Lue keskustelun säännöt.
Minun on tosi vaikea suhtautua mieheni lapsiin
23.07.2012 |
Ihan alussa olin avosylin ottamassa lapset vastaan ja kaipasin suhdetta heihin. Välimatkan takia lapset käyvät isänsä luona vain muutaman kerran vuodessa ja mekään emme asu yhdessä. Lasten äiti on omalla toiminnallaan vaikeuttanut kovasti suhteen luomista lapsiin monin eri tavoin ja käyttää valtaa aina kun voi. Lisäksi lapset ovat minulle kova pala osin siksi, että emme voi enää saada yhteistä lasta ja osa minusta suree sitä kovasti.
Nyt lapset ovat taas tulossa ja minä pakahdun. Tuntuu, etten enää halua edes yrittää luoda mitään suhdetta, että se ei onnistu kuitenkaan. Sinänsähän tämä on ok, ei ole pakko olla yhdessä, mutta sitten taas mies kärsii koska haluaisi viettää aikaa kanssan ja itsekin muutun onnettomaksi. Minun tekee mieli kadota tuleviksi viikoiksi.
Kaksi asiaa tekisi tilanteesta helpomman: jos voisin suhtautua lapsiin ristiriidattomasti tai jos uskoisin että voisimme oikeasti rakentaa jonkinlaisen perhesuhteen. Mutta kumpikin on nyt vähän utopiaa, ehkä ajan kanssa?
Ajatuksia, kokemuksia, rohkaisua? Lyttäystä? Filosofisia mietteitä suhteesta toisen lapsiin kun yhteistä ei saa tai kun lasten äiti änkee lusikkaansa soppaan?
Ei kannata haukkua kovin paljoa, olen lapsille mukava ja asiallinen, tykkään niistä mutta asiallisesti ja etäältä.
Kommentit (16)
...johtunee ihan siitä, että olen onneton ja koen, että monimutkainen vyyhti pitää minut sellaisena. Usko tai älä, olin joskus hyvinkin rakentava ja aikuismainen, mutta joku tässä systeemissä on muuttanut minut tällaiseksi.
Tiedän toki, mitä lasten priorisointi on. Mutta tässä tapauksessa on kaksi satsia lapsia, joiden etua priorisoidaan ja joilla se joskus on ristiriidassa. Eli kenenkäs etuja minä priorisoin, harvoin täällä käyvien vai omieni? Ja kun mistään ratkaisusta ei kuitenkaan ole kamalasti haittaa kellekään lapsista, korkeintaan pientä epämukavuutta.
Ja ennen kuin ihan kamalasti opetat etäsuhteesta, muistanet että täällä ei ole tapana kertoa ihan kaikkia yksityiskohtia, joten et voi tietää mihin kaikkeen tähän on venytty.
Ja kun tuon kirjoitin, alan taas miettiä onko tässä koko jutussa mitään järkeä :/ Täydellisyyttä hipova suhde ihan paskoissa olosuhteissa. Can't live with or without...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...johtunee ihan siitä, että olen onneton ja koen, että monimutkainen vyyhti pitää minut sellaisena. Usko tai älä, olin joskus hyvinkin rakentava ja aikuismainen, mutta joku tässä systeemissä on muuttanut minut tällaiseksi.
Tiedän toki, mitä lasten priorisointi on. Mutta tässä tapauksessa on kaksi satsia lapsia, joiden etua priorisoidaan ja joilla se joskus on ristiriidassa. Eli kenenkäs etuja minä priorisoin, harvoin täällä käyvien vai omieni? Ja kun mistään ratkaisusta ei kuitenkaan ole kamalasti haittaa kellekään lapsista, korkeintaan pientä epämukavuutta.
Ja ennen kuin ihan kamalasti opetat etäsuhteesta, muistanet että täällä ei ole tapana kertoa ihan kaikkia yksityiskohtia, joten et voi tietää mihin kaikkeen tähän on venytty.
Ja kun tuon kirjoitin, alan taas miettiä onko tässä koko jutussa mitään järkeä :/ Täydellisyyttä hipova suhde ihan paskoissa olosuhteissa. Can't live with or without...
