Muita, joilla mies ei välitä puhua suhteesta/panostaa?

Elin aika samankaltaista elämää aiemmin. Miestä ei kiinnostanut, kehuja ei tippunut. Tiesin, että voin muuttaa vain itseäni, kiinnitin huomiota että annoin itse hyvää palautetta, yritin olla kaikin puolin hyvä (silti mitenkään matelematta). Vaan kun ei.



Nyt kun olen suhteessa ihanan, huomioivan miehen kanssa, en voi kuin ihmetellä miten jaksoin niinkään pitkään. On siis olemassa mies, joka jaksaa ja muistaa kehua, vaikka olen kotona ihan taviksena! Joka sanoo aina kuinka söpöltä näytän ja joka nauttii katsomisestani, kun olen laittautunut. Joka on kiinnostunut voinnistani, ajatuksistani, päiväni kulusta, hyvästä mielestäni, hulluttelusta ja ajan vietosta kanssani. =)

löydätkö piirteitä jotka sopivat teihin suhteessa tai mieheesi.



Siis ei kaikki ole narsisteja vaikka kuinka käyttäytyvät paskamaisesti, mutta jostain se asioitten ihmettely sillä "uhri"-osapuolella alkaa.



Esim. miksei toinen pyydä anteeksi kun pahoitti toisen mielen eikä pode mitään omantunnon tuskia. Korkeintaan sanoo että mitä mä sille nyt enää voin!!?? Meni jo. Siinä olet sitten yksin pahan mielesi kanssa ja oikeastaan onhan se sun oma vikas jos jostain loukkaannut. Ei syy ole sanojan....tai ainakin näin sun annetaan ymmärtää.



Se alkaa todella salakavalasti ja susta itsestäs oikeestaan tuntuu että ootko ihan tyhmä kun tällaisia mietit ja tällaisista mieles pahoitat. Ja aiheita tulee lisää vähitellen. Mistään ei puhuta eikä keskustella. Mies on aina kuin asiat ois ihan hyvin, normaali arki, vaikka sä itkisit silmät pois päästäs jossain nurkassa samaan aikaan.

Sitten huomaat että sulle kostetaan sitä että olet jostain hänen tekemisestään mennyt jotain sanomaan. EEII suinkaan niin että sanois sulle jotain asiasta, vaan silleen että sitä mitä hän tekee, sitäkin sä ihmettelet. Et esim. sovi enää hänen keskustelukumppanikseen, koska et ole hänen arvoisensa keskustelukumppani. Muille kyllä puhuu ja selittää....



Ulkopuoliselle ei kuulosta miltään, mutta oleppa siinä uhrin asemassa itse...

Minä en kauheasti puhetta arvosta vaan tekoja, joten en kaipaa mitään kehuja tai suhteesta puhumista. Me ollaan molemmat vähän sellaisia "vällyjen välissä aina ollaan asiat sovittu" tyyppejä joiden mielestä puhuminen vaan mutkistaa asioita, jos kyse on jostain mukasyvällisestä parisuhdepuheesta eikä käytännön järjestelyjen ja asioiden sopimisesta.



Onenllisena näin jo 13 vuotta :) Eli kyllä sitä jaksaa ja kestää, jos on itse sopiva sellaiselle ihmiselle joka ei kauheasti välitä analysoida ja puhua suhteesta, mutta harmi että ap te olette niin erilaisia tuossa asiassa miehesi kanssa. Ei sitä miestä puhujaksikaan voi muuttaa väkisin tai analysoijaksi, joten eipä tuossa lopulta taida olla oikein muuta vaihtoehtoja kuin joko sopeutua siihen että toinen on erilainen tuossa asiassa, tai etsiä sopivampi mies.

ja katso kumpia on enemmän.antaa vähän osviittaa sille,kannattaako toimia vai ei ja miten toimii jos kannattaa..mieti myös niin päin,että jaksaisitko jos sulla olisi lässyn lässyn mies,mutta jos se ei auttais yhtään kotihommissa eikä lasten kaa.ehkä se kantsii vaihtaa vasta sitten ku muksut isoja,ota vaikka rakastaja siihen asti.

miehen yks kaveri mulle just sanoi viikonloppuna, että ihmettelee miten kestän miestäni ja sitä miten välinpitämätön on mua kohtaan. Kiva että näkyy jo ulos päin..

