ehkäisy pois"? Kumpa se tapahtuisi joku kaunis päivä. Hän on sanonut, että parin kolmen vuoden päästä voisi jo miettiä asiaa. Mutta miettiä? Haluaisin jo olla viimeistään sillon synnyttäny jo esikoiden..on tää niin vaikeeta.
Mieheni vanhemmista tulisi niin ihanat isovanhemmatkin, sillä mieheni on ainut lapsi. Haluaisin olla vauvamasuni kanssa ylpeä ja hänen vanhempansakin olisivat. Niiden vanhemmat ei tietenkään vielä edes osaisi odottaa asiaa, sillä ei niiden rakas pieni poika vielä perhettä perusta. Mutta olemme silti aikuisia ja minä olen sen ikäinen, että äidiksi voisin tulla ja olen valmis vaikka mieheni mielestä kuulemma en. Olen kuulemma vielä niin lapsellinen välillä, mutta se nyt yrittää kääntää mun päätä.
Ap
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minua kyllästytä oman lapsen kanssa olo, ikinä.
Haaveilen raskaudesta, vauva-ajasta. Miettien vielä, että se olisi minusta tullut. Tiedän rakastuvani siihen, siis kuvittelen rakastavani sitä varmaan jo plussauksessa.
Mikään muu ei raskaushaaveiden lisäksi kiinnosta tällähetkellä, kuin matkustelu ja shoppailu, olisi ihana shoppailla omallekkin lapselle vaatteita, kun niitä ostaa sisaren lapsille.
Olisi ihana ostaa hienot vaunut ja omistautua koko asialle. Ja kun olisi vielä tuo rakas mukana kaikessa.
Oikeesti mää pyörtysin onnesta, jos mieheni haluaisi lapsen. Mun suu varmaan puutuisi, kun en saisi sanoja suusta.
Niin onnellinen olisin. Miten se tuntuu niin käsittämättömän kaukaiselta haaveelta tää asia...
Ap
Onneksi miehesi on järkevä!! Silti luulen että olet provo. Lue juttusi uudelleen. Kyllästyisit siihen lapseenkin pian ja haluaisit vaihtelua...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ole sinussa vaan miehesi ei vain vielä halua jälkikasvua. Kuulostaa siltä että haluaa elellä muutaman vuoden vielä lapsettomana. Sinun täytyy vain odottaa tai sitten vaihtaa miestä sellaiseen kuka haluaa lapsia pian, ainakin oma 28-v miesystäväni ottaisi vaikka heti, mutta minä 5 vuotta nuorempana haluan vielä odottaa pari vuotta. Koulut käyty mutta minulta puuttuu vakituinen työ.
on kyllä todella, todella harvinainen. Oma mieheni ei missään nimessä olisi halunnut isäksi 22-vuotiaana, ei kuulemma oikein edes sietänyt pikkulapsia tuolloin. Kun tapasimme miehen ollessa 30 (itse olin melkein 25), oli ihan täysin valmis perustamaan perheen. Nyt kymmenisen vuotta myöhemmin lapsia onkin jo viisi, ja mies on oikein hyvä isä.
Sulla ei ole mikään kiire vielä moneen vuoteen, nautit nyt elämästäsi ja parin vuoden päästä tilannetta voi sitten katsella uudestaan. Jos mies kuitenkin on sitä mieltä että jossain vaiheessa lapset ovat tervetulleita, niin sitten on vain odoteltava että mieskin on kypsä ajatukselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokeile ensin sillä. Plussana - ehkä miehesi hoivavietti herää siitä?
Ja sen esikoisen voi hyvin hankkia myös 37 vuotiaana. Kokemusta on.
Hae sinne opiskelemaan nyt! Nyt on hyvä aika heittäytyä opiskeluelämään, kun olette vapaita vielä perheen tuomista velvoitteista ja rahanmenosta.
Ja hanki kuva, kunnollinen työpaikka ennen esikoisen syntymää...ei ole kiva palata kolmen vuoden päästä työpaikkaan, joka ei motivoi tai innosta ollenkaan.
Miehesi on järkevä ja elämä lasten kanssa on antoisaa, mutta se ei ikinä ole enää yhtä mutkattoman helppoa, kun ennen lapsia. Älä vaan tee lapsia sillä periaatteella, että sinä kyllä hoidat ja mies saa mennä...se synnyttää katkeruutta ja todellakin aiheuttaa eron ennen pitkää.
Näen, että miehesikin voisi olla ajatukseen valmis 3-5 vuoden päästä ja itsekään et olisi silloin liian vanha. Olen nyt itse 38 v. ja kuopuskin aloitti nyt koulun. Todellakaan en tässä kykenisi mitään opiskeluja hoitamaan - pakkohan se on olla töissä, että on rahaa elämiseenkin. Älä tee lapsia sillä periaatteella, että "yhteiskunta hoitaa ja rahoittaa elämämme", vaan halua ja toivo lapsillesi parempi elämä.
Nauttikaa, matkustakaa, opiskelkaa ja hankkikaa se omistusasunto ensin! Unohda siis haaveesi nyt ainakin pariksi vuodeksi ja voit yllättyäkin, että miehesi asiaa ehdottaakin itse jossain vaiheessa, jos toiveesi tietää. Lasta pitää kuitenkin molempien toivoa ja odota ihmeessä sitä hetkeä :o)
Kuulostaa myös siltä, että osa ystävistäsi on saanut lapsia varsin nuorena - älä vertaa elämääsi heihin, sillä ehdit kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
et ole liian vanha saamaan vaikka vasta yli 30 vuotiaana lapsia. Tiedän kuinka totaalinen tunne vauvakuume voi olla, mutta kuten joku jo kirjoitti, suuntaa tämä energia vaikka juuri niihin opintoihin.
Kun lapsen saat, se on sulla loppuelämän. Lapsetonta elämää sulla on vain nyt, ota siitä kaikki irti. Älä tee elämästäsi ehdoin tahdoin hankalampaa, lapsi ei nimittäin ratkaise mitään, vaan tuo entistä enemmän haasteita ja haluat todellakin, että molemmmat vanhemmat ovat tuolloin valmiita niihin haasteisiin.
Sinun on helppo sanoa nyt, että 'päästäisit' (?!) miehesi yhtä paljon menemään kuin ennenkin, mutta usko pois, on kaikkien (myös sen lapsen) kannalta parempi jos vanhemmat jakavat hoitovastuun tasaisesti.
Oletko miettinyt sitä, että lapsi voi olla vakavasi sairas, sillä voi olla hyvin haastava luonne tai että se itkee ensimmäisen vuoden koliikkivaivoja lähes t a u o t t a. Tai että voit itse sairastua synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Tai ihan mitä vain. Elämä ei ole reilua, sinun ja kumppanisi täytyy olla tarpeeksi vahvoja ja halukkaita kohtaamaan tällaisetkin vastoinkäymiset. Jo pelkästään tieto siitä että on vastuussa uuden ihmisen elämästä ei ole mitään kevyttä hupailua ja ihanaa shoppailua...
lasta kannata tehdä kun on tylsää. Täytyy ensin löytää se oma tapa olla ja elää tyytyväisenä ja sitten miettiä sopisiko tähän myös lapset. Kauhea taakka lapsille tehdä äidistä onnellinen.
mutta oliko tää provo? Ihan en saanut selvää, mut on toisaalta jotenkin niin järjetöntä kuvitellakaan että 22-vuotias mies haluaisi isäksi, että taitaa olla keksitty juttu.