Noin 150e meni kummityttöni lahjaan.
Ostin vaatteita. Hän on alle kouluikäinen.
Tiedän, että kummityttöni perheellä on talous tiukilla.
Yhtään lelua en ostanut. On kummityttöni syntymäpäivät tulossa. Uskon, että isovanhemmat ostaa leluja. Näin aina ennenkin.
Sain ihan kivasti vaatteita ostettua. H&M kävin. Joululahjaksi olen ostellut leluja hänelle. Vaatteiden ohella.
Kommentit (6)
Vanhemmat varmasti ilahtuvat kun vaatteethan tulevat aina tarpeeseen. Varsinkin näin kun syksy on taas tulossa kovaa vauhtia ja kesämekot siirtyvät syrjään. Pienemmällä lelumäärällä aina pärjää mutta vaatteethan on pakko olla. Mukavia synttärijuhlia :)
On mukavaa, kun voi olla avuksi. Ja mieluusti ostan tarpeellista.
Ja totta tuo, että syksy hiipii oven takana ja mekot jää syrjään.
Saan itselleni niin hyvän mielen, kun voin auttaa näin.
oikeasti apuna ja tukena. Kaikilla ei näin.
oikeasti apuna ja tukena. Kaikilla ei näin.
Lapsellani on useita kummeja, onneksi. Osa kummeista ei ole kiinnostunut lainkaaan lapsestani. Miksi suostua kummeiksi, jos ei yhtään kiinnosta. Osa ei siis muista lastani vaikka jouluna. Kukaan ei muista nimpparina yms. Kukaan ei pyydä kylään yms. Jos ostetaan lahja se saa maksaa enintään 10e. Itse en ikipäivänä olisi voinut olla tuollainen kummi, joka ei muista mitenkään. Joten on aivan ihnanaa, että ap on todellinen unelmakummi. Kyllä ihmiset ovat muuttuneet tässä vuosien aikana, kun vertaa omaa kummiani.
Toivottavasti huomasit kysyä myös vanhemmilta mitä tyttö tarvitsee. Kurjaa on, jos kaappi täynnä nättejä vaatteita, mutta niihin tarpeellisiin ei ole vanhemmilla varaa.
Nimim. Kokemusta
terveisin köyhä yh