Millaisena koitte vauva-ajan?

luulis että menee rutiinilla. isommat on jo oikeasti isoja, eli ei ole mitään kolmea pientä!

tämä on oikeastaan yhtä helvettiä...

Nuorin 1v8kk. Koskaan en ole lapsiani katunut. Nyt ajattelen lämmöllä ihanan leppoista vauva-aikaa:-). Sai rauhassa istua ja imettää, olla verkkareissa ja tukka ponnarilla. Keskittyä lapsiin ja kotiin. Tietysti yöheräilyt väsytti, joskus imetys ällötti ja mies olisi voinut osallistua enemmän, mutta ne unohtuu aika pian.

Ensimmäisen vauva-ajan koin kaikista raskaimmaksi. Olin nuori ja elämänmuutos oli suuri. Koin vauvan sitovuuden vaikeana ja tuntui ettei omaa elämää ollut enää muka lainkaan. Vauva oli kuitenkin helppo ja kaikki se vauvalta jäävä aika oli oikeasti sitä kaipaamaani "omaa aikaa", en vain sitä silloin tajunnut ;-)



Toinen vauva-aika oli raskas siinä mielessä että parivuotias esikoinen oli mustasukkainen uudesta tulokkaasta ja lopetti samoihin aikoihin vielä päiväunien nukkumisen, joten nyt sitä omaa aikaa ei oikeasti juurikaan ollut. lapsista alkoi kuitenkin melko nopeasti olla toisilleen seuraa, joten tässä vaiheessa elämä taas helpotti ja äitikin sai juoda joskus kahvinsa rauhassa. :)



Nyt meillä on kolmikuinen kuopus kun isommat lapset ovat jo 7 ja 5v ja tuntuuu että nythän tästä vauva-ajasta vasta osaa nauttia! Hetket jolloin saan olla vauvan kanssa kahden, tuntuvat aivan omalta ajalta. Ja on taas aivan mahtavaa katsoa kuinka isosisarukset hoitavat ja hellivät vauvaa vaikka jonkin verran mustasukkaisuuttakin on tottakai ollut havaittavissa. Tajuan nyt kuinka vähän aikaa tämä vaihe loppujen lopuksi kestää, joten haluan nyt nauttia siitä mahdollisimman paljon. varmaan myös tieto siitä että lapsilukumme on nyt täysi, vaikuttaa tähän asiaan.



Tässä minun kokemuksiani.

Edelleen 11 vuoden takainen aika muistuu mieleen rauhallisena ja ihanana. Meille sattui helppo ja rauhallinen lapsi ja nautin kotonaolosta



Ei sitä etukäteen tiedä miten asiat menee; hyvä varautua että voi tulla negatiivisiakin fiiliksiä mutta voi asiat mennä hyvinkin :)

en koskaan ole välittänyt vauvoista sen kummemmin, tykkään enemmän isommista lapsista.



En kyllä kadu lapsensaantia, mutta olen onnellinen että vauva-aika on ohi. Ja rakastin kyllä omaakin lasta kun hän oli vauva.

oli tosi raskas vauva-aika. Lapsi sairasteli paljon, josta aiheutui hirveä univelka ja paljon huolta. Mutta hetkeäkään en ole katunut lapsen hankintaa, vaikka en ikinä elämässäni ole ollut niin uupunut kuin tuolloin ja sinänsä en tuota aikaa kaipauksella muista. Mutta lastani rakastin silti joka hetki.

täyttää kk päästä vuoden, eli tuoreessa muistissa :D Ihanaa oli, mutta tyttö onkin ollut harvinaisen terve, sopeutuva,iloinen ja seurallinen, eli kaikin puolin helppo tapaus. Tiedän, oon päässyt todella todella helpolla, vaikka olen syntymästä asti ollut yh.

Onnea perheenlisäykselle, avoimin mielin tulevaan :)

Minä VIHASIN vauva-aikaa.. Minulla oli masennusta, joten monen ei tarvitse pelätä kokevan sitä aikaa näin vahvasti, mutta muutamaa hyvää hetkeä lukuun ottamatta en osaa sanoa mitään hyvää vauva-ajasta. Edes se ensimmäinen hymy ei tuntunut niin hyvältä kuin olin kuvitellut. Ja tästä kaikesta koin kamalan huonoa omaatuntoa. :(

Vasta taaperoiässä opin arvostamaan ja rakastamaan lastani täysillä, oli ihana huomata miten lapsi oppi sanoja, oppi pukemaan ja ymmärtämään käskyjä kuten "sulje ovi" tai "anna harja äidille". Ja se taaperon hali.. Se on jotain niin parasta maailmassa! ?

