Miksi nuori otetaan huostaan, jos hän aiheuttaa itselleen vaaraa? Ei ymmärrä
Jos vanhemmat ovat halukkaita (ja kuka ei olisi?) toimittamaan nuoren asianmukaiseen hoitoon, niin mihin siinä huostaanottoa tarvitaan? Miksi huoltajuus ei voi säilyä vanhemmilla, jotka haluavat lapsensa parasta?
Kommentit (20)
Apua tässä maassa ei saa.
Sosiaalitoimi tekee päätöksiä ottamatta asioista selvää, joissain tapauksissa saavat näin vain haittaa aikaiseksi.
Ns. ammatilliset perhekodit tms harvoin kovin ammatillisia ovat, työntekijät ajattelevat stereotyyppisesti, tapaukset eivät ole heidän näkökulmastaan mitenkään erilaisia, vaan kaikkia hoidetaan (tai ollaan hoitamatta) samalla tavalla.
Muutoksia ei tapahdu, koska mitään ei tehdä.
Jos perheen ongelmia ei kuunnella ja edes haluta kuunnella, uskoa tai ymmärtää, miten voidaan auttaa.
Avohuollon tukitoimena sijoitus voi kestää max. 6 kk. Ehkä tässäkin jotain poikkeuksia suuntaan jos toiseen on, mutta yleensä kuitenkin 3 kk.
otettiin huostaan koska vanhempani etvät enää kokeneet pärjäävänsä kanssani. En väitäkään olleeni helpoimmasta päästä (vaikea masennus, sitten päihdeongelmat, jatkuva asetettujen rajojen laiminlyönti..). Asuin nuorisokodeissa vain 4 vuotta ja voin sanoa että ilman sitä aikaa tuskin olisin hnegissä. Fiksuna, virheistä oppineena nuorena naisena sain astella kohti itsenäistä elämää. En väitä että kaikilla menisi näin mutta joskus se on hyödyksi. Ei minua olisi mikään pysäyttänyt jos ei olisi pakolla pysäytetty. Viina olisi vienyt ja varmasti myöhemmin huumeet, koulut olisi jääneet kesken jne.. Voin sanoa että mulle oli pelastus, näin jälkeenpäin ajateltuna!
Hänet otettiin huostaan ja sijoitettiin laitokseen. Ei olisi kannattanut antaa sinne koska nyt istuu linnassa kun tutustui siellä laitoksessa pelkästään samanlaisiin tai jopa pahempiin ongelmatapauksiin esim. huumeista narahtaneisiin ja ei ole vaikea varmaan käsittää, kuinka helposti seura tekee kaltaisekseen. Tosin vastustimme huostaanottoa, meiltä ei kuitenkaan kysytty mitään, kiitos Tampereen sossuille vaan:( Teinit ovat pelinappuloita, ei perheitä tueta, ei anneta apua huostaan vaan!!
ja 'laitostumisella'. Rikollinen ura teillä kyllä kuitenkin alkoi jo ennen laitosta, joten ei voi sanoa, etteikö samaan suuntaan olisi menty siitä huolimatta. Ikävä juttu joka tapauksessa.
Mutta nämä ovat tällaisia kuvioita. Itse mietin, kun eräs ongelmainen nuori siirrettiin koulussa erityisryhmään, jossa oli muita ongelmanuoria, että pahensiko se tämän nimenomaisen nuoren tilannetta. Voi olla. Mutta toisaalta, se helpotti parinkymmenen muun nuoren koulunkäyntiä, ja mahdollisuuksia tulla turvallisesti kouluun, ja saada parempi tulevaisuus. Niin että pidän ratkaisua edelleen ainoana mahdollisena.
Ja huostaanotolla ja otetulla on usieten helpoin ja nopein reitti eri hoitoihin.
Mekin olemme muuten aina jatelleen lapsen parasta.
Ja itse annoimme antaa lapsenmme huostaan.
Se oli lapsen ja kaikkien etu.
