kuinka kertoa lapselle avioerosta?

haluavat muuttaa eri paikkoihin asumaan (eroavat). Tulee olemaan äidin koti (missä?) ja isän koti (missä?). Äiti ja isä silti rakastavat teitä, vaikka eivät enää toisiaan. Tämä ei ole teidän syytä, eikä johdu mistään, mitä olette tehneet (olleet tuhmia).



Olen itse huomannut, että pienille lapsille on hirvittävän kiinnostavaa se, miten yhteisen kodin tavarat jaetaan, ja mielellään, että sekä isä että äiti saa reilulla tavalla osansa (ehkä tuo 2v ei ole vielä kiinnostunut).



Jos esim. sovitaan, että isä saa parisängyn, niin ei kannata sanoa " isä vei nyt sängyn pois, eikä sitä ole enää" , koska siitä saattaa sitten vuosikausia lapset luulla, että isä vain omin nokkinensa ja silkkaa ilkeyttään päätti varastaa " äidin sängyn" .



Monesti lapset ovat hirveän kiinnostuneita ihan konkreettisista asioista: kuka saa lampun, kuka omistaa maton, kuka on ostanut pöydän, ja niin edelleen. Ehkä vastausten antaminen kysymyksiin, niitä usein tulee vielä vuosienkin perästä, vaikka molemmilla vanhemmilla olisi uudet kumppanit.



Ja vaikuttaa siltä, että kaikkein tärkeintä lasten hyvnvoinnin kannalta on, että vanhemmat eivät riitele aggressiivisesti lasten nähden, ja että välit säilyvät tapaajavanhempaan, oli se sitten äidin tai isän.



Aina ei tietenkään onnistu.

en tiedä miten pitäisi kertoa muuten kuin yhdessä, isä ja äiti molemmat läsnä, painottaen sitä että kumpikaan ei aio hävitä lasten elämästä eikä lapsilla ole mitään tekemistä aikuisten ratkaisun kanssa.



Muistan itse kun minulle 8-vuotiaana kerrottiin vanhempien erosta juuri noin että aikuiset eivät enää rakasta toisiaan, mutta lapsia tottakai edelleen. Se " rakkaus" ei tuossakaan iässä tainnut olla kovin selvä asia ja päällimmäisenä jäi mieleen että jos isän ja äidin rakkaus toisiaan kohtaan loppuu, miksei se loppuisi meitä lapsiakin kohtaan.



Tottakai vanhempien käytös eron jälkeen teki selväksi ettei näin käy, mutta kyllä se painoi alitajunnassa vielä pitkään.

korostamisessa, mutta tuon ikäiset lapset eivät ehkä vielä ymmärrä aikuisten välistä rakkautta niin että niille sen loppuminen olisi jotenkin ok syy eroon. jos olette riidelleet taikka kotona on sattunut jotain pahaa, ehkä voisi sanoa että on parempi olo ja elämä kaikilla jos perustetaan kaksi kotia. Silloin ei ole enää huutoa/riitaa ym mikä sitten on kodin ilmapiiriä hiertänyt, ja minkä ne lapset ovat kyllä takuulla huomanneet. ainankin minun 3 vee tuntui sen ymmärtävän ja hyväksyvän aikanaan että äidistä ja isistä on parempi olla kavereita kuin asua yhdessä. Etenkin kun näki käytöksestä ajan kanssa, että se lapseen kohdistuva rakkaus ei ole muuttunut miksikään, ja äiti ja isi voivat vierailla toistensa luona ja tehdä vaikka puistoreissuja yhdessä, ilman riitaa. Hänestä on valtavan hauskaa kun menen isin kotiin kylään, kaikki temput ja lelut on näytettävä!



Hankkikaa kirjallisuutta aiheesta ja sopikaa yhteinen linja.

jonka jälkeen asiaan ei enää palata ;) Ja joissakin perheissähän ei pahemmin edes riidellä ennen eroa, kunhan nyt ei enää yhteiselo tunnu sellaiselta, että olisi syytä jatkaa.



Mä luulen, että avioeroa lapset käsittelevät varmaan melkein koko elämänsä, tai ainakin monta vuotta, kertoi sen sitten millä sanoin tahansa.



Joku on sanonut niinkin, että ei saa sanoa lapsille, että " kun me riideltiin" , koska lasten täytyy aina oppia siihen, että riidat sovitaan ja sitten halataan. Niin että pienet lapset eivät sitten tajua, mikseivät äiti ja isä tee samalla tavalla, kun heidänkin täytyy aina näin toimia.



Mun miehen lapset ainakin 2 vuotta ehdottelivat aika ajoin, että " jospa sä puhuisit äidin kanssa" (isälle) ja päinvastoin. Kun he ajattelivat varmaan, että näin aikuiset sopisivat riitansa ja palaisivat yhteen. Kun lapsilla se voi olla just niin simppeliä. Ja nämä muksut olivat 2 ja 4 kun eroa alettiin tehdä.



Nyt lapset eivät tosin enää elättele toiveita... mutta se on toinen tarina.