Ongelma lienee myös se, ettet pysty vaikuttamaan omaan elämääsi?
Siis: kun ihmisellä elämässään on asioita, jotka eivät tyydytä, niihin pyritään vaikuttamaan jollain tavalla, jotta jonkinlainen balanssi löytyy tai sitten se elämässä hankaluutena oleva asia poistetaan tms.
Ymmäriskö av-ammat mitä tarkoitan?'
uusperhekuviossa on kuitenkin niin monta liikkuvaa osaa, ettei niihin pysty itse mitenkään vaikuttaa, ei vaikka miten yrittäisi ja vaikka mitä tekisi. Ja se turhauttaa. Nämä uusperhekuvion "liikkuvat osat" kuitenkin vaikuttavat omaan elämään, mutta ei suinkaan vahventavasti tai positiivisesti, vaan energiaa vievänä ja ajattelua kaventavana tai no, niin tai näin, kuitenkin vaikuttavat. Ja kun Kyse on kuitenkin omasta elämästä, siihen haluaisi vaikuttaa.. ?
Aikoinaan sanoin miehelle, että tämä ei ole minun elämääni. Minä en tällaista elämää halunnut, enkä halua, enkä minä halua olla tällainen ihminen, sillä minusta tuli todella ilkeä ja katkera ihminen, joka ajatteli rumasti kaikista. En halunnut olla sellainen, se vaikutti jo minun omiin lapsiini, meidän yhteisiin siis.
Mies ei silti saanut muutettua yhtään mitään, ei mihinkään suuntaan, kaikki jatkui ennallaan. Minun vaikuttamismahdollisuudet olivat onnettomat, koska minä en ollut olemassa vastuunottavana, perheeseen kuuluvana aikuisena.
Olen se, joka kirjoitti tuolla aiemmin omasta huonosta uusperhekokemuksesta.
Jos olisin osannut ulkoistaa itseni, tilanne olisi varmaan nyt toinen. Tunne ja oma yrittäminen ja pettymys siihen, että mitä toivoi, yritti, valui hiekkaan, ja sitten siinä myö se saamaton nösselö,lapsensa täysin vedätyettävissä oleva mies, ne kuluttivat..
Jos olisin osannut, jos olisin tajunnut, olisin antanut miehen yksin vastata lapsosistaan viikonlopputapaamisella, enkä kuvitellut olevani lapsille tärkeä.
Jos olisin näin tajunnut, Ehkä olisimme yhä yhdessä.
Ei näitä pieniä pitänyt maailmaan tehdä siksi, että taas TAAS minun lapseni elävät taloudellisesti niukkaa aikaa pienituloisen yh:n kanssa, eikä minun pitänyt oll atäysin yh jälleen kerran.. haluan omaa aikaa paljon, en ole lainkaan länsäoleva vanhempi, vaan enemmänkin paikallaoleva.
Ilmeisesti osui ja upposi, kun aloin itkeä lukiessani. Minäkin olen muuttumassa katkeraksi paskapääksi, mutta yritän kovasti löytää keinoja saada elämääni edes osittain omiin käsiini.
Tuo itsensä ulkoistaminen, tai omien tunteiden poissulkeminen on minulla työn alla, ollut keväästä asti jolloin viimeksi tapahtui jotain ikävää tällä rintamalla. Se oli viimeinen pisara joillakin tunnealueilla ja johti siihen että esim. exän toiminta ei enää samalla tavoin voi vahingoittaa.
Olisipa kiva kuulla joku positiivinenkin selviytymistarina, tämä on tosi surullista.
sehän ihan riittääkin. Jos lapsia näkee vain muutaman kerran vuodessa, ei ne sinulta sen enempää tarvitsekaan.
Käyttäytyvätkö he suoran vihamielisesti sinua kohtaan?
