välttäkää äidit tätä!

mietin vaan miten onnistuu kun monet av-mammat päivittäin täällä kertovat näkemistään läskeistä jne?

Oon nyt itsekin herännyt ajattelemaan miten vahingollista se voi olla lapselle jos äiti jatkuvasti puhuu painostaan ja mollaa kroppaansa. Siispä olenkin lopettanut itseni mollaamisen. Välillä meinaa lipsahtaa kriittisiä kommentteja edelleen, mutta yritän kuitenkin parhaani. Muistan nimittäin että oma äitini aina puristeli muka jättimäisiä vatsamakkaroitaan peilin edessä ja oli milloin milläkin laihiksella. Ja yllätys yllätys, mulla ei ole koskaan ollut normaalia suhtautumista ruokaan ja syömiseen. Nykyään tilanne alkaa olla parempi, mutta paljon on töitä vielä edessä jos aion olla "normaali".

Mulla on kolme tuttavaa, joilla on anoreksialapset. Itse löydän heti yhden yhdistävän tekijän: kaikki puhuvat jatkuvasti liikapainosta ja laihtumistarpeesta.



Yksi näistä on serkkuni, ja hänen isänsä JOKA IKINEN KERTA kun näkee esim. minut, aloittaa keskustelun tyylin "ootpas sä laihtunut, oot tosi hyvän näkönen". Joskus tekisi mieli sanoa, että tyttäres on toipunut anoreksiasta, niin jospa ei jauhettas näitä painoasioita....



Toisen anorektikon äiti puhuu koko ajan miten läski ja ruma on (vaikka on ihan normaali) ja aina on joku huuhaa menossa. Nyt se on karppaus. Vaikka tytär on ollut sairaalajaksoillakin, niin ei lopu tuo äidin painosta vouhotus...



Kolmas taas... luulin, että on ihan normaali perhe ilman vouhotuksia, mutta kun kerran juttelin äidin kanssa siitä, että miten tyttären anoreksia alkoi, hän kertoi: "tyttö oli lukiossa ihan tavallinen lapsen pullea, painoi 62 kiloa sillon". Kysyin, että paljos on pitkä, niin 165. Ookoo... äidin mielestä siis 165/62 on pullea... ja luulen, että jos edelleenkin noin sanoo, on lie maininnut asiasta tytöllekin.



Itse yritän kyllä olla puhumatta painosta ja ulkomuodosta, vaikka laihuttaisinkin. Hyväksyntäähän ne ääneen hössöttäjät kerjäävät, mutta se hyväksyntä on kyllä lähdettävä omasta päästä...

Mulla on kolme tuttavaa, joilla on anoreksialapset. Itse löydän heti yhden yhdistävän tekijän: kaikki puhuvat jatkuvasti liikapainosta ja laihtumistarpeesta.



Yksi näistä on serkkuni, ja hänen isänsä JOKA IKINEN KERTA kun näkee esim. minut, aloittaa keskustelun tyylin "ootpas sä laihtunut, oot tosi hyvän näkönen". Joskus tekisi mieli sanoa, että tyttäres on toipunut anoreksiasta, niin jospa ei jauhettas näitä painoasioita....



Toisen anorektikon äiti puhuu koko ajan miten läski ja ruma on (vaikka on ihan normaali) ja aina on joku huuhaa menossa. Nyt se on karppaus. Vaikka tytär on ollut sairaalajaksoillakin, niin ei lopu tuo äidin painosta vouhotus...



Kolmas taas... luulin, että on ihan normaali perhe ilman vouhotuksia, mutta kun kerran juttelin äidin kanssa siitä, että miten tyttären anoreksia alkoi, hän kertoi: "tyttö oli lukiossa ihan tavallinen lapsen pullea, painoi 62 kiloa sillon". Kysyin, että paljos on pitkä, niin 165. Ookoo... äidin mielestä siis 165/62 on pullea... ja luulen, että jos edelleenkin noin sanoo, on lie maininnut asiasta tytöllekin.



Itse yritän kyllä olla puhumatta painosta ja ulkomuodosta, vaikka laihuttaisinkin. Hyväksyntäähän ne ääneen hössöttäjät kerjäävät, mutta se hyväksyntä on kyllä lähdettävä omasta päästä...

mun äiti oli vähän pullea, ja vaan naureskeli vartalolleen. joskus kevensi ruokavaliota, mutta vaan terveydellisistä syistä. tai näin ainakin antoi minun ymmärtää. nyt aikuisena olen huomannut, että mulla on ihan kiva kroppa. ei sellainen kuin mainoskuvien malleilla.. mutta ihan tavallinen kuitenkin. jenkkakahvoineen ja raskausarpineen kaikkineen. ap

laihdutan, mutta en tee siitä numeroa lasten kanssa. Muutenkin pyrin olemaan puhumatta ulkonäköasioita negatiiviseen sävyyn lasten kuullen.

niin 13 v poikani kysyi, että miten sinä olet kaikista se ainoa, joka on lihava. Kysyin, että keistä kaikista ? Niin mieheni siskoista ja meidän perheestä. He ovat niin hoikkia, että miten sä oot vielä noin lihava. Mikset ala laihduttaa ?



Ja jos totta puhun, niin olen hieman pullea enkä itsenikään mielestä nyt niiiiin lihava. Mietin, että olenko puhunut itsestäni läskinä jonkun kesäisen valokuvan yhteydessä ja nyt poikani pitää minua todella läskina. Olen 167 cm ja 66 kg.Itse urheilee ja kaikki sukulaiset kehuvat kun on hoikistunut ja hyväkroppainen. Voi se poikiinkin iskeä anoreksia.

et itseensä ei voi olla tyytyväinen. vaikka oisikin ihan tavallinen. koitetaan kimpassa muuttaa asenne, et kaikki vois olla tulevaisuudessa sinut oman kroppansa kanssa :) kuka lähtee mukaan pelastusoperaatioon?? :)