Kallonkutistajalla kävijät, kuinka moni tietää siitä?

Mies ja kaksi ystävää tietää, ei muut. Kuolisin, jos esim. miehen perhe saisi tietää asiasta.



Samasta syystä käyn, kuin sinäkin ap. Plus koulukiusaamisen ja koulupelon takia.

ehkä hieman hävettikin. Nykyään ihan sama kuka tietää. Psykoterapiassa käyminen on ihan arkipäivää nykyaikana. Mielestäni on hienoa, että sitoutuu vuosiksi terapiaan selvittääkseen asioitaan. Kaikki läheiset ystävät, oma perhe ja mieheni äitikin asiasta tietää. Varmaan aika moni muukin, enpä muista kenelle olen asiasta joskus ohimennen maininnut.

Hei,



hienoa että olet päässyt terapiaan :).



Itselläni takana kohta 8v. Alkuun häpeilin. Nykään vähemmän. Toki harkitsen kenelle siitä kerron. En kertoile ellei ole jotain käytännön syytä. Pari läheistä ystävää tietävät. Vanhempani tietävät. Mieheni perhe ei tiedä. Työpaikalla osa tietää, koska olen käynyt kesken työpäivän istunnoissa eli oli pakko keskustella pomon kanssa onko ok ja ilmoittaa läheisimmille työkavereille missä käyn.



Terapiassa käyminen on nykyään yllättävän yleistä. Jostain syystä sitä silti hävetään. Suurin osa terapiassa käyvistä on työelämässä olevia, ihan "tavallisia" ihmisiä. Ei me hulluja olla, avun tarpeessa vaan. Ja aikansa tätäkin kestää, sitten pärjää omillaan toivottavasti.



Tsemppiä sulle itsesi tutkiskeluun.

Mutta en kyllä kerrokaan asiasta kellekään, joka ei osaa siihen suhtautua.

En aio käydä vuosikausia, minusta vuosikausien terapiat ilman selkeitä tavoitteita on vaan rahantuhlausta ja voi jopa pahentaa oloa. Itsellä kävi niin, että sain terapeutilta kamalan lausunnon "määrittelemättömän pitkästä" terapian tarpeestani. Lisäksi hän piti minulle terapiaa ajatuksella, että "paranet hitaasti" ja tärkeintä oli saattaa minulle tietoon huonot puoleni ja mässäillä ongelmillani.

Kun vaihdoin terapeuttia, sain oikean toipumisen alkuun lähes heti. Terapia on alkanut nyt todella tehota. Ongelmiani ei suurennella ja itsetuntoni on vahvistunut. Olen todella onnellinen, että tajusin vaatia palvelua.

Minun on siksi helppo kertoa, että taustalla on vaikea elämänvaihe jonka jälkeen masennus vei terapiaan. Niin moni ihminen tietää elämästäni , että he eivät hämmästele terapiaakaan.

En häpeä sitä , koska tarvitsen apua ja olen iloinen että saan sitä.

Kyllä suku ja ystävät tietää asiasta. Kuten myös miehen perhe ja ystävät.

Tietysti varmaan se syy miksi aloittaa ja mikä on voi vaikuttaa siihen onko asiasta häpeäntunnetta.

Minä käyn trauman aiheuttaman stressihäiriön vuoksi niin en ole kokenut siinä mitään hävettävää. Kaikki kuitenkin jo tiesivät tästä traumaattisesta tapahtumasta niin oli ihan luonnollista mennä terapiaan siitä juttelemaan. Sairaslomalla olen ollut jo pidempään.

Mua terapia ja lääkitys on auttanut pääsemään eroon kaikenlaisista yleisistä häpeäntunteista, ehkä liiankin tehokkaasti, mutta jos vaikka entinen esimieheni ja etäinen tuttavani näkisi mut astumassa kallonkutistajan huoneeseen, niin kuin kerran näytti melkein käyvän, niin kyllä nolottaisi. Mutta masennushan on sen verran yleinen vaiva että joissakin piireissä se käy small talkin aiheesta, joten turhahan sitä noin yleisesti ottaen on salailla. Kaikki ystäväni tietävät, sekä veljeni, vaikka hänen kanssaan siitä ei puhuta. Veljen kanssa sovittiin aikoinaan, että äidille on turha kertoa. Se vain säikäyttäisi vanhan ihmisen ja kiristäisi välejämme ennestäänkin.