Näet lapsia niin harvoin, ettei sinun mitään kovin syvällistä suhdetta kannata yrittääkään. Et voi odottaa tulevasi äitihahmoksi lapsille joita tapaat noin vähän, oikeastaan et voi odottaa edes luotetun tai auktoriteetin asemaa. Olet vain tuttu aikuinen. Jos lapset eivät ole suoran vihamielisiä niin olet vain touhuissa mukana isän ystävänä.
Ja oman lapsen saantia ei kannata kiukutella miehen lapsille. He eivät ole mitenkään syypäitä siihen tilanteeseen eikä heidän katoamisensa elämästi varmaan toisi sinulle sitä puuttuvaa lasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaan se, että minua ahdistaa tuleva lasten lomajakso suhteettoman paljon, mikä taas aiheuttaa pahaa oloa paitsi itselle, myös toiselle. Muutaman kerran vuodessa tekee mieleni kadota maan päältä.
Elämme muutenkin etäsuhteessa, joten suhteen ylläpito aiheuttaa ponnisteluja. Nyt edessä ovat ristiriidat siitä, missä kenenkin lapset viihtyvät ja kuka ajaa minnekin ja kenen oikeuksia kuunnellaan. Toisaalta tekisi mieleni elää omaa elämää tulevat viikot ja tavata vaikka omia ystäviä, toisaalta solidaarisuus ja usko suhteeseen vaatisivat panostusta. Mutta miten ahdistua vähemmän?
Ja minulla on omiakin lapsia. Se mikä asian tekee vaikeaksi on nähdä toinen hellänä isänä ja jäädä osattomaksi siitä, että rakkaus kohdistuisi yhteiseen lapseen. Jostakin syystä ja hyvin yllättävästi se villtää aika syvältä.
Miehen lapset ovat kilttejä ja kohteliaita, mutta heidän on selvästi vaikea olla... Pitävät minusta, uskoisin niin, mutta kokevat varmasti ettei äitinsä hyväksy sitä. Minun on vaikea sietää ristiriitoja,olen kai sillä tavalla yliherkkä.
Käyttäytyvätkö he suoran vihamielisesti sinua kohtaan?
Näet lapsia niin harvoin, ettei sinun mitään kovin syvällistä suhdetta kannata yrittääkään. Et voi odottaa tulevasi äitihahmoksi lapsille joita tapaat noin vähän, oikeastaan et voi odottaa edes luotetun tai auktoriteetin asemaa. Olet vain tuttu aikuinen. Jos lapset eivät ole suoran vihamielisiä niin olet vain touhuissa mukana isän ystävänä.
Ja oman lapsen saantia ei kannata kiukutella miehen lapsille. He eivät ole mitenkään syypäitä siihen tilanteeseen eikä heidän katoamisensa elämästi varmaan toisi sinulle sitä puuttuvaa lasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja minulla on omiakin lapsia. Se mikä asian tekee vaikeaksi on nähdä toinen hellänä isänä ja jäädä osattomaksi siitä, että rakkaus kohdistuisi yhteiseen lapseen. Jostakin syystä ja hyvin yllättävästi se villtää aika syvältä.
Miehen lapset ovat kilttejä ja kohteliaita, mutta heidän on selvästi vaikea olla... Pitävät minusta, uskoisin niin, mutta kokevat varmasti ettei äitinsä hyväksy sitä. Minun on vaikea sietää ristiriitoja,olen kai sillä tavalla yliherkkä.
Käyttäytyvätkö he suoran vihamielisesti sinua kohtaan?
Näet lapsia niin harvoin, ettei sinun mitään kovin syvällistä suhdetta kannata yrittääkään. Et voi odottaa tulevasi äitihahmoksi lapsille joita tapaat noin vähän, oikeastaan et voi odottaa edes luotetun tai auktoriteetin asemaa. Olet vain tuttu aikuinen. Jos lapset eivät ole suoran vihamielisiä niin olet vain touhuissa mukana isän ystävänä.
Ja oman lapsen saantia ei kannata kiukutella miehen lapsille. He eivät ole mitenkään syypäitä siihen tilanteeseen eikä heidän katoamisensa elämästi varmaan toisi sinulle sitä puuttuvaa lasta?