Sanoi, että mulle ois ottajia jonoksi asti ja mun mies ei tule koskaan saamaan naista, joka olisi yhtä hyvä kuin minä. Tiedän tämänkin.



Mies ei voi kehua mua ikinä, ei koskaan. "Kyllähän sä tiedät, että oot hyvän näköinen" tai "sä tuut vaan ylpeeksi ja ylimieliseksi jos kehun aina". Aina? Kun ei koskaan.



Sanoo joskus rumasti ja kun sanon, että on paska olo ja paha mieli, niin koskaan ei jaksa jutella. Ei nyt, ei ole hyvä hetki, jutellaan huomenna tai mitä vittua iniset ja mussutat turhasta asiasta.



Olen tänään kotikonttorilla ja siinä pisteessä, että ei edes enää vituta. Maku on mennyt mieheen ja on ihan samantekevää lähteekö nyt niin kuin uhkailee. Tai siis kunhan lähtee, se on sama lähteekö tänään vai viikon päästä.



Listasin hyvät ja huonot puolet.

Hyviä puolia tuli 7 (hauska, sosiaalinen, hyvä sängyssä, kiinnostunut mun tekemisistä..). Huonoja puolia tuli 21 (nimittelee, arvaamaton, negatiivinen, mustasukkainen, epävarma, itsekäs, joskus lapsellinen, tyly..).



Vaakakupissa siis kolmannes hyvää ja 2/3 huonoa. Ei tarvitse miettiä miten tästä eteen päin.



Vituttaa vaan kun mies on nujertanut ja latistanut mut. Olen iloton, varautunut ja en usko itseeni niin kuin ennen. Mun diagnoosi miehestäni ei ole mikään muodikas narsisti, vaan epävarma ja huonolla itsetunnolla varustetu säälittävä kasa paskaa. Kouluasteikolla mä olen 9 ja mies ehkä 6. Ollaan sellainen outo, epäsopiva pari ja mies on alusta asti ollut epävarma ja ihmetellyt mitä hänessä näen. Mulle tärkein oli lämmin sydän ja kaikki ne ihanat hyvät puolet, mutta ei tää vaan voi toimia ja tätä ainoaa elämääni en anna ton pilata.

lässytyksellä. Koeta kiinnittää huomio siihen.

Teillä ei varmaan ole ollut mitään kriisejä/vaikeampia kausia?



Pystyisittekö todella viemään tuollaisina puhumattomina ja ilman suhteenne analysointia suhteenne vaikeiden aikojen yli???

Teillä ei varmaan ole ollut mitään kriisejä/vaikeampia kausia? Pystyisittekö todella viemään tuollaisina puhumattomina ja ilman suhteenne analysointia suhteenne vaikeiden aikojen yli???

Minä en kauheasti puhetta arvosta vaan tekoja, joten en kaipaa mitään kehuja tai suhteesta puhumista. Me ollaan molemmat vähän sellaisia "vällyjen välissä aina ollaan asiat sovittu" tyyppejä joiden mielestä puhuminen vaan mutkistaa asioita, jos kyse on jostain mukasyvällisestä parisuhdepuheesta eikä käytännön järjestelyjen ja asioiden sopimisesta.

Onenllisena näin jo 13 vuotta :) Eli kyllä sitä jaksaa ja kestää, jos on itse sopiva sellaiselle ihmiselle joka ei kauheasti välitä analysoida ja puhua suhteesta, mutta harmi että ap te olette niin erilaisia tuossa asiassa miehesi kanssa. Ei sitä miestä puhujaksikaan voi muuttaa väkisin tai analysoijaksi, joten eipä tuossa lopulta taida olla oikein muuta vaihtoehtoja kuin joko sopeutua siihen että toinen on erilainen tuossa asiassa, tai etsiä sopivampi mies.

ja sanoo että oot rakas ja pussailee ja halailee yms...

