voiko tämmöinen keski-ikäinen, hieman ylipainoinen
plösähtänyt, liikaa herkkuja syövä, ja liian vähän liikuntaa harrastava, saada vielä elämänsä kuntoon? On huono olo ja väsynyt huonosta ruokavaliosta ja liian vähäisesta liikunnasta, mutta kun en jaksa vaan aloittaa, enkä edes tiedä mistäaloittaisin. Vai jatkanko vaan sohvalla makoilua ja mässytystä, vaikka haluaisin muutosta.
Kommentit (14)
Herkuttelu on huomattavasti vähentynyt, mutta myös alkuinnostuksen jälkeen, kävelylenkkien tekeminen on loppunut. Pitäisi saada uusi innostus päälle.
Ja lisäät vain pikkuhiljaa arkiliikuntaa. Ei mitään suuria muutoksia kerralla.
Kyllä sinä pystyt.
Älä lankea siihen että aloitat kauhean tehokuurin tahdonvoimalla, koska sellainen lähes aina johtaa uupumukseen ja koko kuurista luopumiseen.
Parempi on tehdä pieniä muutoksia vähitellen. Ala vaikka kävellä vähän päivittäin, tai ainakin kun on hyvä sää. Ei ole pakko juosta eikä mennä ohjattuun liikuntaharrastukseen. Vähennä vaikka vähän herkkuja, älä jätä pois jos ne on sulle mielen kannalta tärkeitä. Lisää kasviksia ruokavalioon.
riippuu asian tiedostamisen tasosta. Siitä se lähtee.
Nyt kun vielä saisi tsempattua itsensä ylös tästä sohvalta, ja jaksaisi lähteä tekemään pienen kävelylenkin. ap
kun pohdit muutoksen mahdollisuutta.
Määrittelit ongelmakohtiakin, siitä on hyvä aloittaa. Pienet asennemuutokset ovat yleensä hyvä startti: lisää hyötyliikuntaa, kauden kasvisten syöminen, lasten kanssa retkeily puistossa käynnin sijaan, urheilukaupasta uudet lenkkarit (tai mitä sitten tarvitsetkaan) kummasti vievät kohti aktiivisempaa elämää.
Omalla kohdallani oon huomannut että tv:n katselun vähentäminen on tehokkainta. Jätän syksyn uutuussarjat väliin ja menen vaikka salille.
Tsemppiä!
Ensinnäkin tutkitusti herkkujen pois jättämisen painovaikutus on useimmilla varsin pieni, ja toiseksi monella totaalilakko herkuista aiheuttaa ankaraa vitutusta ja puutteen tunnetta, joka on pohjimmiltaan tarpeetonta kärvistelyä.
Mulla onnistui laihdutus pitkäjänteisesti vasta kun sallin itselleni päivittäiset herkut :) Mutta pitääkseni määrät kohtuudessa otan herkkua vain aterian jälkiruokana, jolloin ei edes jaksaisi ahmia suuria määriä. Jos otan suklaata muuten vaan, voi mennä helposti levy kerralla, mutta kun otan sen tukevan päivällisen jälkkärinä, yksi rivi levystä riittää oikein mainiosti.
opettele tekemään tai valitsemaan kevyempiä herkkuja. Esim. jos tekee mieli jälkkäriä: syö hedelmäsalaatti, jos tekee mieli makeaa, syö proteiinipatukka. Tai syö pätkis sen sijaan, että söisit suklaalevyn. Panosta siihen, että syömäsi ruoat ovat herkullisia, harjoittele maustamista ja kokeile makuja.
Ja olen samaa mieltä siitä, että älä yritä liian isoa muutosta kerralla.
Omalla kohdallani oon huomannut että tv:n katselun vähentäminen on tehokkainta. Jätän syksyn uutuussarjat väliin ja menen vaikka salille.
Tsemppiä!
poisjättämisen seurauksena voi tehdä;):D
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, etsi onnistumistarinoita ja tietoa jne.
Muutos lähtee pienistä asioista, askel kerrallaan. Ei koko elämää voi kerralla muuttaa.
jos pääsisit vaikka jollekin kuntoremontti-kurssille. Jotkut työnantajatkin järjestävät niitä. Saisit tietoa ja vertaistukea. Koita lisätä liikuntaa niin , että se tulee säännöllisesti ja ikäänkuin huomaamatta.
Voitko kävellä/ pyöräillä työmatkan ?
Käydä uimassa 2x vko ?
Hyvin saat itsesi vielä kuntoon ! Aloita liikunnan lisäämisellä, älä millään niukalla laihdutuskuurilla. Kun olet päässyt alkuun , alat vaikka muuttaa yhden ruokailun salaattiateriaksi . Salli itsellesi jonkunverran herkkuja, mutta mieti niitä määriä ja laatua. Raahaa kaupasta kotiin hedelmiä ja kasviksia roppakaupalla. Älä mene ilman ostoslistaa nälkäisenä kauppaan.
puolen tunnin lenkin. Ehkä tämä tästä alkaa, jätän ketjun itselleni uosikkeihin, jos se vaikka kannustaisi lisää :) ap
Eilen ja tänään on tullut tehtyä puolen tunnin kävelylenkit, tänään on vielä yksi pakollinen lenkki tehtävä. Herkutellut olen kyllä, suklaata, sipsiä, mutta jos aloittaii tällä liikunnan lisäämisellä. Ainakin se aika on pois jääkaapilta. ap