Avio-onni on yliarvostettua!

ja erosin lasteni isästä.



Ruoho oli vihreämpää aidan toisella puolella.



Kasvatuskumppanuus ja arjen pyöritys yhdessä ei vaan onnistunut eksän kanssa.



Joskus ero on kaikille paras, vaikkakin kipeä, ratkaisu.

Olen itsekin lähteny pitkästä suhteesta ja en kadu yhtään

Avio-onni on tärkeintä maailmassa. Jos ei sitä ole, menee avioelämä ihan hukkaan. Miksi olla aviossa jos ei ole onnellinen kumppaninsa kanssa? Mä ei todellakaan viitsisi pilata ainutlaatuista elämääni onnettomassa avioliitossa tai jossain kumppanuus/kaveruusliitossa.

Avio-onni on tärkeintä maailmassa. Jos ei sitä ole, menee avioelämä ihan hukkaan. Miksi olla aviossa jos ei ole onnellinen kumppaninsa kanssa? Mä ei todellakaan viitsisi pilata ainutlaatuista elämääni onnettomassa avioliitossa tai jossain kumppanuus/kaveruusliitossa.

mutta mielestäni usein, tai jopa yleensä pitkässä hyvässä liitossa tulee vaiheita, joina ei tunne sitä palavaa rakkautta tai edes kovin voimakasta avio-onnea. Ja tämä voi johtua ihan niistä yksilöistä itsestään, joistain omista kriiseistä esim. vanhenemiseen tai vanhemmuuteen liittyen, eikä lainkaan puolisosta tai suhteesta. Ja näitä voi tosiaan tulla, vaikka kumppanit olisivat toisilleen ns. ne oikeat. Ei siis kannata erota aivan heti ja helpolla, vaikka tuntuisi siltä että tunteet ovat laimentuneet.

Tai meillä ainakin 15-v yhdessä täynnä ja viisi lasta. Nimenomaan pitä olla miehen kanssa myös ystävyyssuhde ja arjen pyörityksen pitää sujua.



Olen vieläkin erittäin rakastunut ja ihastunut mieheeni ja kipinää on. seksiin keksitään välillä jotain uutta, välillä ei, mutta erittäin paljon tunnetaan vetoa toisiimme. Mieheni on mielestäni seksikäs ja minä varsinkin hänen mielestään. Molemmat tietää, että olisi liikaa pelissä menettää toinen ja että toinen kyllä lähtisi, jos jompi kumpi tekisi syrjähypyn. Kummallakaan ei ole käynyt mielessä.



Ehkä meidän onneksemme olemme molemmat aika villejä luonteita. Vaikka pikkulapsiaika on todella raskasta viiden kanssa, kotityöt painaa päälle ja ollaan molemmat töissäkäyviä, meillä on härskiä huumoria, suukotellaan päivän mittaan, lähetellään viestejä, saatetaan joku lauantai juoda useampi lasi viiniä ja kikattaa yhdessä lasten mentyä nukkumaan. Ei tätä jaksaisi, jos miestä kiinnostaisi enemmän auton rukaaminen tallissa tai poikienillat.



Käydään töissä vuorovedoin viikot, joten viikolla ei nähdä kuin iltaisin. Viikonloput on sitten yleensä vapaata. Ehkä on hyvä, että viikon aikana ehtii tulla vähän "ikävä" toista.

siis totta kai varmaan jokaisella parilla on niitä hetkiä, että juuri sillä hetkellä joku toisen ihmisen tekemisessä tai sanomisessa ärsyttää tai harmittaa. Mutta se on ohimenevää eikä se millään tavalla tee onnettomaksi. Viisas ihminen ymmärtää, että kahden minuutin ärsytys ei määrittele olotilaani kuin siksi kahdeksi minuutiksi. Kyllä mä ainakin olen koko ajan ollut onnellinen mieheni kanssa, todella onnellinen siitä, että hän on juuri mieheni, voisin sanoa jopa kiitollinen, ja ehkä vuosi vuodelta enemmän rakastunut, koska hitsaudumme koko ajan enemmän yhteen eikä niitä epävarmuustekijöitä ole niin paljon kuin aiemmin. Samoin kuulostaa mieheni tuntevan. Ok, ollaan oltu naimisissa vain 11 vuotta ja lapsia on vain 4, joten en voi vielä oikeasti pitkästä liitosta puhua, mutta oman kokemukseni pohjalta sanon näin.



Tosiasia on myös se, että usein se ruoho ei ole yhtään vihreämpää aidan toisella puolella ja osa ongelmista avioliitosta on ollut itsen aiheuttamia ja koska niitä ei ole ratkaistu liitosta lähdettyä, ne seuraavat mukana uuteen liittoon. Ei aina, mutta usein.

Ei kukaan voi olla koko pitkän parisuhteen jokainen hetki onnellinen. Minusta alkaa tuntua että pitkän liiton salaisuus on kaveruus miehen ja naisen välillä. Ei liian kiihkeitä tunteita kun niistä pitemmän päälle on vain haittaa eikä "rakkaus" ole niinkuin elokuvissa. Kasvatuskumppanuus ja arjen pyöritys yhdessä onnistuneesti saa suhteet kestämään. Ajatelkaa naiset järkevästi, ei se ruoho ole aidan toisella puolella vihreämpää joten älkää lähtekö ihastusten perään. Kyllästytte kuitenkin. Panostakaa suhteeseen missä ette ole välttämättä niin rakastuneita kun pikkutytöt vaan ajatelkaa järjellä onko mies hyvä. Sellaisen miehen kanssa suhde syvenee varmasti ja on kestävämpi.

ja vielä miehen kirjoittamaa, kaikkea sitä näkee kun vanhaksi elää. Näin se menee, valitettavasti. Olisihan se huumaava roihu ollut ihan kiva kokea

suhteessa että ystävyys ja kumppanuus on varmasti paras pohja parisuhteelle, mutta intohimoa ja rakkautta unohtamatta! Mieheni on paras ystäväni, minä hänen suuri rakkautensa ja intohimon kohde. Eli ihan tasan ei mene, mutta taitavana rakastajana ja hellänä kumppanina mieheni saa minut vielä lähes 20 vuoden jälkeenkin hyrisemään onnesta ja halusta. Ja vielä kun kumpikin haluaa olla "hyvä" toiselle kaikin tavoin...



On ollut huonoja aikoja ja hyviä aikoja, mutta aina on asiat riidelleet ei ihmiset. Emme ole koskaan syyttäneet toisiamme vaikeuksistamme vaan olleet samalla puolella niitä vastaan.



En vaihtaisi tätä avio-onnea mihinkään!!