Kyllä mäkin siitä tykkään mutta minä taas arvostaisin enemmän sitä että mies osallistuisi kotihommiin ja hoitaisi lapsia että mä pääsen jonnekin ja että lähtis mun kanssa kävelylle tai tekis jotain ns mun hommia että helpottais mun töitäni.

Mutta ei, mies kertoo sanoilla sen että välittää ja rakastaa minä taas näytän sen teoilla, pesen miehen pyykit ja siivoan sen jälkiä ja teen sille ruokaa ja keitän kahvia ja tarjoilen ja siivoan miehen auton yms mistä on miehelle apua ja hän saa senkin ajan huilata tai tehdä jotain muuta mutta on hänellä vähemmän hommia sitten töiden jälkeen.



Toivoisin itse niin että mies joskus vaikka imuroisi kotona tai tyhjentäisi tiskikoneen tms...

vaihtamaan en miestä ala sen takia että ei tee kotihommia kun on kuitenkin kiltti ja jaksaa mua kehua ja rakastaa vaikka olen erittäin vaativa ja tarkka ja saan raivareita siitä ettei osallistu kotitöihin yms...



KUn jaksaa muistaa että toinen näyttää rakkautensa toisella tavalla ja toinen toisella tavalla, kyllä mieskin valittaa mulle siitä kun en koskaan sano mitään hyvää, tai no koskaan, mutta en ainakaan usein.



T:11

Jessus sentään, ihan kuin mun ajatukset, tuntemukset ja kirjoitukset! Olen siis tuo ap ja sulle joka sanot, ettei miestäsi voi käyttää muodikasta nimitystä nartisti. Sama homma, todellakin. Mies on heikolla itsetunnolla varustettu jurottaja, epäonnistunut itse ja saamaton vätys, sen takia ei voi antaa mulle mitään hyvää koska tuntee alemmuutta minua kohtaan. Nykyään mulle alkaa olla jo yksi ja sama, meilläkin mies uhkailee että lähtee, mutta miksei sitten ole jo toteuttanut sitä? Senkun vaan.. parempi se, kuin että haukkuu minua, käyttää alatyylisiä ilmauksia ja suhtautuu kaikkeen niin negatiivisesti että minusakin tullut paljon aiempaa ikävämpi ihminen. Paitsi että, jännä kun olen iloinen, reipas ja sosialinen kaikkialla muualla paitsi kotona, ja muitten kuin oman mieheni kanssa! Hän saa mieleni niin matalaksi, ja arvostelee siinä sivussa muutkin ihmiset, työkavereitaan myöten. Paitsi että supliikki ei ole, jurottaja pikemminkin vaan. Tiedän, että saisin paljon paremman miehen, mutta nyt meillä on jo pari lasta eikä kovin helppoa rikkoa heidän perhettään. Onko teilla lapsia, mitä ajattelet, millainen isä hän on ja miten mahdollisen eron tullessa käy?

Siitä on kuule muodit aika hemmetin kaukana kun narsistin saat ristikses!!!

Teillä ei varmaan ole ollut mitään kriisejä/vaikeampia kausia?

Pystyisittekö todella viemään tuollaisina puhumattomina ja ilman suhteenne analysointia suhteenne vaikeiden aikojen yli???

Vuosien varrella, kun hyvinkin erilaisia ihmisiä ollaan ja sopeutumista toisen erilaisuuteen on ollut paljon. Mutta me ei olla kumpikaan sen luontoisia että jäätäisiin asioita vatvomaan, vaan jatketaan vaan elämää hyväksyen sen mitä ei voi muuttaa.

Käytännön asioista me toki puhummekin, esim. kotitöiden tekemisestä, kuka vie lapsen harrastuksiin tms. Mutta sellaiset jätetään väliin joita olisi voinut vaikka harrastaa jossain vaiheessa että olisi analysoitu vaikka mun monta vuotta kestänyttä seksihaluttomuutta (minä en puhunut, vaan annoin vaan vaikkei huvittanut, ja lopulta haluttomuus meni ohi), tai sitä että meitä ärsytti alkuun toistemme hyvin erilainen temperamentti (mutta eihän ne puhumalla muutu) tms, mutta me olemme vaan päättäneet että hyväksytään toistemme ja omat erikoisuutemme eikä niitä sen enempää vatvota.

