Te ketkä ette uhkaile lapsianne ikinä

Kaksoset puhaltaa paremmin yhteen hiileen, niin hyvässä kuin pahassa. Mulla on pojat pienellä ikäerolla, ja tietty nekin usein puhaltaa yhteen hiileen, mutta enemmän siinä on sitä, että jompi kumpi lapsista on tuollaisessa lähtötilanteessa se pahempi vänkääjä. Silloin kun ottaa sen pahemman vinkujan kainaloon, niin toinen huomaa, että oikeastaan hän halusinkin lähteä, mutta meni vain mukaan toisen yllytyksiin.

meillä ei ole ollut tuollaisia ongelmia varmaan siksi, että olen näitä palstalla vihattuja "haluan olla lasteni kanssa heidän lyhyen lapsuutensa ajan" -äitejä. En ole ikinä uhannut mitään sellaista, mitä en myös toteuta. Voin sanoa, että "jos et nyt saa niitä saappaita jalkaan niin minä laitan ne sinulle " ja sitten teen niin. Lapseni tietävät, että sanomani tarkoittaa täyttä totta. Ihan aina. Siksi en voi uhata, että täti heittää sinut junasta, koska tiedän, että sellaista ei tapahtu ja jos sitä ei tapahdu, ei lapsella ole syytä luottaa minuun.

Esim sanoin lapselle pienenä, että jos rupeaa riehumaan, huutamaan , karkailee yms esim kaupassa, niin sitten lähdetään pois. Kun lapsi ei totellut, niin sitten lähdettiin pois. Tyhjät uhkailut on ihan turhia, mutta säännöt on olemassa ja niistä pidetään kiinni. lapsi oppii sen pian ei tarvitse yleensä useampaa opetusta. Kun lapsi tietää säännöt, niin elämä on hyvin helppoa. Selvästi lapset todella tarvitsevat niitä ja hyväksyvät ne. Kunhan ollaan joohdonmukaisia ja myös oikeudenmukaisia. Vanhemmat myös itse kunniottavat niitä ja pitävät esim. lupauksensa.

Ja valitettavan usein aikuisilta unohtuu, että lapsille pitää sanoa ne säännöt, jotta lapset tietävät mitkä ne ovat. Eivät lapset ole ajatuksenlukijoita.



Joskus tulee silti ongelmatilanteita, mutta ne vähenevät huomattavasti, kun aikuinen kertaa säännöt ennen kauppaan menoa tai ennen puistoon menoa. Säännöt ei tarvi olla mitään mutkikasta, van esim. sisältää lähinnä sen milloin lähdetään pois ja millä tavalla lähdetään pois. Ja ennen pois lähtöä varoitus, että nyt vielä viimeiset leikit ja sitten lähdetään. Sekin antaa lapselle aikaa sopeutua lähtemiseen.

ja viime ajat uhannu laittaa lapset lastenkotiin!

ja välillä ollut oikeasti jo sillä kannalla!

terveisin: väsynyt masentunut yh äiti,

Uhkailla saa vain sellaisilla asioilla, jotka voidaan oikeasti toteuttaa. Joskus saatan esim. sanoa, että nyt jos ette lakkaa tappelemasta, emme voi lähteä ravintolaan, koska sinne ei voi tappelijoita viedä.



Leikkipaikasta pois lähtiessä varoitan hieman etukäteen, että kohta lähdetään, käykää laskemassa vielä kerran mäestä tms. Ja sitten kanssa lähdetään. Jos joku lapsista alkaa vastustella tai viivytellä, niin sanon esim. että pistäpäs vauhtia, muilla on jo kengät jalassa. En siis uhkaa jättää, mutta vetoan siihen että muut ovat jo valmiita ja odottavat.



Kiukkukohtauksia noissa tilanteissa saa lähinnä meidän 2-vuotias, ja hänet kyllä kannan ihan fyysisesti pois paikalta ellei muu auta. Hänellekin kyllä perustelen asian ikätasoisesti, viimeistään kiukun laannuttua. Mutta en anna lapsen pompotella itseäni enkä uhkaile.

äidit, jotka eivät uhkaile koskaan, etenkään tyyliin, jos et nyt tule, jäät tänne...



Olen kyllä sortunut uhkailemaan, mieluummin siihen kuin nappaamaan niskavilloista tms, jota joskus olis tehnyt mieli tehdä.



Ja totta sekin, ei meiltä löydy tasapainoisia lapsiakaan, varmaan johtuu näistä tyhjän uhkailuista. Olen kyllä oikeasti iloinen, että on perheitä, joissa ei uhkailla, ei käytetä tukistamisia yms ja lapset aina tottelee ja tietty ovat sitä tasapainoista porukkaa. Harvassa tosin.

mutta uhkaukseni ovat aina sellaisia, jotka voisin toteuttaa. En ikinä sano, että jätän sut tms. vaan että jää viikkoraha saamatta, tai karkkipäivä pois tms. Jostakin luin neuvon, että uhkauksen pitää olla sellainen jonka voi toteuttaa ja sitä neuvoa olen noudattanut.

Ei se sitä tajunnut mutta tykkäsin sanoa sen. :)



Mutta muuten uhkaan asioilla joita toteutan. Jos sanon että sä kävelet kotiin niin pysäytän kujan alussa että ulos autosta ja kävelet.



Tai jos lapsesta näkee että se kiukkuaa väsymyksestä niin uhkaus on että päätyy nukkumaan.



Tai jos ei nyt ole nätisti kaupassa niin ens kerralla ei tule mukaan. Ja kun lähtee kauppaan niin korostaa sitä ettei lapsi tule nyt kun viimeksi ei totellut.



Minä siis uhkailen ja kiristän, mutta myös palkitsen, kehun ja kiitän!



Me siivotaan tehden ennätyksiä ja välillä saadaan jotain kivaa kun tehdään joku tylsä juttu pois jaloista.

Palkintoja ja palkkioita voi keksiä ihan höpsöjä arkeen; laitan sulle kuplakylvyn tai hieron niskoja? Mistä lapsi tykkää?

Joskus oma osallistuminenkin auttaa; mennään pelaamaan futista ruuan jälkeen tai äitikin piirtää seuraksi ja tekee värityskuvia.

En sano, että "jäät tänne", vaan sanon, että "äiti lähtee nyt". Ja sitten äiti tosiaan lähtee. On ne tulleet aina perään.

...laittaa 4-vuotiaan sängyn huutonettiin jos sitä ei kerran tarvita... Tilanteessa jossa lapsi väsyneenä hyppää sängystä alakertaan lallättämään ja nukkumaan on laitettu yli puolta tuntia aiemmin. Tehosi!

jos uhkailee jättämisellä tms. Miettikää miltä tuntuisi, jos puoliso uhkailisi jos et tee hänen tahtonsa mukaan!



Mutta itsekin sorrun vastaavaan, etä myyn sängyntai, että sitten ei lähdetä johonkin yms. vastaavaan

ongelmaa, että sitä ei voi käyttää vaikka joskus toivoisikin. Lapsi (6v) pelkää yksin jäämistä todella paljon vaikka ei ole koskaan joutunut olemaan yksin. Tämän asian kanssa joutuu tekemään niin paljon töitä muutenkin että emme halua enää ekstraharmia perheeseen :(



pakko on vaan kestää ja keksiä muita keinoja.