Onko narsisti aina narsisti?
Tarkoitan tällä sitä, että voiko narsistiset luonteenpiirteet kehittyä/tulla esiin vasta myöhemmin vai onko se niin, että narsisti on sitä alusta asti?
Mietiskelen tässä omaa äiti-suhdettani (taas) ja mielestäni hänessä voisi ollakin jotain narsistista, ehkä. Mutta mun mielestä ei hän kuitenkaan aina ole ollut hankala, esim. pikkulapsiaika mulla on ollut ihan ok, ongelmat alkoivat vasta minun tullessa murrosikään. Ehkä.
Vai onko niin, että hän olisikin niin hyvin aivopessyt mut pentuna (sen hän kyllä osasi/osaa), että siksi tuosta ajasta on ihan hyvät muistot? Paitsi, ettei niitä hirveästi edes ole.
Mulla on kaksi vanhempaa veljeä, joista vanghempi on mua 12 vuotta vanhempi ja nuorempi isoveli 7 vuotta vanhempi, eli olen iltatähti ja saanut kasvaa hyvin paljon ainokaisena. Jos mä veikkosilta kysyisin tuosta narsismista, eivät he varmaan asiaa sillä tavalla näkisi, pitävät vaan äitiä hankalana ja itsekkäänä. Kellään meillä ei ole läheiset välit äidin kanssa ja minä olen ainoa, joka nykyään ei anna mennä vaan toisesta korvasta sisään, vaan sanoo vastaankin ja senpä takia mä olenkin äidin silmissä hankala ja mitälie muuta..
Vai oisko se kuitenkin niin, että se olenkin loppupeleissä minä, jonka pitäisi ainoastaan katsoa peiliin?
Äh, mistä näistä tietää, vaikeita asioita.
Joo, tästä tuli vähän sekavaa tekstiä,lähinnä tajunnan virtaa ja yritän selkeyttää omia ajatuksiani..
Kiitos kuitenkin, jos jaksoit lukea loppuun. :)
Kommentit (5)
Ex-mieheni oli ihana ja hyvä ystävä jo vuosia ennen avioliittoa. Sitten jotain tapahtui ja avioliiton alkuvuosina alkoi käyttäytyä kuin joku stanan maailman kuningas. 10 avioliittovuoden jälkeen löysi toisen naisen ja ovat nyt molemmat ihan vitun erinomaisia ja kaikessa parhaita, joten onnea heille mutta pahoittelut kaikille heidän uhreilleen :(
on hyvin mahdollista, että olet pikkulapsiajan toiminut äitiäsi miellyttävällä tavalla ja pysynyt "suosiossa". Vasta teininä äitisi on huomannut, että et olekaan "täydellinen".
ja äidissäsi ne voivat olla voimakkaitakin ilman, että hän olisi mikään diagnoosin saava narsisti. Vanhemmilla on erilaisia suhteita lapsiinsa, ja äidin ja tyttären suhde voi olla hyvin erilainen kuin äidin ja poikien välinen suhde. Samoin esikoisen ja kuopuksen välinen suhde eroaa.
Minusta ei ole kovin hyödyllistä miettiä, onko äiti narsisti vai ei, vaan miettiä, mikä toimintatapa on oikea, ja pitääkö sinun asettaa rajoja. Persoonallisuushäiriöitä on monia, samoin muita mielenterveysongelmia, ja sinun kannaltasi diagnoosilla ei varmaankaan ole merkitystä.
Olen paljon tutkinut narsismia, oma isäni on narsku, paha sellainen, ehkä jo vähän psykopaatin puolell menee sadismin ja väkivallan osalta. Isäni oli jo lapsuudssa narsku, alkoi kouluiässä, pahpinpiteli sisaruksiaan, kävi käsiksi äiiinsä, hallitsi lapsuusperhettään raivareillaan jne. Sisarukset pelkäsivät. Isäni alkoi pahoinpidellä minua jo vauvana, ravisteli ja läimäytti, laittoi aina joka vkl vauvana mummolaan kun halusi äitini keskittyvän vain häneen. Oli mustasukkainen äidistä, eli äiti ei saanut sylitellä minua, vastata itkuuni tai lohduttaa. Äidin piti olla 100% isän tarpeita varte ulkopuoliseen kokopäivähoitoon mut laitettiin 2kk iässä.
Varhaislapsuudessa luulin että perheeni on normaali, isän raivarit ja päälle hyökkäämiset normaalia. Äiti katsoi vierestä kun isä hakkasi lapsia, ei tehnyt mitään auttaakseen. Minua hakattiin vauvasta 18v ikään asti. Apua ei voinut hakea, isä sanoi että jos kerrot niin tapan sinut, ja olisi toteuttanutkin uhkauksensa. Isäni oli just sellainen potentiaalinen perhesurmaaja, kerran melkein kuristi mut hengiltä, ei sillä ollut mitään suhteellisuudentajua miten kovaa lasta voi pahoinpidellä.
Isä paheni kun tulin murrosikään, tällöin lapsi osaa kyseenalaistaa vanhempansa. Seuraava paheneminn tuli kun muutin kotoa, isä yritti saada lassoa kaulaan manipuloimalla että voisi yhä määrätä ja komennella. Pahin vaihe tuli kun sain lapsen, isä alkoi sellaisen kasvatusopastuksen ja puuttumisen että oli pakko laittaa välit jäähylle. Käsi mm alkaa heti kurittamaan lasta jo vauvana, "lapsen tahto pitää heti nujertaa että on kuuliainen jatkossa".
Välien katkaisun jälkeen isä on uhannut haata minut, tappaa minut, tehdä perinnöttömäksi ja ties mitä. Lähettelee vuiroin uhkauskirjeitä ja vuoroin marttyyrikirjeitä, syyttää minua kaikesta.
Molemmat vanhempani kiistävät kaiken, eli väittävät että ikinä ei ole pahoinpidelty ja että keksin kaiken itse. Me kaikki lapset kyllä muistetaan miten homma meni, ja käydään terapiassa. Narsisti vaan ei ikinä myönnä mitään, ja oma isänikin vaatii kirjallista anteeksipyyntöä minulta. Minä olen kuulemma niin paha ja kiitämätön lapsi että hän on pahoittanut mielensä takiani.
Ap, vanhetessaan natsku pahenee, joten ota etäisyyttä tai jos et enää jaksa, laita välit jäähylle. Itse tarvitsen vomani lapsilleni ja perheelleni, en jaksa enää isäni syyllistämis, manipulointi, kiristys, uhkailu, lahjonta, marttyyri yms kuvioita ja käyttäytymisiä. Olen ihan loppu, en jaksa vaan enää.yli 30 vuotta jaksoin tanssia narsistin pillin mukaan kun oli pakko. Nyt ei enää ole.
Lukaise narsistikirjallisuutta, esim sandy hotchkiss: miksi aina minä.
mutta hän valitsee uhrinsa, eikä siis käyttäydy muita ihmisiä kohtaan välttämättä narsistisesti.
uhrin kannalta onkin sietämätöntä, että muiden mielestä narsisti on mitä miellyttävin, kohteliain jne. Vain esim. aviopuolisoaan kohtaan narsismi puhkeaa. Narsisti syyllistää kaikesta uhriaan.
Puhutaan "narsismin lähteistä". tutustu aiheeseen esim. narsistin uhrit-sivustolla (en jaksa etsiä linkkiä sori) Myös wikipediassa on lyhyt artikkeli narsismista ja monessa muussakin paikassa tietoa saa