Jos lasten vain "on vaikea olla" niin se saattaa johtua siitä, että ovat isällään jota näkevät niin harvoin. Pienemmästäkin erossa olosta lapset oireilevat eivätkä tiedä miten suhtautua. Jos toista on kaivannut kauan tai oppinut olemaan kaipaamatta, voi yhdessä oleminen tuntuakin vaikealta ja tunteet kielletyiltä ilman, että kukaan on niitä erikseen kieltänyt. Kannattaa varoa vetämästä liikaa oletuksia lasten äidistä tai saatat saada ihan turhaan pään vaivaa itsellesi. Selittämätön "vaikea olla" kuulostaa hyvin normaalilta tuollaisessa "pari kertaa vuodessa tavataan" isä-lapsi-suhteessa, varsinkin vielä jos lapset ovat joskus tavanneet isää useammin, eli tilanne muuttunut ja isä puoliksi kadonnut siitä, mihin ovat syntyneet.
Mutta toisaalta on minulla ihan tietoa eksän toiminnasta, laittoi aikanaan melkoisia uhkailuja seuraamuksista joita tulee jos lapset tapaavat minua yms. Tätä on jatkunut vuosia. Lisäksi Lisäksi ex sotkee muutenkin pakkaa sen verran mitä nyt sivistyneihköin keinoin pystyy noin kaukaa ja pompottaa lastensa isää jos voi. Ennen vierailuja lapset esittävät puhelimitse isälleen toiveita siitä että minä pysyisin poissa, mikä sinänsä on ymmärrettävääkin - ovat omatkin lapseni mustasukkaisia minusta.
Toisaalta epäilemme molemmat että tämän takana on suorasti tai epäsuorasti ex, joka ilmeisesti (rivien välistä sinänsä puolueettomilta sukulaisilta olen ymmärtänyt) on aika kova manipuloimaan ja on melko paljon sitä tehnytkin koko suhteemme ajan. Aluksi ajattelin että se on asiaankuluvaa ja menee varmaankin ohi, mutta nyt minunkin mittani alkaa olla täysi.
Olen itse asiassa pirun vihainen lasten äidille, enkä ole yhtään tottunut sellaiseen. Yleensä olen kai aika joviaali kaikki-on-suhteellista-ajattelun kannattaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten on totuttava että olet olemassa ja osa heidän isänsä elämää. Mutta anna miehen olla suurin aika ihan keskenään lastensa kanssa, jottei koko harvinainen loma mene kyräilyksi. Isäänsähän he ovat tulleet tapaamaan. (Voivatko lapset testata, saavatko he isänsä valitsemaan heidät edes hetkeksi?)
Minulla on kokemusta uusperhekuviosta siten, että miehen lapset tulivat meille joka toinen vkl, ja lasten äiti oli kuvaamasi kaltainen, joka opasti lapset minua vastaan. Oli hyvin tehokas ja systemaattinen.
Lapset vahingossa sanoivat, mitä kaikkea äitinsä oli minusta sanonut ym. Mutta se, miten systemaattinen ja tehokas ja ilkeä hän oli ollut, se selvisi meille vasta jälkeenpäin ihan kunnolla.
Tapaamiset olivat kuitenkin meidän yhteisessä kodissa, ja meillä oli yhteinen lapsi. Lasten käytös minua ja yhteista lasta (aivan vauvaa siis!) kohtaan oli kaiken aikaa melko ilkeää... olivat lojaaleja äidilleen.
Jos sinulla on mahdollisuus, ja sinulla on, anna isän ja lasten olla keskenään ja ulkoista itsesti kuviosta kokokaan. Näin pääset vähemmällä. Teistä ei ikinä tule perhettä. Lasten perhe on äidin luona.
Lapset eivät voi hyväksyä sinua, eivätkä muodostaa sinuun mitään "suhdetta", koska äitinsä on takapiruna vaikuttamassa lapsiin, ettei se koskaan onnistu.
Ja oikeasti: haluaako lapset edes mitään "suhdetta" sinun kanssasi?
