Mitä tekisitte mun tilanteessa? Mies ei lämpene vauvapuheille!

Olen 26-vuotta juuri täyttänyt nuori nainen. Olemme ostamassa jossainvaiheessa omaa asuntoa. Meillä on kaksi koiraa ja käymme kumpikin töissä. Matkustelemme ja käymme illanvietoissa sillointällöin ja elämme sellaista nuoren parin arkea, kuitenkin tehden yhdessä paljon asioita. Meillä on kummallakin suht.iso perhe ja läheisiä. Kaikki siis hyvin.



Ongelma on se, että olen vuoden yrittänyt lämmittää sitä vauvantekojutuissa, mutta sitä on alkanut ahdistaa koko asia, eikä halua edes puhua sitä enää. Sanoo vain, että olen niin paljon jankuttanut vasten hänen tahtoa puhua vielä asiasta eikä sen vuoksi ole kiinnostunut asiasta. Mieheni on aika kunnianhimoinen, varakkaan perheen nuorin poika, tosin vasta 23-vuotias. Hän kyllä pitää yleisesti lapsista, mutta inhoaa huonostikäyttäytyviä lapsia ja jos kuulee lapsien uhmaikäisten kiukkuilua, esim.sukulaisissa ollessa, hän vaan tokaisee, että " onneksi ei tarvitse pitkään aikaan vielä lapsia hankkia, todella ärsyttävää niiden kiukuttelu"

Minä yritän sanoa, että sitten kun se on oma lapsi, se on niin eriasia. En minäkään muiden lapsen kiukkuilusta kauheesti innostu tms. Oma lapsi silti on niin eri asia ja itsellä on vauvakuume ja kova halu saada oma lapsi ja olla onnellinen ehjä perhe. Mieheni sanoi, että 3-vuotta hän aluaa ainakin vielä odottaa ja olla puhumatta koko asiasta.

Pelkään, että olen pilannut itse kaiken jankuttamalla liikaa :/ olen mielestäni hyvä ihminen ja välillä koen vääryyttä, että mulla on tommonen mies.

Muutoin meillä on hyvä suhde ja kivaa yhdessä ja rakastamme toisia todella paljon, eniten.

Meillä on voimakas tunneside toisia kohtaan.



Minulla myös herää pelko, että jään ikuisesti ilman lasta, jos en pian sitä saa. Vaikka kolmen vuoden päästä olisin vasta 29-vuotta täyttänyt, nuori vielä silloinkin. Silti odottaminen vähän ärsyttää ja se, ettei todella lämpene vauvapuheista, ei sitten millään. Onneksi ystävistäni muutamalla vasta on lapsi ja huomattavasti suurin osa vielä elää nuoren ihmisen sinkku tai parisuhde-elämää. Haaveena olisi saada yhtäaikaa jonkun ystäväni kanssa lapsi, mutta mieheni sanoo, että "me emme elä muiden elämää vaan omaa elämäämme ja meillä asiat menee omalla painolla, ei muiden" . Hän vielä sanoo, että hänen on helpompi lähestyä lapsi asiaa, jos en puhu siitä. Se on yllättävän vaikeeta. Mieheni asenne on myös se, että elämä loppuu lapsen tulon myötä. Hän pysyy tässä mielipiteessä tiukasti, kuin taas mun asenne on se, että elämä saa uuden tarkoituksen ja täydennyksen. Olisin lapsentulon myötä silti se sama ihana vaimo, joka haluaa pitää parisuhteen hyvänä ja huolehtia myös itsestä sekä olla viehättävä miehelleen raskausajan jälkeenkin.



Tuntuu, että turhaa haaveilen ja välillä ajattelen, että ehkä en vain ansaitse mitään. Tiedän, että minusta tulisi maailman hassuin, lapsenmielisin ja rakastavin äiti lapselleni ikinä. Olen todella eläinrakas myös ja se näkyy käyttäytymisenä eläinten parissa.