mummolan koira maanantaina piikille.

jep, viimenen viikonloppu edessä hällä...



tämän kuun lopussa ois muuten täyttäny 10v mutta kun sillä on munuaisvika, eikä takajalatkaan tahdo enää oikeen kantaa niin se silleen vaappuu kävellessään ja pääkin jo kenottaa ja toisella silmällä nää mitään kun se munuaisvika jotenkin vaikuttaa näkökykyynki.



jännä etten tunne silleen mitään surua. oon joissain asioissa näköjään hyvin tunteeton ja joissain taas täysin vastakohta. :o mutta eihän se piikille vieminen jokatapauksessa mukavalta tunnu... mut mä en niinku itke kuten äiti, mummo ja ukki. isän kanssa ollaan ainoot joita ei itketä. se saattaa johtua siitäkin etten oo pitkään aikaan nähny sitä koiraa ja muutenkaan se koira ei ollu oikeen rodultaan mun tyyppinen koira, niin en sit silleen kiintyny siihen ja ei sekään oikeen muhun..



tavallaan oon vaan iloinen koska sen kärsimykset loppuu vihdoin. :) mut kiva sit kun kaikki vollottaa siinä sen ympärillä nii se vaistoo varmasti koko tilanteen..... mut ymmärrän senki et joskus ei pysty vaan tunteitaan pidättelemään



jännä sit myös se et kyllä ukki ja mummo mua kohtaan pienenä ankaria oli, pieksivät ja ties millon mitä. mut sit kun pitäs kulkee koiran kanssa se viimenen matka, niin ruvetaankin lässyilemään... *huoh* ne ei taida tajuta sitä et miten tärkeetä se koiralle on et omistajat kulkee sen viimesen matkanki sen kanssa vaikka ois kyseessä mikä! mut nää just sillon hylkääki sen... nii ompa tosi kiva. noita asioita tulis miettii jo sillon kun ottaa koiran et joskus pakosti tulee se kipee päivä eteen!! mutta tässä kanssa näkee sen et ketkä oikeesti sitä kipua kestää ja pystyy kovina ja ketkä murtuu... eli ne jotka pienenä hakkas mua, murtuu nyt sit tälläsessä elämän oikeessa kovassa tilanteessa, kun mä ja isä taas ei sorruta!



mietin vaan et millanen se maanantai päivän tilanne tulee sit olemaan...



sit se saattaa tuntuukki paljon vaikeemmalta kun siinä seistään eläinlääkärin huoneessa, veikkaisin. mut veikkaan etten itke silti.



muistaakseni... HUOM. MUISTAAKSENI , koska sillon olin vielä niin kamalan pieni niin olin mukana kun käytiin lopettamassa mummolan toinen koira semmonen spanieli, siis se jotenki silleen ulahti sen piikin jälkeen ennen kun sen sydän pysähty...



TOIVOTTAVASTI EI OO TÄLLÄ KERRALLA SEMMOSTA NÄYTELMÄÄ LUVASSA!



ps. ja osanotot muuten sille joka meni lampurin toimesta 2 koiraansa, kun mäkin tuun menettämään nyt yhden näihin samoihin aikoihin.. vasta tänään sain tietää, mut ihme kuolemanvuosi ollu tää 2012: multa on kuollu yks tuttava, sit ystävä, sit mummon sisko ja nyt vielä tää koira... mitä viel pitäs lisätä?? ihmeellistä et yhteen vuoteen voi sattuu vaan näin paljon!