lähes 3v lapsi huutaa todella paljon. Ei siis itkuhuutoa, vaan

Tai muusta syystä huono kuulo?

Mulla on pian 5 v täyttävä tyttö, joka on samanlainen, kovaääninen aivan kaikessa. On ollut sitä aina.

Kuulo on täysin normaali, hyvä. Korvatulehduksia ei ole ollut -koskaan? Ehkä yksi joskus.. liimakorvaa tai huonoa kuuloa ei hänellä todellakaan ole.



Jo vauvana hän ilmaisi nälkänsä tai muut vaateensa erittäin kovaäänisellä parkumisella. Kyllä sitä syöksyi ja vauhdilla, kun vauva karjui kuin syötävä, vaikka ongelma ei ollut mikään sen suurempi kuin kakkavaippa tai nälkä, jonka kaikki muut vauvat ilmaisi normaalilla itkulla tai kitinällä tms.



Hän piti aivan valtavaa mekkalaa myös silloin, kun leikki ja oli hyväntuulinen. Volyyminappi oli aina täysillä.

Ja esim. autossa turvaistuimessa. Mekkala ja huuto oli myös hyväntuulista, ei siis kiukuttelua. Mutta erittäin äänekästä.



Tyttö oli noin 9 kk ikäinen, kun olin autossa lasten kanssa. Isompi lapsi olisi halunnut jutella minun kanssani, alle kouluikäinen. Vauva oli takapenkillä istuimessaan ja karjui omiaan hyväntuulisena. En voinut kuunnella radiota, en musiikkia, kun vauva karjui. Isomman kanssa yritimme jutella.. ja lopulta lapsi sanoi epätoivoisesti, ettei hän voi jutella mitään, kun vauva karjuu koko ajan vieressä.

Mietin, voinko komentaa alle vuoden ikäistä vauvaa? Voinko sanoa vauvalle, että ole hiljaa! Päätin, että kyllä voin. Ja niin minä silloin ensimmäistä kertaa komensin, ystävällisesti mutta lujasti, OLE HILJAA tai jotain sellaista. Ja kun pari kertaa olin sanonut, viesti meni perille. Vauva hiljeni, me pystyimme juttelemaan.



Myös suuttuessaan lapsen kiukku ja huuto on valtavan kovaäänistä. Hän on siis isoääninen niin ilossa kuin suuttumuksessakin ja surussa. Onglmaksi tuli, että ulkopuoliset luulivat, että lapsella on joku todella valtava hätä, siis suunnilleen jalka poikki, tai että minä pahoinpitelen häntä. Tai etten osaa enkä kykene lohduttamaan.

Sain näistä "päälleni" monta monituista kertaa.



Nyt olemme tulleet siihen pisteeseen, että lapselta vaaditaan systemaattisesti pienempää ääntä.

Kun kaatuu ja loukkaa itsensä, saa itkeä. Jos tulee paha mieli, saa itkeä ja suuttua. Jos asia ei mene mielen mukaan, saa sanoa. Jos juomalasi on väärä, saa sanoa. Mutta nämä eivät ole asioita, joiden takia tehdään lattiasyöksyt kera kirkumisen, eikä näiden takia tarvitse KARJUA, KIRKUA JA HUUTAAAAA puolta tuntia yhteen putkeen.

Olen välillä käynyt sanomassa taloyhtiön leikkipaikalle, kun on kaverinsa kanssa, että suu kiinni, ei saa huutaa, koska leikki menee siihen, että hän huutaa. Ja kun sanon tämän, en enää jaksa snaoa ystävällisesti lässyttämällä, vaan se on komento, koska en vaan jaksa tätä huutoa eikä kaunis sanominen mene tälle neidille perille. Kokeiltu on, ja lapsi on siis pian 5 v, ja tätä on ollut aivan aina, ihan vauvasta asti.