Meillä ehkä on siinä mielessä helppoa tämä koska molemmat ollaan hyvin itsenäisiä ja introvertteja ihmisiä, jotka ei kaivata kovin paljoa toiselta mitään. Oltaisiin varsin tyytyväisiä veli-sisartyyppisessä suhteessakin, tai sellaisessa jossa on pelkkää seksiä muttei muuta yhteyttä. Riittää että se toinen ihminen siinä on, mutta paljolti itsenäisiä ja erillisiä lopulta ollaan ja itseriittoisia, toiselta paljoa vaatimattomia.

t. 4

lisänä vielä se että meillä mies oli työnsä vuoksi paljon poissa ja kun oli vapaalla niin tarvitsi lepoa ja rentoutumista. Siinä kuviossa kaikki koti- ja lasten asiat jäivät minun kontolleni ja lopulta oltiin tilanteessa jossa ero oli ainoa vaihtoehto.

Aina ihmetytti se ettei mies kyennyt mihinkään tulevaisuuden suunnitteluun, mitä ensi vuonna,mitä kun esikoinen menee kouluun jne. Suuttui myös heti jos yritin puhua omista toiveistani, kaikki oli nalkutusta vaikka kuinka kauniisti olisi puhunut. Tunsin eläväni ikäänkuin puolella teholla hänen kanssaan.

mies on pian ex. Mä olen nainen ja mua voi myös kohdella kuin naista, en tarvii sitä kasaa paskaa niskaan, jonka saan, enkä myöskään ole pelkkä kodinkone ja ilmainen lapsenvahti.

Ota suihin aamulla, niin saat kehuja.

Meillä ei ole yhteisiä lapsia. Minulla on lapset entisestä liitostani. Tämä nykyinen mieheni on vastakohta lasten isälle, mutta menin kyllä ojasta allikkoon.



Joskus sanoin miehelle, kun katottiin jotain Teen Mom tyylistä ohjelmaa jossa se lapsen isä lorvi ja juhli, että jos meillä ois yhteinen lapsi, sä oisit just niin kuin toi teinipoika. Mies totesi muka vitsillä, että niin oiskin. No, vitsissä on aina puolet totuutta.



Ja kuten joku muu kohtalotoveri tuolla sanoi, ettei miehen kanssa voinut tehdä mitään tulevaisuuden suunnitelmia vaan aina hermostui, niin tätä itsekin ihmettelen. Mies oikein hyppää sohvalta ylös ja kimpaantuu ja huutaa ettei voi miettiä niin ja niin pitkälle. Viimeksi ehdotin, että voitais lähteä vloppureissulle itsenäisyyspäivän aikaan, edes nyt vaikka tukholmaan tai jotain vastaavaa ja siitä nousi hirveä meteli ja vaihtoi huonetta ym. Ei mennyt kuin tunnin verran kun kuulin sivukorvalla, että juuri itsenäisyyspäivän aikana olisi firman juhlat tallinnassa, mutta mies ei tiedä lähteäkö, kun rahasta on vähän tiukkaa.

Jaha, oliko se raha vai oliko ne suunnitelmat en tiedä.



Stressinsietokyky ja taito laittaa pienet ja isot asiat niiden oikeisiin mittasuhteisiin on pyöreä nolla. Hirveä elämä ja kiroilu jostain jonnin joutavasta asiasta.



Kuule ap, en halua lietsoa, mutta parempi sun on ilman sitä. Oli lapset tai ei. Kaikesta selvitään, joko yhdessä tai erikseen. Mä mietin, että selvisin jo pari vuotta yksin lasten kanssa ennen kuin tapasin tämän nykyisen prinssin, niin selviän satavarmasti jatkossakin.