Mitä mieltä siitä, että jää pois koulun maksullisesta retkestä? Lasta kiusattu
koulussa ja retket ovat juuri näitä hankalia päiviä, valvontaa on vähäistä ja lapset saavat olla rauhassa aikuisten silmiltä.
Päätimme, että lapi jää kotiin retkipäivänä. Ei halunnut lähteä, oli ahdistunut ja itkuinen.
Nyt koulu merkannut wilmaan punaisella "luvaton" poissaolo?! Ilmoitin kouluun, ettei lapsi osallistu retkeen. Koulusta ei annettu ohjeita vaihtoehtoiseen ohjelmaan.
Oletin kaike olevan kunnossa. Huomasin äsken, että vaaditaan selvitys luvattomaan poissa oloon.
Miten tähän pitäisi nyt suhtautua?
Huoh!
Kommentit (13)
Jos kysyvät, sanot että oli pää kipee aamulla.
Se on ihan itsestäänselvyys, eikä kiinni mistään vaihtoehtoisesta ohjelmasta. Koulupäiviä on kaikilla yhtä monta. (erikseen oisi voinut ehkä sopia, että lapsi olisi tehnyt sinä päivänä jotainkotona, mut se olisi pitänyt sopia).
Nyt pääset vähimmällä ja silti tarpeeksi lähelle totuutta, , kun ilmoitat, että lapsella oli kiusaamsiesta johtuvan stressin takia huonovointisuutta. Kun vielä kirjoitat sen wilmaan, kiusaamisesta jää jälkikin.
lapsi jäi pois retkeltä koska häntä on kiusattu ja lapsi peloissaan ja ahdistunut koska retkellä ei ole tarpeeksi valvontaa.
Ainakin meidän koulusta aina kysytään että maksaako vanhemmat ja osallistuuko lapsi. Ei ole pakko lähteä.
siihen kohtaan että luvallinen sairauspoissaolo. Ei siinä sen kummemmin selittelyjä tarvita.
Itse laitan aina lisätietoihin että flunssa, kuumetta, mahatauti tms taudin syyn.
Eli luvallinen sairausppissaolo riittää.
Mä aina laitan etukäteen tosin ennen klo 12 sen pvän ilmoituksen että en ole varma voiko sen jälkikäteen laittaa vaan klikkaamalla. Jos ei niin kirjoita siihen vain että luvallinen sairauspoissaolo.
Kirjoitat sinne wilmaan, että lapsi jäi pois retkeltä koska häntä on kiusattu ja lapsi peloissaan ja ahdistunut koska retkellä ei ole tarpeeksi valvontaa.
ei mitään sairausselityksiä, koska lapsi ei iollut sairas. Hän ei halunnut mennä koska häntä kiusataan ja kyllä se PITÄÄ opettajalle kertoa!
Olisit sanonut, että lapsi on sairas.
Oma vikasi, kun rupeat säätelemään ihme juttuja opettajalle.
Retket kuuluu asiaan ja kyllä ne lapset pärjää.
Se on retki tai koulu, ei koti.
lapsihan ei voi muuta kuin jäädä kotiin
kiussamisasia on syytä hoitaa erillisenä asiana. Onko lapsesi koulu KiVa-koulu?
niille lapsille, jotka eivät retkille osallistu. Mutta jos et asiasta ilmoittanut etukäteen, niin...
Poissa ei olla noin vain. Koulu toki voi ja sen pitääkin tarvittaessa järjestää opetus ilman maksua, ts. säilytys koulussa sillä aikaa, kun muut retkellä. Joka tapauksessa asiasta pitää sopia.