Lapsi puhuu jarkuvasti kuolemasta

Johtui siitä, että pelkäsin että minutkin lopetetaan kuten rakas koiravanhuksemme..

on normaalia:-) Itse olen antanut vastauksia niin, että lapsellekin jää jotain pohdittavaa. En ole tyrkyttänyt jotain näkökantaa ainoana totuutena.

4, olemmekin jo keskustellet hindulaisuudesta ja sielun kiertokulusta :) Emme siis anna vakiovastauksia mutta joskus epäilen josko pitäisi. Olen myös nyt valehdellut lapselle ettei meistä kukaan kuole nyt eikä niitä asioita tarvitse murehtia koska äiti tietää nämä jutut.... Anopin mielestä tämä on väärin. Mutta kun en jaksa joka päivä jauhaa kuolemisesta, hautajaisista ja miksi mä en ehtinyt nähdä Einsteinia vaan sekin kuoli pois.....

Haettiin apua ev.lut seurakunnan perheterapeutilta.Lapsi ei tietysti mukana,muuten asiasta olisi tullut vielä isompi!Yksi kerta auttoi meitä.Saimme ohjeina,et anna lapsen puhua ne läpi niin mnta krtaa kun tuntuu,kysele,miltä hänestä tuntuu.Älä yritä vaihtaa aihetta tai sanoa,älähän nyt tollasia puhu tms.kysy pelottaako joku,mikä,miltä se tuntuu.Puhu auki asiat.Meillä loppu kun seinään!Oli helpotus huomata,et 'vika' oli meissä aikuisissa.

juuri 7v täyttänyt poika miettii kuolemaa.

Nyt on neljänä vuonna peräkkäin kuollut yksi isoisovanhemmista, ja poika iltaisin kun ei tule uni, alkaa itkeä että jonakin päivänä äiti kuolee ja se itkettää niin kamalasti eikä saa nukuttua pitkään aikaan.



Olemme jutelleet kuolema-aiheesta monesti. Millä eri tavoilla uskotaan että elämä jatkuu kuolemisen jälkeen ja miten kukaan ei voi varmaksi tietää mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, mutta jokainen saa valita mihin uskoo.



Välillä poika puhuu enemmän, välillä on taukoja.



Myöhäisillassa jos kuolemajutut tulevat mieleen, olen sanonut että nyt pitää mieluummin sytyttää pieni valo ja selailla Akkaria jotta saa ajatukset muualle, kun nyt ei kumpikaan meistä ole kuolemassa niin ei auta se itkeminen ja murehtiminen yhtään.

Lapsi alkaa oikeasti ymmärtää elämän ja kuoleman käsitteet. Ei se sen kummempaa, häntä nyt taas vain vähän enemmän askarruttaa ja huolettaa :) Sen kanssa nyt kuuluu puhua ja sanoa, että ei tässä nyt olla kukaan kuolemassa.



Ja voi kai sille kuolemanjälkeisestä elämästäkin puhua, jos siihen uskotte tai haluatte lapselle sitä opettaa.

Poika täyttää 6-vuotta pian. Kuolemaa on käsitelty paljon ja se on uuvuttava aihe välillä.



Minäkin olen sortunut sitten jossain vaiheessa valehtelemaan etten minä kuole pitkään aikaan.



Poikaa on surettanut se että jos minä kuolen niin pääseekö varmasti mukaan. Oli aika peloissaan ettei jää ilman äitiä ja siinä sitten lupailin etten jätä häntä ikinä. Ei sydän kestänyt alkaa selittämään että kuka vaan voi kuolla milloin vaan. Koin myös että pojan iän puolesta se olisi ollut kohtuuttoman iso asia käsiteltäväksi. Äidin mahdollinen kuolema.



Minä olen sanonut kuolleiden sukulaisten ja tuttujen olevan taivaassa ja poika uskoo että heillä on hyvä olla siellä. Välillä itkee ikävää isomummoa kohtaan kylläkin ja pohtii kuuleeko hän ja näkeekö hän taivaasta käsin mitä me tehdään.



Pohdiskelee myös miksi sielu menee taivaaseen mutta ruumis ei jne. Olen myös kertonut että kaikki eivät usko jumalaan ja taivaaseen ja että uskontoja on monia erilaisia.



