Ketään muita suvun "mustia lampaita" ?

Sain ensimmäisenä lapsia meidän serkusparvesta. Alkuun oli yhteydenpitoa puolin ja toisin, pikkuhiljaa hiipui. Ei edes lasten kummit pidä yhteyttä, koskaan ei ole aikaa tai halua kyläillä meillä.

Kumma juttu, tänne on sama matka kuin meiltä heillepäin. Itse ollaan kyllä käyty sielläpäin mummolareissuilla mutta sekin on jäänyt, kun koen, ettei olla tervetulleitakaan, siis näiden sukulaisten luo.

Meillä olis tilaa majoittua ja ilomielin kestittäis vieraita mutta eipä kukaan halua käydä. Ehkä johtuu siitä että perheessämme on vaikea erityislapsi, johon ei osata suhtautua.



Itse laitamme kortteja ja lahjoja, joulukortit löytää heiltä meillepäin.

tai ainakin tunnen itseni sellaiseksi. Olen ainoa joka ei ole korkeasti koulutettu, lisäksi olen kotiäitinä tällä hetkellä. Tunne taitaa olla omien korvieni välissä, koska suvullamme on hyvät välit keskenään, eikä mua ole koskaan arvosteltu valintojeni takia.

Olen aina ollut ihan erilainen kuin muut sukulaiset. En ole halunnut lapsia, olen hyvin kouluttautunut ja töissä ulkomailla, en välitä omakotitaloista ja perheautoista, en kesämökeistä enkä sukujuhlista.

Koska en ole heidän norminsa mukainen eli mennyt suoraan peruskoulusta/amiksesta töihin, en vihaa ruotsalaisia, osaan useita kieliä, en harrasta humppatansseja, pidän kirjallisuudesta ja lukemisesta, kirjahyllyssäni on kirjoja eikä posliinikissoja ja Mallorcan-muistoja, asun mieluummin kaupungissa ja vuokralla kuin maaseudulla omakotitalossa, menimme miehen kanssa naimisiin vain parin todistajan läsnäollessa emmekä järjestäneet tanssihäitä koko suvulle, poikamme on lukiossa, poika ajaa ratikalla eikä omista mopoa, vietämme lomat yleensä ulkomailla emmekä miehen suvun rötiskömummolassa... Siinä näin alkuun miksi en ole kelvollinen miehen sukulaisten edessä. Ai niin! Vanhempani ovat insinöörejä eli herroja > minä olen herraspentu (vaikka jo keski-iässä ja vanhempanikin eläkkeellä jo)