Eli parempaa kuin olla vanhempiensa huollettavana?
mutta mekin jouduimme tekemään lapstamme lastensuojelu ilmoituksen ennen kuin saimme apua.
mutta mekin jouduimme tekemään lapstamme lastensuojelu ilmoituksen ennen kuin saimme apua.
Mutta jos on syytä epäillä, että vanhemmat eivät halukkuudestaan huolimatta saa hoammaa kasaan, lapsi otetaan huostaan. Jos esim päihtieidenkäytöstä irtautuminen vaatii paikkakunnanvaihdosta. Tai jos kyse on esim anoreksian kaltaisesta ongelmasta, jossa potilas hyväksikäyttää vanhempien rakkautta saadakseen tilaisuudedn vaikka karata lenkille. Jne.
Saada valvottua ja ohjattua hoitoa. Ja tarkoitten 24/7.
Tämä ei oikeasti onnistu kotioloissa perheessä.
Saada valvottua ja ohjattua hoitoa. Ja tarkoitten 24/7.
Tämä ei oikeasti onnistu kotioloissa perheessä.
Jos lapsi sairastuu vaikkapa fyysisesti vakavasti, niin hän pääsee sairaalaan hoitoon 24/7 tarvittavaksi ajaksi. Eihän häntä silloinkaan huostaan oteta.
Miksi lapsi ei pääse psyykkisten ongelmien vuoksi täysvalvontaan ilman, että vanhemmat menettävät huoltajuuden?
Tämä on se mitä en ymmärrä
Hänet otettiin huostaan ja sijoitettiin laitokseen. Ei olisi kannattanut antaa sinne koska nyt istuu linnassa kun tutustui siellä laitoksessa pelkästään samanlaisiin tai jopa pahempiin ongelmatapauksiin esim. huumeista narahtaneisiin ja ei ole vaikea varmaan käsittää, kuinka helposti seura tekee kaltaisekseen.
Tosin vastustimme huostaanottoa, meiltä ei kuitenkaan kysytty mitään, kiitos Tampereen sossuille vaan:(
Teinit ovat pelinappuloita, ei perheitä tueta, ei anneta apua huostaan vaan!!
Saada valvottua ja ohjattua hoitoa. Ja tarkoitten 24/7. Tämä ei oikeasti onnistu kotioloissa perheessä.
Jos lapsi sairastuu vaikkapa fyysisesti vakavasti, niin hän pääsee sairaalaan hoitoon 24/7 tarvittavaksi ajaksi. Eihän häntä silloinkaan huostaan oteta. Miksi lapsi ei pääse psyykkisten ongelmien vuoksi täysvalvontaan ilman, että vanhemmat menettävät huoltajuuden? Tämä on se mitä en ymmärrä
Laki tulee myös monesti vastaan. Esim itselle ja/tai muille vaaraksi oleva laitoshoidossa oleva niin laki tulee vastaan kiinipidoissa. Pelkkä sijoitus ei riitä.
Huostaanotto ei näissä katoa mihinkään huoltajilta. Pieniö rajoituksia ne tuo,mutta se on sivuseikka.
Lapsen hoito ja etu menee kaiken edelle.
Psyykkisesti syistä jso toisesta niin lapsen etu, että saa välitöntä hoitoa ammatitaitoisessa hoidossa, hoitolaitoksessa.
En sano että kaikissa, mutta monessa tapauksessa syy löytyy kotioloista, kvareista, asioista joille vanhemmat ovat yrittänee tehdä jo pitkään jotakin mutta eivät ole pystyneet.
Tällöin katsotaan etteivät vanhemmat saa lastaan hoidettua kunnolla ja lapsi otetaan huostaan.
Tämä on asia josta jokainen vanhempi voisi kertoa tulevalle teinille että on ihan o0ikeasti mahdollista että jos lintsaa koulusta tai varastelee kaupasta tai vahingoittaa muita ja itseään se mahdollisuus ettei enää saa/voi asua kotona.
Ja aika usein kai noissa nuorten jutuissa on kyse avohuollon sijoituksesta eikä huostaanotosta.