Minä tajusin "liian myöhään" , että miehen lapsi ei ollut ikinä, koskaan, halunnut muuta kuin isänsä. eivät he tulleet tapaamiselle MEILLE, kuten me luulimme. He tulivat isänsä luo. Minä olin heille täysin merkityksetön. MINÄ murehdin sitä, mikä ei onnistunut,v aikka kovasti yritin ja kovasti toivoin; että meille olisi tullut jonkinlainen ns. suhde. Aikuinen-lapsi, ystäväsuhde, täti-suhde.. joku, jotain. Mutta ei lapsi sellaista ollut toivonut minun kanssani! Ei hän siis menettänyt mitään, kun ei ollut mitään halunnutkaan.
Olla välittämättä - siinäpä se.
Mutta miehellä isänä on oikeus, ja halukin, olla lastensa kanssa.
Lapset eivät sinua halua, omasta tahdosta tai äidin manipuloimana.
Pidä omaa lomaa, vietä aikaa ja nauti.
Et voi vaikuttaa lasten äidin ajatteluun etkä toimintaan mitenkään, ja hakkaat päätäsi kiviseinään, jos jotain muuta yrität. Vahingoitat vain itseäsi, lapsia tai exää se ei hetkauta yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se vaan ei ole onnistunut kovinkaan montaa kertaa, lähinnä olosuhteiden ja joskus mukana olleen äidin takia. Ja tokihan minua rassaa sekin, että huonoa omatuntoa poteva mies priorisoi lapsensa täysin tänä aikana ja olettaa että minäkin toimin sen mukaan.
Isä ja lapset ovat pääasiassa keskenään, minä olen kuvioissa vain viikonloppuisin, mikä hidastaa hommaa tietty entisestään. Ja vahvistaa oloani siitä, että tekisi mieli keskittyä johonkin ihan muuhun ja laittaa parisuhde holdiin viikoiksi.
Lapset ja isä ovat kauan odottaneet toistensa tapaamista. Aikuisina ihmisinä varmasti kestätte tilapäisesti harvinaisemmat tapaamiset ilman mitään dramaattista "suhteen holdiin laittamista". Tavatkaa loman aikana vähän harvemmin ja soitelkaa enemmän. Muutaman päivän siellä täällä olet miehen ja hänen lastensa mukana. Asutte omissa talouksissanne ja sitten kuulostatkin olevasi aivan kiinni miehen välittömässä läheisyydessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika karua, teillä olisi olosuhteiden ja ajan puolesta olleet paljon paremmat mahdollisuudet luoda toimiva suhde, vaan minkäs teet. Minäkin olen jo hyväksynyt sen, etten voi olla läheinen miehen lasten kanssa, mutta on se aika surullista.
Jäämällä pois vahingoitan itseäni ja miestäni, meillä on aika tiivis ja symbioottinenkin suhde ja podemme kovaa ikävää. Ja miten voin odottaa miehen jatkavan uhrauksiaan arjessa (hän tulee pääasiassa luokseni), jos itse vetäydyn kun minulta vaaditaan jotain? Ja toisaalta haluan myös viestiä, että olen olemassa ja isän elämää, mutta en mitenkään häiritse tai estä keskinäisiäkään hetkiä.
Helvetti kun tilanne on ahdistava ja kimurantti. Tekisi mieli laittaa hanskat tiskiin ja todeta, ettei koko sihteesta oi tulla ikinä toimivaa näissä olosuhteissa. Mutta ehkä odotan vain, että lomakausi on ohi, huokaisen helpotuksesta ja ahdistun taas syyslomaksi/jouluksi/pääsiäiseksi.
Minulla on kokemusta uusperhekuviosta siten, että miehen lapset tulivat meille joka toinen vkl, ja lasten äiti oli kuvaamasi kaltainen, joka opasti lapset minua vastaan. Oli hyvin tehokas ja systemaattinen.
Lapset vahingossa sanoivat, mitä kaikkea äitinsä oli minusta sanonut ym. Mutta se, miten systemaattinen ja tehokas ja ilkeä hän oli ollut, se selvisi meille vasta jälkeenpäin ihan kunnolla.
