Voiko pappi saada potkut?
Kommentit (7)
Jos vaikka jättää tulematta töihin sovittuna aikana. Kyllä siitä aikanaan potkut tulee. Tai jos juopottelee tai riehuu.
yksi täälläpäin sai kun petti vaimoaan ja teki naimisissaolevalle naiselle lapsen.
potkut ihan kuin kuka tahansa, ja pappi voidaan myös erottaa pappeudesta.
Kannattaa erottaa nämä kaksi.
Papin työsuhde seurakunnassa on kutakuinkin samanlainen virkasuhde kuin muidenkin ihmisten työsuhteet. siihen sovelletaan normaaleja virkaehtosopimusten pykäliä irtisanomisperusteineen.
Pappisviralla taas tarkoitetaan sitä "hengellistä virkaa", johon pappi on pappisvihkimyksessä vihitty. Tämä pappisvirka on periaatteessa elinikäinen, eli kerran papiksi vihitty on pappi lopun ikäänsä. Pappisvirasta voi kyllä pyytää eroa tuomiokapitulilta, mutta sellaiset tapaukset ovat ihan yksittäistapauksia. Pappisvirasta voi tuomiokapituli myös erottaa, mutta perusteiden pitää olla todella painavat. Käytännössä pappisvirasta erotetaan, jos pappi toimii toistuvasti ja tarkoituksella kirkon opetusta vastaan.
Esimerkiksi Ruotsissa missionprovinssin piispaksi vihitty Luther-säätiön (naispappeuden vastustajia) "piispa" Matti Väisänen on Suomessa menettänyt evankelis-luterilaisen kirkon pappisvirkansa tuon piispanvihkimyksen vuoksi.
Joka saarnas pelastusta kaikille. Ei kun taisi olla Kylliäinen.