Ikuisuus ongelma; hoidan arkisin lapsia aamusta iltaan, n. 14h pääsääntöisesti yksin.

Minusta paljon on kiinni perheen yhteisistä arvoista ja yleisestä tilanteesta. Jos teidän on pakko saada kämppä remontoitua että pääsette vaikka muuttamaan siihen pian ja sitten helpottaa niin minusta kuulostaa kohtuullisen reilulta. Jos olette yhdessä päättäneet että nyt satsataan remppaan jne niin koettaisin jaksaa vielä hetken.



Jos taas teillä ei paina rempan aikataulut ym päälle tai talous ei pakota miestä tekemään ylipitkää päivää niin sitten minusta ei ole reilua. Ei liene mahdotonta järjestää sinulle omaa aikaa levätä.



Meillä mies ei tajunnut tätä ennenkuin sanoin. Sittenkin kesti että mies tajusi että jos menen vaikka kamariin läppärin kanssa viettämään omaa aikaa en halua että hän käy kysymässä vähän väliä mitä lapsille puetaan ulos päälle tai mitä hän antaa välipalaksi jne. Eli tarvin välillä hetken ihan omaa aikaa.



Suosittelisin että kertoisit miehellesi että olet väsynyt. Kysyt esim. voitaisiinko hieman hidastaa rempan tahtia ja jos voisit tiettynä viikonpäivänä saada omaa aikaa vaikka 2 tuntia. Haluaisit silloin tehdä ihan jotain vain omassa rauhaassa ehkä käydä kaupassa, kävelyllä tai mitä vaan mutta hetken ilman lapsia.



Kannattaa välttää hyökkäystä ja suuttumusta kun aloittaa juttelemaan. Mies ei välttämättä tajua kuinka paljon olet lasten kanssa ja kuinka kiinni olet heidän hoidossaan. Ja miehelläkin on varmasti paljon mielensä päällä ja rankkaa hänelläkin. Mutta kannattaa varata kummallekkin riittävästi lepoaikaa niin kaikki voivat paremmin.



Jaksamisia !

Remppaa sinä ja anna miehen mennä lasten kanssa puistoon ja tehdä ruoka.

Ymmärrän sinua ja tiedän miten helposti se menee tuohon. Tässä vertaistukea, että tiedät ettet ole yksin tuollaisessa tilanteessa. Meillä tilanne on luisunut hiljalleen siihen, vaikka alunperinkin olen tehnyt enemmän kotona.



Jokaisen äitiysloman ja hoitovapaan jälkeen kaikki kotihommat on "unohtuneet" mun kontolle, vaikka olisin töissä jo. Mun vastuulla on kotitöiden lisäksi kaikki lasten kanssa puuhailu, lukeminen, "kehittävän" aktiviteetin keksiminen ja toteuttaminen, jopa jutustelu ja päivän tapahtumista kyseleminen. Ja tietysti se muista perustarpeista (ruoka, juoma, puhtaus, uni) huolehtiminen.



Nyt olen kotona, koska meillä on vauva. Kolmas lapsi oli enemmän minun haaveeni, ja nyt arastelen vieläkin enemmän pyytää tai kiukun kanssa käskeä miestäni osallistumaan, koska hän tällöin aina alkaa vitsailla, että "joko kaduttaa kolmannen lapsen hankkiminen".



Miehen työ on stressaavaa ja minä olen kotona, joten mielestäni minun nyt kuuluukin tehdä kotihommat pitkälti. Eniten häiritsee se, ettei hän arvosta tekemääni ja kuvittelee minun ehtivän mahdottomia "täällä kotona ollessani". Ja lasten kanssa mies on liian vähän läsnä, ei kuuntele heitä, ei huomaa vastata, ärähtelee, tosi vähän puuhailee heidän kanssaan mitään. Lenkillä kyllä ehtii käydä.



Miehestä tulee tosi ärtyisä heti, jos olen "pakottanut" tekemään edes jotakin pientä (viemään roskiksen, harjaamaan lasten hampaat viikon ajan, ottamaan jonkun lapsista mukaan kauppaan). Hän kärsii helposti unettomuudesta ja osaa aika hyvin piilosyyllistää minua siitäkin (kotona ei saa olla rauhassa, ei tarpeeksi seksiä, liikaa tekemättömiä pikkuhommia kotona).



Tiedän jo etukäteen, että kun minun töihinmenon aika koittaa, se tulee olemaan jotakin niin rankkaa ettei mitään rajaa. Mutta vasta silloin pystyn vaatimaan jotakin, koska nyt mies voi vetää aina esiin sen "mähän ne rahat joudun nyt tienaamaan"-kortin.



Tämä kuulostaa ihan naurettavalta, mutta olen ajatellut tehdä silloin monisivuisen listan kaikista pienimmistäkin kotitöistä ja lasten hoitoon liittyvistä tekemisistä, ja sitten pyydän miestä valitsemaan puolet niistä. Nyt kun varmaan vilpittömästi kokee tekevänsä osuutensa, kun imuroi kerran viikossa ja kerää silloin omat vaatteensa ja tavaransa paikoilleen. Niin, ja vaihtaa ne renkaat autoihin keväisin ja syksyisin..

Oletkohan silloin väsynyt? Ja kyselet onko reilu jako kun et edes lapsia näe?

tekstisi olisi voinutnolla minun näppäimistöltäni. Ei tietenkään kiva, että teillä on tilanne tuoa, mutta minusta oli ihanaa kuulla joltakin toiselta joskus suoraa ja kaunistelematonta puhetta.



Minä haaveilen vielä yhdestä lapsesta, mutta mies suosyuisi siihen vain, koska minä haluan. Olen sen vuoksi aivan varma, että molempien lasten kaikki valvomiset, vaipanvaihdot ja sairastelut hoitaisin 100% minä. Tällä hetkellä tuntuu, että olisin valmis sen hyväksymään, mutta en tiedä kuinka paljon se kuormittaisi parisuhdetta.



Olisi kiva jutella lisää hieman yksitisemmin.

Tämä tilanne tuntuu itsestäkin välillä ihan hölmöltä ja toisaalta nololta. Vähän peittelenkin sitä tutuilta ja sukulaisilta, teen siitä vitsin, annan ymmärtää miehen tekevän enemmän tai teeskentelen itse olevani saamaton. Puheistani voisi luulla miehen viettävän paljon enemmän "laatuaikaa" lasten kanssa. Kumma kyllä mieheni ei näytäisi huomaavan puheissani mitään outoa tai ei-paikkansapitävää, vaikka olisi vieressä kuuntelemassa. Ilmeisesti hän itsekin uskoo tekevänsä paljon?!



Olen kuitenkin ihan fiksu omilla aivoillaan ajatteleva nainen, joka ei koe olevansa nyrkin ja hellan välissä. En ole töissä käydessäni taloudellisesti riippuvainen miehestäni. Nyt olen omasta tahdostani kotona vauvan kanssa pari vuotta.



En ymmärrä miksi olen päästänyt tilanteen tällaiseksi. Ehkä välttyäkseni riidoilta ja siloitellakseni arjen helpommaksi ja sopuisaksi. Minun ongelmani on se, etten osaa tai haluaisi yleensäkään ottaa puheeksi ikäviä ja eripuraa aiheuttavia asioita. Saan miehen hermostumaan huomauttaessani jo ihan pienestä asiasta, joten kauhean hankala ottaa nyt (tai töihin palatessani) tämä koko vyyhti sitten puheeksi.



-5