Toivottavasti pystyt nauttimaan vauva-ajasta minua enemmän, mutta vaikka sinullakin olisi vaikeaa muista että se helpottaa ajan kanssa. :)

Vauva oli helppo. Vasta taaperovaiheessa huomasin kuinka väsyttävä lapsi voi olla. Seuraava vauva on tulossa piakkoin. Tulee jo hiki otsaan...

Tein yksinhuoltajana tytön, joka syntyi keskosena. Lasta en katunut yhtään, mutta olin masentunut, huolestunut ja yksinäinen. Kun lapsi täytti yksi ja alkoi kävelemään, voin paljon paremmin ja tykkäsin puistoilusta.

En pärjännyt yhtään, tuntikausien huuto sai minut epätoivon partaalle. Välillä kaduin koko vauvaa. Vastuu tuntui painavalta, vauvan sitovuus oli rankkaa, varsinkin kun velvollisuudentuntoisena en halunnut antaa häntä muille hoitoon. Heti, kun vauva kasvoi, alkoi helpottaa. En edelleenkään ole parhaimmillani ihan pienten vauvojen kanssa. Meille kun ei ole osunut niitä "vain syö ja nukkuu" tapauksia. Yli 4-vuotiaat lapset ovat ihan huippuja, pikkulapsiajasta en erityisemmin pidä.

vauva on 7,5 kk. Välillä väsyttää kyllä, ja vauva on nukkunutkin huonosti, mutta muuten tykkään. En osaa selittää muuten kuin sillä, että tää vauva vaan ON niin ihana.

Yksi 'oma' lapsi ja isompi sisaruspuoli. Vauva-aika oli aivan ihanaa! Lapsi oli helppo, nukkui ja söi säännöllisesti.

Yöheräilyt toki vaativat välillä veronsa ja imetys sattui aluksi, mutta isä onneksi nukkui vauvan kanssa väh. kerran parissa viikossa.

En ole koskaan lukenut niin paljon kuin äitiyslomalla. Vauva nukahti alkuillasta ja nukkui puoleen yöhön. Mulla oli joka ilta aikaa parisen tuntia lueskella - se oli mun 'omaa' aikaa. Muuten yritin nukkua samaan aikaan pienokaisen kanssa.

ja vaikka oon ajoittain aika masentunut, vauva tuntuu silti ihanalta.



#13

Ekat viikot mennyt vain onnesta itkien, pienen katseleminen aiheuttanut valtavan ylitsevuotavan onnentunteen.



Mun kuopus on nyt 1½v ja suren, että vauva-ajat ovat meillä taaksejäänyttä elämää kunnes lastenlapset saapuu (toivottavasti) kuvioon.



On ihanaa seurata omien lasten kasvua ja kehitystä, silti salaa haikailen vauva-aikaa ja kun vanhimmat oli pieniä. Elämä on nyt ihanaa, se olis silloin ihanaa.

oli ihan mukavaa, hetkittäin tunsin yksinäisyyden tunteita, mutta enimmäkseen oli ihanaa. Nyt esikoisen ollessa 3v ja toinen lapsi 4kk tuntuu, että en ole koskaan ollut näin onnellinen. En osaa selittää miksi, mutta molemmat on jollain lailla NIIN PARHAITA! Olen saanut sopivasti hoitoapua ja molemmat terveitä ja silleen. Vauva on jotenkin niin suloinen, että musta ihan tuntuu, että on suuri kunnia saada hoitaa noin ihanaa murua. (Tällaiset kommentit on typeriä ja kertoo enemmän mun hormoonitoiminnasta kuin siitä vauvasta...)



Molemmat vauvat ovat kyllä olleet hyviä nukkujia ja muutenkin helppoja... olisi varmaan ihan erilaista, jos olisi mennyt toisin. Nukkuminen on mulle tosi tärkeää. Joskus ärsyttää olla ainoa maidontuottaja, kun ei voi millään välttää sitä imetystä. Joskus ärsyttää sotku ja huuto, mut ne on vaan pikkuhetkiä.



Se vauva-aika on vaan tosi pieni osa elämää...eli jos menee hyvin, niin tuntuu, että menee liian nopsaan ja jos menee huonosti, niin voit lohduttautua sillä, että se on todella vähän aikaa vauva.