Onko niin että yh:lla pitää menä huonosti, että muut voi hyvin?

taloudellisesti, fyysisesti, henkisesti kuin hengellisestikin.



Jos yksinäinen nainen tai yh ei kärsi, niin mistä sitten niin yksinäiset miehet kuin naimisissa olevat miehet ja naisetkin kokisivat ylemmyyttä.



naisen kun kuuluu kärsiä siitä, että on itsenäinen jne.

kai se on yhä kovin tiukassa, että nainen tarvitsee miestä pärjätäkseen.

mulla tulotaso nousi ja onnellisuus kasvo kun erosin ex-ukosta.

Mun yh:na olo juuri loppui, mutta ihan samaa olen miettinyt. Meillä ei pojan kanssa ollut missään vaiheessa mitään ongelmia, ei rahan eikä muunkaan suhteen. Olin täysin tyytyväinen meidän elämään noinkin, enkä edes miestä erityisesti kaivannut, saati etsinyt.

Kun jäin yh:ksi, niin mulla oli nettotulot lähes 5000 €/kk (ei pk-seutu) ja kaikki olettivat minun olevan ihan persaukinen. Jotkut kaverit vihjailivat, että voisivat maksaa teatteriliput yms. kun minulla ei yh:na ole rahaa. No, tuloni olivat isommat kuin kaverillani ja hänen miehellään yhteensä... Päiväkodissa kyselivät moneen kertaan, että haluanko oikeasti maksaa päivähoitomaksun korkeimman maksuluokan mukaan. Eivät meinanneet tajuta, että ihan oikeasti oma palkkani velvoitti siihen.

ihan kuin ihmisen palkka tippuisi siitä että eroaa?



Tällä palstalla näkee turhan usein ajatusta, että yh asuu kerrostalossa slummissa ja syö lapsineen epäterveellisesti, tuijottaa liikaa tv:tä jne. Ihmse stereotypia, kai naisia on joka lähtöön niin naimisissa kuin eronneinakin.

siitä, että usein julkisuudessa puhutaan, että yh:lla on raskasta, taloudellista ahdinkoa, joutuu tekemään kahta työtä tsm. Ehkä ennen on ollutkin noin.

on suurin riski ihmisen taloudelle. Joutuu yksin maksamaan asuntokulut mitkä ennnen jaettiin (olkoonkin ehkä pienemmät), hankkimaan uudet huonekalut yms. Yhdessä asuessa voi vain puolittaa monet menot, jotka on kuitenkin tarpeellisia ja maksettava vaikka onkin yh.

Mutta hienoa, että löytyy monia joille ero ei tuonut taloudellista taakkaa, näin tulisi ollakin.

on suurin riski ihmisen taloudelle. Joutuu yksin maksamaan asuntokulut mitkä ennnen jaettiin (olkoonkin ehkä pienemmät), hankkimaan uudet huonekalut yms. Yhdessä asuessa voi vain puolittaa monet menot, jotka on kuitenkin tarpeellisia ja maksettava vaikka onkin yh.

Mutta hienoa, että löytyy monia joille ero ei tuonut taloudellista taakkaa, näin tulisi ollakin.

Kun jäin yh:ksi, niin mulla oli nettotulot lähes 5000 €/kk (ei pk-seutu) ja kaikki olettivat minun olevan ihan persaukinen. Jotkut kaverit vihjailivat, että voisivat maksaa teatteriliput yms. kun minulla ei yh:na ole rahaa. No, tuloni olivat isommat kuin kaverillani ja hänen miehellään yhteensä... Päiväkodissa kyselivät moneen kertaan, että haluanko oikeasti maksaa päivähoitomaksun korkeimman maksuluokan mukaan. Eivät meinanneet tajuta, että ihan oikeasti oma palkkani velvoitti siihen.

Meillä olisi niin paljon yhteistä puhuttavaa! :D

Itse olen törmännyt tähän samaan juttuun. Olin melkein 5 vuotta esikoisen kanssa kaksin. Muutettiin Suomeen takaisin asumaan sinä aikana ja täällä nämä ennakkoluulot ja kaikki muu paska löi vasten kasvoja aika kovaa.

Täällä ei jostain kumman syystä saa olla rahaa ja omaisuutta jos on yh.

Pitää olla ulkoisesti puitteet mahdollisimman huomiota herättämättömät jotta muilla ihmisillä olisi helpompi olla.

Tämä ei koske vain yh äitejä Suomessa mun mielestä. Samaan ilmiöön olen muutenkin törmännyt naisena jo ennen lasta mutta lievempänä ja silloin se oli vain miehille ongelma että asuin kivasti jne.

Pukeutuminen on myös sellainen asia mikä on aiheuttanut närää aina. Tykkäsin nuorempana pukeutua aika näyttävästi jos vertaa johonkin perus suomalaiseen katukuvaan. Se aiheutti ongelmia jo peruskoulussa opettajien taholta hyvin nuorena.

Olen myös persoonana hyvin puhelias tuntemattomillekkin ihmisille ja hymyilen paljon. Sehän ei esimerkiksi bussissa ja junassa ole sallittua Suomessa.

Nykyään en ole yh ja odotan toista lasta uuden miehen kanssa. Raskaushormoonit jyllää ja pelkään joku yö herääväni ja kaahaan vaan niin paljon kun autosta lähtee lentokentälle ja lähden helvettiin täältä. Tavallaan en tiedä rehellisesti onko se pelko vai toive.

Haluan kuitenkin esikoiseni ja tulevan lapseni tuntevan isovanhempansa ja onhan minulla niin monta rakasta ystävää täällä joista en erossa haluaisi olla.

Elämä on täynnä kompromisseja.

mulla tulotaso nousi ja onnellisuus kasvo kun erosin ex-ukosta.

Sääliä ja voivottelua silti saa kuulla joka paikasta, vaikka väitän pärjääväni niin taloudellisesti kuin onnellisuusasteikollakin paremmin kuin moni tuntemani perheellinen nainen.

Olen komen lapsen yh ja automaattisesti oletetaan, että asun kaupungin vuokra-asunnossa ja saan niitä kuuluisi "yh-tukia". Käyn töissä, ansaitsen saman kuin ennekin eroa + saan vielä elatustuen kahdesta lapsesta ja yhdestä lapsilisää.

Asunto on oma ja vastavalmistunut, pieni tosin, mutta lapsetkin ovat jo omilleen lähdössä, auto uutena kaksi vuotta sitten ostettu, meillä on varaa matkustaa jne.



Erossa sain puolet yhteisestä omaisuudesta eli olin jo maksanut asuntoni aviovuosina ja ei, en kyninyt miestä puhtaaksi, koska mulla on aina ollut isompi palkka.