Lue keskustelun säännöt.
Sukupolvien ja elämäntapojen ero
14.05.2012 |
Avaudunpa omasta suhteestani vanhempiini. Mikään iso ongelma ei ole, mutta onko jollain muulla samanlaisia tuntemuksia?
Olen normiperheestä, turvallisesta, luterilaisen työ-ja tapakulttuurin omaavasta. Jotenkin kuitenkin usein lapsena mulla oli tunne "että en kuulu tähän perheeseen". Asiat joista esim. sukujuhlissa puhutiin ja sävyt, joilla puhuttiin, eivät tuntuneet omilta. Nyt tunnen kuuluvani kyllä lapsuuden perheeseeni, mutta olen tosi tyytyväinen, että olen oman mieheni myötä saanut luotua itselleni oman tavan elää ja oman tavan hoitaa perheasioita.
Sapetusta aiheuttaa se, että omat vanhempani yrittävät edelleen tuputtaa "omaa tapaansa". Pienissä asioissa ("kyllä mattoja ja verhoja pitäisi olla enemmän") se ei haittaa, mutta isommissa ärsyttää. Luonnollisesti myös haittaa se, että vanhempieni kanssa ei akuisenakaan pysty keskustelemaan mistään omasta mielestäni mielenkiintoisesta ( esim. tiede, kulttuuri yms), kun ovat niin pihalla. Ei jotenkaan synny aikuista suhdetta...
En tiedä, koetteko samaa?
Kommentit (5)
Enkä puhu nyt mistään köyhät/rikkaat asetelmasta, vaan siitä että mistä asioista ollaan kiinnostuneita.
Pienituloinenkin voi harrastaa esim. kulttuuria, jos lukee paljon, käy konserteissa ja teatterissa (ehkä harrastaa itsekin) sekä käy näyttelyissä ja museoissa, ei noihin paljoa rahaa mene.
Ja samaan tapaan jotain kiinnostaa puutarhanhoito, toista urheilu, kolmatta koirat, neljättä leipominen jne. Ihminen voi löytää sen sielunkumppanin jostain ihan muualta kun omasta lähipiiristä.
Omia läheisiä voi myös kannustaa mukaan omiin mielenkiinnonkohteisiin, viedä maistuvaa kakkua tuliaisiksi ja antaa samalla reseptin, tai antaa lahjaksi liput teatteriin tmv.
Mutta tuo on aika paha jos ei ole kotona keskustelukulttuuria. Sitä aika vaikea lähteä opettamaan, ihmisten pitäisi olla kiinnostuneita siitä mitä tapahtuu. Tuleeko vanhemmillesi sanomalehti? Jos ei, sen voisit tilata, jos lukevat niin helppo alkaa juttelemaan "luitkos aamun lehdestä ----"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pitää samanlaista ajattelumaailmaa kuin vanhempani, joilla heilläkin on keskenään täysin erilaiset... Äidin hössötykset jätän yleensä oman arvoonsa, mies joskus tarpeeksi hiljenneenä tuiskahtaa anopille sitten rumasti. Koita kestää pakollisia sukulaisiasi, ja etsi muualta sitä samanhenkistä seuraa ;)
No juu, kyllä tulee sanomalehti (luetaan tarkkaan), käyvät teatterissa ja lukevat paljon kirjojakin (jopa Finlandiat). Ehkä se "asenne" on se eniten erilainen. Olen tosi positiivinen (ihme!), näen asioissa yleensä enemmän myönteistä kuin kielteistä, kiinnostunut uudesta mutta vanhempani ovat tätä "ei tehrä tästä ny numeroo" -porukkaa. Ole siinä sitten innostunut.
mutta se johtunee enemmän kuin sukupolvierosta siitä, että vanhempani ovat köyhiä pientilallisia kun taas minä olen hankkinut akateemisen koulutuksen ja avioitunut ns. vanhaan suomenruotsalaiseen sivistyssukuun. Ei minun vanhempieni kanssa voi mistään intellektuaaleista aiheesta keskustella vaan kyllä se on enemmän "on ilmoja pidellyt" linjaa. Mieheni ehkä vähän halveksuukin "juntteja ja yksinkertaisia" vanhempiani mutta minä en kyllä, päinvastoin ihailen sitä miten ovat pärjänneet yksinkertaisissa oloissa katkeroitumatta.
Olen älykkäästä perheestä.