Häiden jälkeinen masennus
Kun häät ovat ohi, yhä useammat morsiamet tuntevat olonsa surulliseksi, turhautuneeksi ja jopa masentuneeksi.
Jo kuusi vuotta sitten eräässä tutkimuksessa arvioitiin, että häiden jälkeisestä masennuksesta kärsii kymmenen prosenttia morsiamista.
Psykoterapeutit arvioivat, että häistä masentuneiden määrä on kasvussa. Harvoilla oireet ovat kuitenkaan niin pahoja, että niihin tarvittaisiin lääkärin tai terapeutin hoitoa.
Syynä häiden jälkeiseen masennukseen on se, että häistä on tullut entistä kovempi suoritus ja ponnistus. Monet lataavat hääpäivään suuria odotuksia.
Kun valmistelustressi ja juhlahumu ovat yhtäkkiä ohi, morsian herää arkeen: Tässäkö tämä nyt sitten oli?
- Arki alkoi heti - aivan kuin mitään häitä ei olisi koskaan ollutkaan, eräs morsian kuvaa tunnelmiaan Naimisiin.info-keskusteluryhmässä.
- Jotenkin vain tuli ihan tyhjä olo. Ei ollut enää mitään miettimistä ja hoidettavaa.
Pienetkin asiat voivat aiheuttaa ärsytystä ja surua. Kuten se, että perhepotretti jäi kuvaamatta juhlien tuoksinnassa.
Jotkut kärsivät jopa häätraumoista, kun kaikki ei mennytkään suunnitelmien mukaan: sukulainen käyttäytyi loukkaavasti, ja sulhanen nukkui humalaansa pois saunakammarissa yhteisen häävuoteen sijasta.
Toiset vastavihityt neuvovat häämasennusta potevaa keksimään nopeasti uusia projekteja tilalle: kiitoskorttien lähettämistä, häämatkan suunnittelua ja grillijuhlia.
Häiden jälkeinen masennus on yleensä lyhytkestoista. Sille löytyy biologinen selitys: häissä sekä stressihormonien että mielihyvähormonien tasot ovat korkealla.
Kun arki alkaa, mielihyvää tuottavien hormonien taso laskee ja jäljelle jää kovan stressin jälkeinen uupumus.
Myös taloudellinen krapula voi vaivata: häiden jälkeen on laskujen maksun aika.
Lähteet: Psychology Today, www.naimisiin.info
http://www.iltasanomat.fi/muoti-kauneus/art-1288485864149.html
Kommentit (4)
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen on NORMAALIA elämään aika ajoin kuuluvaa alakuloa. Tuollaiset tulevat ja menevät, ja on ihan normaali reaktio minkä tahansa suuren ponnistuksen jälkeen.
Ei ihme, että nykyään on niin paljon masennusta "sairastavia", kun ihmisille uskotellaan että aina kun olo ei ole euforisen onnellinen, jossain on jotain vialla ja pitää hakea terapiaa ja lääkitys.Onkohan vähän todellisuudentaju kadoksissa (näillä "asiantuntijoilla")?
Välillä on onnea välillä vituttaa. That's life.
Tuota itsekin tuumailen tässä kun tuntuu oudosti uuvuttavasti masentavan (joskin ei niinkään oudosti, vaan ymmärrettävästi).
Häitä järjesteltiin n. 1-2 vuotta (jos ei mukaan lasketa rahan säästämisiä). Häät ulkomailla, kaikki aikataulut lukittuja, eli ei mahdollista joustaa ja sitten vuoronperään olimme missälie räkätaudissa koko reissun ajan Kumpikaan ei jaksanut tehdä mitään yhdessä.
Palattiin arkeen sitten, jossa työn vuoksi emme näe usein arkena toisiamme lähes ollenkaan.
Häiden järjestämiseen menee helposti niin paljon voimia, ettei parisuhteelle jää aikaa ennen häitä.
Häiden jälkeen olisi kiva olla suunniteltuna jotain kohokohtia, ettei tule tunne, tässäkö kaikki oli.
Kuherruskuukausi on tarpeen. Silloin eletään ihanaa aikaa ja keskitytään vain toisiinsa. Jätetään omat harrastukset ja muut ihmissuhteet vähemmälle huomiolle.
Budjetti ei saisi mennä niin tiukalle, että häiden jälkeiseen aikaan ei jää mitään ylimääräistä. Päinvastoin saattaa olla isot velat.
Tää on just se, kun itse juhla on tärkeämpi kuin se mitä se edustaa.
On saatu olla päivä prinsessana. Tulee shokkina, että seuraavana aamuna onkin enää se piereskelevä puoliso jäljellä.
Tuollainen on NORMAALIA elämään aika ajoin kuuluvaa alakuloa. Tuollaiset tulevat ja menevät, ja on ihan normaali reaktio minkä tahansa suuren ponnistuksen jälkeen.
Ei ihme, että nykyään on niin paljon masennusta "sairastavia", kun ihmisille uskotellaan että aina kun olo ei ole euforisen onnellinen, jossain on jotain vialla ja pitää hakea terapiaa ja lääkitys.
Onkohan vähän todellisuudentaju kadoksissa (näillä "asiantuntijoilla")?
Välillä on onnea välillä vituttaa. That's life.