Eronneita, kristillisen vakaumuksen omaavia?
Löytyisikö täältä ketään kristittyjä, "elävässä uskossa olevia" tai miksi sitä haluaakaan kutsua, jotka olette kokeneet avioeron, tai elätte/eläneet huonossa avioliitossa? Enkä tarkoita mitään erityistä kristinuskon suuntausta. Olen itse tavallinen ev.lut. Kaipaisin vertaistukea ja pohdintoja.
Olen koittanut vuosikausia tehdä avioliitostamme sellaista, jossa voisin itse hyvin, ja lapset voisivat hyvin. En kuitenkaan siihen ole kyennyt. Nyt olen tehnyt henkistä kuolemaa kuukausien ajan, kun rakkaus miestäni kohtaan alkaa olla lopullisesti kadoksissa. En haluakaan sitä enää löytää, koska mielestäni avioliittomme pitäisi päättyä myös järjen valossa.
Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että olen menettämässä paitsi avioliittoni, myös Jumalasuhteeni. Olen löytänyt paatoksellisia saarnaavia kommentteja siitä, kuinka minkä Jumala on yhdistänyt, ei saa erottaa jne. Ero on kauhistus Jumalalle jne. En tiedä mitä ajatella. Tunnen, että minua on siunattu monella tavalla tähän astisen elämäni aikana, ja nyt tuntuu, että kadoksissa on sekä Jumala että siunaus. Elämä tuntuu harmaalta, ja tuntuu että rukouksetkin kaikuvat tyhjyyteen.
Haluan uskoa, että erosta selviää, ja että voin nostaa itseni tästä suhteesta ylös ilman että menetän myös uskoni. Haluan olla Jumalalle kelpaava ihminen myös eronneena. Onkohan se mahdollista?
Kommentit (4)
viimeinen joka tulee mieleen tässä tilanteessa. Hän porskuttaa tässä suhteessa vaikka ikuisesti, ellen itse laita eroa vireille. Minulla on henkilökohtainen uskonsuhde, ja olen periaatteessa ns. riviluterilainen.
ap
Oletko lukenut Saara Kinnusen kirjan:
Kun tiet eroavat - elämää avioeron jälkeen
Itse en ole lukenut sitä, mutta muita Saara Kinnusen kirjoja lukeneena arvelen, että se voisi olla hyvä tilanteessasi lukea
Mä en osaa sanoa mitään asiaan. Tuntuu et monesti näistä asioista keskustelemista vältetään viimeiseen asti.