Haluaisi haudata kaikki kuolleet ötökät ja linnut mitä tielle sattuu. Aikamoinen koppakuoriaisten hautausmaa tuolla takapihalla onkin jo.



Poika on myös hyvin kiinnostunut anatomiasta. Haudatut pitää välillä kaivaa ylös ja tutkia miten sisäisesti ja ulkoisesti ovat muuttuneet ja ovatko maatuneet...

Kyselee kaikista elintoiminnoista ja sisäelimistä mitä niille tapahtuu.

Huh huh.



Olen ajatellut että kyllä tämä tiedonjano tähän kuolemaan jossain kohtaa hiipuu.

Lue hänelle ääneen veljeni Leijonamieli. Siitä sai omat lapseni rauhan, kun kuolema kosketti lujaa. Mikään muu ei lopettanut pohdintaa ja tuskaan. Todella kaunis kuvaus, eikä jätä lapselle liikaa epätietoisuutta.

ja peloista ja mietteistä on selvitty kivasti seuraavasti:

- Minä, eikä kukaan muukaan läheinen kuole vielä PIIIITKIIIIIN aikoihin (ei mitään epäröintiä, lapsi kokee olonsa turvalliseksi).

- Pääsemme kaikki taivaankotiin, jossa olemme taas yhdessä (kuolema ei ole lopullinen ero, eikä sitä tarvtse pelätä)



Lapselle ajatus omasta tai perheenjäsenen kuolemasta voi olla todella järkyttävä. On tärkeää keinolla millä hyvänsä saada lapselle turvallinen ja hyvä olo. Tässä tapauksessa "valehtelu" on ihan turvallista, sillä kyllä lapsi kasvaessaan tulee ymmärtämään, että joskus ne omat isovanhemmat tai vanhemmat jne. voivat kuolla.

Ajatus taivaasta (vaikka me siihen oikeastikin uskomme) on äärimmäisen lohduttava. Suosittelen puhumaan siitä jos lapsi on esim kuolemasairas, sillä se on suuri lohtu vaikealla hetkellä pienellekin ihmiselle.

Tietenkin puhumme myös siitä miten ihmiset ajattelevat eri tavoin jne, mutta mitä varmempi itse on puheissaan sitä turvallisemmaksi lapsi kokee elämänsä. Ei ole mitään syytä liberaalisuuden nimissä aiheuttaa lapselle päänvaivaa ja epätietoisuutta maailman monilla monimutkaisilla uskonto- ja kulttuuriasioilla liian varhain.

Ei ymmärrä tuon ikäinen kuolemaa ja siksi siitä ei kannata lähteä puhumaan yksityiskohtaisesti. Lapsi on turvaton ja pelkää. Täytyy keksiä keino saada lapselle turvallinen olo, vaikka siinä olisi mukana hieman valehteluakin tai uskomuksia.



Meillä oli myös lapsella muutaman kuukauden voimakasta kuoleman pelkoa. Muutama kuukausi meni selvästi muutenkin rankoissa merkeissä, psyyke ei voinut hyvin, ei jaksanut keskittyä jne. Lapsella oli käynnissä muutenkin onneksi toimintaterapia jolla oli myös ammattitaito vastata henkisiin haasteisiin. Kyllä sielläkin oltiin huolissaan kuolemanpelosta.

Minusta ei ole järkevää kertoa kaikkea kuolemasta tai muista uskonnoista. Ei ole lapsen ikätasoista lainkaan.



Itse myös kehottaisin rukoilemaan ja muistuttamaan vaikka suojelusenkelistä joka kulkee vierellä turvana.Turvaa saatava keinolla millä hyvänsä lapselle. Minä turvautuisin tuossa iässä valkoiseen valheeseen ja sanoisin painokkaasti että emme ole kuolemassa. Joskus tarkoituss pyhitää keinot. Kun lapsi kypsyy niin voidaan puhua uudelleen kuolemasat jos on tarpeen ikätasoisesti.



Noin voimakkaasti kuolemaa pelkäävä lapsi ja kun kestänytkin noin kauan, voi olla masentunut.



Älkää suhtautuko lapsiinne aikuisina, heillä ei ole valmiuksia vastaanottaa kaikkea informaatiota.