Kylläpäs sattuu ja ahdistaa! :´(

Mene tosiaan ulkopuoliselle terapeutille tai lääkärille puhumaan masennuksesta ja ahdistuspuuskista. Eksäsi on myös kaikesta päätellen uupunut, älä kuormita häntä.

Käsittele erosi, ennen kuin aloitat uutta suhdetta. Näin se vain menee.

Voimia

Koita päästä puhumaan asioista jollekin mielenterveyshoitajalle tai edes ystävälle.



Ensin sinun on oltava onnellinen itsesi ja lapsesi kanssa, etsi sitten vasta uutta kumppania.



Usko pois, sun siivet kantaa. Vaikka nyt voi tuntua siltä että et pääse asioista yli

nimittäin luulin, että olen erosta jo päässyt yli. Tänään kun eksä laittoi viestiä (emme ole riidelleet nyt vähään aikaan), siitä näkyi vaan tämmönen alku: "Mulla ois nyt tärkeää asiaa. Varaan lääkäriajan...". Sit meni puhelin jumiin ja meni monta minuuttia ennenkuin pääsin lukemaan koko viestin. Sinä aikana mulla meinas jo oksennus tulla, kun säikähdin niin pahasti, että eksällä on jotain tosi pahasti vialla. Oli melkein helpotus, että olikin "vaan" tämmösestä kyse. Välitän ihan hirveästi siitä ihmisestä vielä melkein kolmen vuoden jälkeenkin!



Nyt mulla on ollu tosi pahoja kuolemanpelkokohtauksia, ja olen näistä rehellisesti kertonut eksälle, ihan vaan lapsen takia. Olo on ollut nimittäin niin paha, että olen pelännyt, että joudun osastolle. En ole häntä varsinaisesti terapeuttina käyttänyt.



Olen päässyt puhumaan psykiatrille ja mt-hoitajalle ja käyn vastakin siellä. Lääkitys luultavast (toivottavasti) aloitetaan tällä viikolla.



Nyt alkoi illan mittaan ahdistamaan vaan, kun alan tajuta, että se eksä ei tosiaan halua pitää mitään yhteyttä. Ikävä!! :(((



Kiitos tsempeistä, though.

Haluavat olla rauhassa.

Ihmeellistä sutinaa pidät moneen suuntaan. Rauhotu.

jo eron jälkeen.



No, mä vaan oon yksinäinen ja kaipaan läheisyyttä ja lämpöä. En saa sellaista mistään. Taidan olla aika surkea tapaus.



Mut siis minä en ole pitänyt sutinaa eksän suuntaan, se itse on välillä pitänyt tänne suuntaan sitä sutinaa ja käyny juttelemassa yms.



Ennen nautin yksinolosta ja omasta rauhasta ja siitä, että olen niin itsenäinen. Nykyään se kammottaa ja pelottaa niin paljon, että saan kuolemanpelkokohtauksen.



ap (joka oli vitonenkin)

Ihan jo lapsenkin takia. Jaksaisit varmasti lapsenkin kanssa paremmin jos hoitaisit itsesi kuntoon

Luulin päästäneeni, luulin onnistuneeni, luulin olevani täysin tasapainossa.



Nyt vaan tuli jostain tällainen romahdus. Ensin paniikkikohtaukset ja nyt aivan järjetön ikävä eksää. Hän on ollut elämäni (33 v.) ensimmäinen täysin turvalliselta tuntuva ihmissuhde, jossa olen ollut täysin kotonani. (Joo, seliseli.)



En mä tätä tunnetta halunnu enkä tätä paskaa mielesterveyttä.



ap

tehdä aika paljon töitä itsesi kanssa. Voin kuvitella että eksällesi on tosi rankkaa yrittää kannatella sua. Hän ei ole vastuussa elämästäsi, sinä olet. Sun pitää löytää se varmuus ja luottamus itsestäsi, muuten et tule onnistumaan myöskään rakkaussuhteissasi. Todennäköisesti karkotat miehet ympäriltäsi kun tajuavat miten sekaisin ja hukassa itsesi kanssa olet.



Toivottavasti alat nyt tosissasi hoitaa ongelmiasi, yksinjäämisen pelkoa ja läheisriippuvuutta (tällainen käsitys tekstistäsi tuli). Kaikkea hyvää sinulle!

Ja siis sitä olenkin ja apua olen hommannut.



Mutta uskotteko, että pari kuukautta sitten hehkutin kaikille tutuille ja ystäville sitä, miten seesteinen ja rauhallinen olo mulla on, miten valoisalta tulevaisuus näyttää, miten helppo on hengittää sinkkuna.



Ja nyt ollaan tässä jamassa :(

Psykiatri sanoi kyllä, että on aika tyypillistä, että sitten romahtaa kun on saanut aikaan jotain rakenteita elämään. Tai no, eihän sitä ilman niitä oliskaan mitään mitä romahtaa... :/

Ja siis en tosiaan ole kaatanut eksän niskaan mitään, en mä sille tätä ikävää kerro. Viestiinkin vastasin vaan, että "Selvä, toivottavasti ei ole mitään vakavaa!". Ennemmin se on ollut toisinpäin, eksä on kertonut, että sillä on ikävä ja on käynyt tässä juttelemassa.







ap