Tapaamiset olivat kuitenkin meidän yhteisessä kodissa, ja meillä oli yhteinen lapsi. Lasten käytös minua ja yhteista lasta (aivan vauvaa siis!) kohtaan oli kaiken aikaa melko ilkeää... olivat lojaaleja äidilleen.
Jos sinulla on mahdollisuus, ja sinulla on, anna isän ja lasten olla keskenään ja ulkoista itsesti kuviosta kokokaan. Näin pääset vähemmällä. Teistä ei ikinä tule perhettä. Lasten perhe on äidin luona.
Lapset eivät voi hyväksyä sinua, eivätkä muodostaa sinuun mitään "suhdetta", koska äitinsä on takapiruna vaikuttamassa lapsiin, ettei se koskaan onnistu.Ja oikeasti: haluaako lapset edes mitään "suhdetta" sinun kanssasi?
Minä tajusin "liian myöhään" , että miehen lapsi ei ollut ikinä, koskaan, halunnut muuta kuin isänsä. eivät he tulleet tapaamiselle MEILLE, kuten me luulimme. He tulivat isänsä luo. Minä olin heille täysin merkityksetön. MINÄ murehdin sitä, mikä ei onnistunut,v aikka kovasti yritin ja kovasti toivoin; että meille olisi tullut jonkinlainen ns. suhde. Aikuinen-lapsi, ystäväsuhde, täti-suhde.. joku, jotain. Mutta ei lapsi sellaista ollut toivonut minun kanssani! Ei hän siis menettänyt mitään, kun ei ollut mitään halunnutkaan.Olla välittämättä - siinäpä se.
Mutta miehellä isänä on oikeus, ja halukin, olla lastensa kanssa.
Lapset eivät sinua halua, omasta tahdosta tai äidin manipuloimana.
Pidä omaa lomaa, vietä aikaa ja nauti.
Et voi vaikuttaa lasten äidin ajatteluun etkä toimintaan mitenkään, ja hakkaat päätäsi kiviseinään, jos jotain muuta yrität. Vahingoitat vain itseäsi, lapsia tai exää se ei hetkauta yhtään.
Parisuhteemme on muutenkin puhelimessa roikkumista ja viikonloppuja. Käytännössä puhutaan siis siitä, tapaammeko viikonloppuisin laisinkaan, ja kun mukaan otetaan muutama syksyn työmatka, mietin tässä sitä että haluanko mieluummin olla 5 viikkoa erossa vai ei-toivottuna lasten seurassa.
Minusta lapset priorisoidaan aina, mutta siitä tulee kovin vaikeaa jos joku ketjussa toimii eri säännöillä. Ja mitä se lasten priorisointi edes on tässä tapauksessa?
Lapset ja isä ovat kauan odottaneet toistensa tapaamista. Aikuisina ihmisinä varmasti kestätte tilapäisesti harvinaisemmat tapaamiset ilman mitään dramaattista "suhteen holdiin laittamista". Tavatkaa loman aikana vähän harvemmin ja soitelkaa enemmän. Muutaman päivän siellä täällä olet miehen ja hänen lastensa mukana. Asutte omissa talouksissanne ja sitten kuulostatkin olevasi aivan kiinni miehen välittömässä läheisyydessä.
Että isä järjestää harvinaisen yhdessäolon sen mukaan, että lapsilla on hyvä olla. Siis että ensisijaisesti turvataan heidän välinsä ja hyvä yhdessä olonsa ja sitten sen sallimissa rajoissa totutetaan lapsia ja sinua yhteen. Mutta sinun ja miehen tapaamiset ovat tuona aikana toisarvoinen asia miehen ja lasten yhdessä oloon verrattuna.
ps. Itsekin kaukosuhteessa ollut ja välissä kuukauden tapaamattomuudet kestänyt. Tiedän että on ikävä, mutta symbioottinen suhteenne kuulostaa minusta siltä, että sinä nyt teet vähän marttyyrin roolia "kai minä sitten vain odotan seuraavaa lomaa ja uutta ahdistumista" tyylilläsi.