Töiden alkaminen puristaa rintaa - muita?

Olin viime keväänä niin poikki, että en välillä pystynyt puhumaan töistä itkemättä. Teen monessa suhteessa unelmaduunia, melko vaativaa ja vapaata - hyvässä ja pahassa - asiantuntijatyötä ja väitöskirjaa. Kannan päävastuun lapsista ja hoidan kodin yksin. Arki on siis melkoista venymistä, jatkuvaa univelkaa ja riittämättömyyden tunnetta. Priorisoin lapset, siinä ei ole ongelmaa, mutta koen ettei kapasiteettini riitä töiden hoitamiseen.



Kesäloma tuli tarpeeseen ja sain kerättyä voimia. Ehkä en kuitenkaan tarpeeksi, sillä tämä ensimmäinen työpäivä jo ahdistaa syvästi. Pitäisikö huolestua? Selvisin kuitenkin kiireisestä viime vuodestakin hyvin ja päällä oli vielä paljon enemmän myllerryksiä. Mutta liu'unko tästä burnoutiin vähitellen? Olen löysännyt jo kaikessa missä voin, joten seuraava vaihtoehto on heittäytyä työttömäksi, mikä käytännössä saattaa tarkoittaa koko alkavan työuran tyssäämistä.



Av-terapeutit, tsempatkaa minut yli tästä tunteesta ja töiden alkuun, oikeasti elämässäni ei ole mitään mistä en voisi selvitä.