Suosittelen ap:lle samaa. Lapsi ei tajua omia äänivarojaan, eikä osaa itse kääntää volyyminappulaa pienemmälle. Systemaattisesti, joka kerta, käyt sanomassa: hiljempaa, sinä huudat, ei tarvitse huutaa.. ja sitten kun se äänen voimakkuus on ns. normaali, sanot että nyt on hyvä. Koska lapsi ei muuten tajua, mikä on se ns. normaali äänen voimakkuus ja mikä on muiden korvaan huutamista.

Tosin sanotaan kyllä usein ja tiukasti ja niin sanovat muutkin, mm. sukulaiset nyt kun oltiin useita viikkoja mökillä. Ei vain mene perille. Mutta ehkäpä pitää vain jatkaa ja tehdä sitä koko ajan. On vain käsittämättömän raskasta, jopa niin että tässä jo odottaa että pääsee kohta takaisin töihin lomalta vaikka muutoin töihinpaluu ei huvita yhtään:(

melko hiljainen ja sain lapsikseni kaksi kajattavaa poikaa. Heillä on aina kova ääni, uuvuttavuuteen asti. Toisaalta isän puolen suvussa on kajattavia miehiä muitakin, ehkä se äänen sääteleminen on heille vaikeaa?

Tosin sanotaan kyllä usein ja tiukasti ja niin sanovat muutkin, mm. sukulaiset nyt kun oltiin useita viikkoja mökillä. Ei vain mene perille. Mutta ehkäpä pitää vain jatkaa ja tehdä sitä koko ajan. On vain käsittämättömän raskasta, jopa niin että tässä jo odottaa että pääsee kohta takaisin töihin lomalta vaikka muutoin töihinpaluu ei huvita yhtään:(

Ehkä toimitkin jo näin, mutta sanon silti: kun komennat ja vaadit pienempää ääntä, ei riitä että vain sanotaan eikä sekään, että sanotaan joka kerta, aina.

Vaan se sanotaan HETI, kun se alkaa. Ja suoraan lapselle. Eli otat lapsia vaikka harteista kiinni, katsot kohti, sanot selkeästi itse asiaa painottaen, ilman ylimääräisiä jaaritteluja: Pekka, ei saa huutaa. Sinä huudat. Ole hiljempaa.

tai mitä nyt sanotkin.

O-l-e h-i-l-j-a-a !! Sanon minä omalleni. t

mutta siis lyhyitä lauseita, panottaen, suoraan lapselle, ei lapsen pään yli eikä selälle.

Ja joskus koittaa se ihana hetki, kun lapsi leikkii hiljempaa.. ja lapsi tajuaa itsekin: olinko nyt kauniisti? - Olit, tosi kauniisti.

Juuri kävin piha-alueella komentamassa omaani, joka kiljui suoraa huutoa, koska ei onnistunut kiipeämään pyykkitelineen metallista tankoa pitkin ylös asti -- --- aargghh.

IIIIIIIIIII ÄÄÄÄÄÄÄ.

Ole hiljaa.

NOKU MÄ EN PÄÄSE TÄSTÄ !

Ei siitä tarvitsekaan päästä. Älä huuda.

sanohan minä myös pienelle ja suloiselle: SUU KIINNI!



Mutta kun tätä on pian 5 v kuunneltu, niin ei tosiaan jaksa kovin herttainen olla. Ja itse kestäisin kyllä, mutta kun ulkopuoliset luulevat, että vahvaääninen, vahvatahtoinen lapsi on pahoinpitelyn kohteena tai hylätty ja rakkaudettomassa perheessä uupuneen äidin hoiteissa kun lapsi aina ja aina huutaa.

Meilläkin on kehitysvammainen poika, joka huutaa jatkuvasti.

yksi on se jolla on kova puheääninkin. ei vain m"muiden yli huutaessa". kun puhuu samalla volalla kuin muut, hän oikeastaan kuiskaa. ollut ihan pienestä asti sellainen. kaksi muuta ei ole lainkaan niin kovaäänisiä. kaikki ovat varsin sosiaalisia tapauksia ja puhuvat todella paljon.