Kerran eräällä miehellä rikkoutui auto keskellä aika asumatonta seutua, myöhään yöllä. Korjaamiseen tarvittaisiin tunkkia, ja sitä ei juuri sitten ollut autossa mukana.

Ei auttanut muu kuin lähteä tarpomaan tien viertä kohti ensimmäistä asuttua taloa, joka tulisi vastaan.

Koska mies oli pessimisti luonteeltaan, hän mietti asioita siinä kävelleessän kuten pessimisti tekee: " ei niillä kuitenkaan ole tunkkia. Ei kenelläkään ole."

Kilometrin kuluttua hän oli aivan varma, että "Ne nukkuu jo, eikä herää vaikka koputan oveen." Ja vähän ajan kuluttua: "On niillä tietenkin tunkki, mutta ei ne sitä tuntemattomille lainaa" jne jne.

Usean kilometrin jälkeen, näitä ajatellen, hän tosiaan tulee asutun talon luo.

Siinä vaiheessa mies oli jo puhunut itselleen asian selväksi. Erittäin pettyneenä ja vihaisena hän heitti helevatinmoisen lumipallon talon ikkunaan ja huusi "Pitäkää tunkkinne!"

Sen pituinen se. Mitä tästä opimme?

Vastaa

Lainaa

Ilmoita asiattomaksi

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Keskustelun etusivu | Aihe vapaa

Edellinen ketju

Seuraava ketju