Ja aika usein kai noissa nuorten jutuissa on kyse avohuollon sijoituksesta eikä huostaanotosta.
Se on se, että jos suostutte huostaanottoon, lapsi saa paljon enemmän etuja, kun täyttää 18v. Totuus on kuitenkin täyttä paskaa!
Laki tulee myös monesti vastaan. Esim itselle ja/tai muille vaaraksi oleva laitoshoidossa oleva niin laki tulee vastaan kiinipidoissa. Pelkkä sijoitus ei riitä.
Huostaanotto ei näissä katoa mihinkään huoltajilta. Pieniö rajoituksia ne tuo,mutta se on sivuseikka.
Lapsen hoito ja etu menee kaiken edelle.
Psyykkisesti syistä jso toisesta niin lapsen etu, että saa välitöntä hoitoa ammatitaitoisessa hoidossa, hoitolaitoksessa.
Ja aika usein kai noissa nuorten jutuissa on kyse avohuollon sijoituksesta eikä huostaanotosta.
Tosin mitään hyötyä en nähnyt nuorisokotiin sijoittamisessa. Sinne vain muiden yhtä ongelmaisten kanssa jakamaan huoneita.
Keskustelut oma"hoitajan" kanssa olivat tyyliin "no miltäs tänään tuntuu?" ja siinä se. Nuorisopsykiatrille en päässyt, koska aikoja ei tässä kaupungissa ollut. Hoitosuhde oli toisessa kaupungissa ja sinne asti ei tietenkään viety.
Minä oli vanhin kaikista asukeista siellä (olin 17v.). Nuorin (13v.) avautui aina minulle, koska ei uskonut aikuisten ymmärtävän tai sitten heillä ei ollut aikaa tarpeeksi. En tiedä, saiko hän elämänsä raiteilleen, mutta toivon niin. Siinä oli kovia kokenut tyttö.
Tuskin meille kenellekkään on ongelmien tullen paras asia siirtää asumaan muualle, vieraiden ihmisten seuraan pois läheisistä.
Suomessa lastensuojeluasiat ovat retuperällä. Avohuoltoon ei satsata. Resurssit saadaan käyttöön vasta huostaanotolla, mikä on todella hullua.
Toisekseen lastensuojelulaitoksissa ei hoideta nuoria, vaan heille laitetaan kovat säännöt. Jos se auttaa on kyse ollut omien vanhempien kehnosta vanhemmuudesta. Mutta oikeasti sairaille nuorille siitä ei ole mitään hyötyä.
Psykiatriset hoidot ovatkin asia erikseen, niissä lapsi saa hoitoa ja asuminen leppoisaa eikä kiristetä. Psykiatriseen hoitoon pääsee ilman huostaanottoakin että siitähän tässä aloituksessa ei nyt edes puhuttu.
On myös tutkittu että kaikkein huonommin tulevat pärjäämään ne elämässä, jotka ovat murrosiässä huostaanotettu. Ne pärjäävät paremmin jotka ovat saaneet jatkaa asumista kotona mutta saaneet hyvää tukea/ammattiapua muuten.
Lainsäädäntöä pitäisi muuttaa. Hullut meillä laitetaan kävelemään pitkin katuja mutta nuoret laitetaan laitoksiin..
Jos kyseessä on itsemurhayritykset, viiltely, vaikea anoreksia jne., hoito kuuluu nuorisopsykiatriaan. Kyseessä on avohoito ja vaikeimmissa vaiheissa sairaalahoito. Nuorella on siihen oikeus. Huostaanotto ei millään tavalla paranna tai suojele nuorta. Lastensuoejelulaitoksesta voi hyvin lähteä viiltelemäänm, tappamaan itseään jne.
Jos kyseessä on toistuva riskinotto eli riskikäyttäytyminen, johon liittyy kuoleman tai vammautumisen riski, mikään auttamistaho ei ole ottanut tällaista tehtäväkseen. Joitakin projekteja on ollut, jossa nuoria autetaan verkostotyöllä kotiympäristössä. Huostaanotto ei suojele tällaiseltakaan, kun laitoksesta aina pääsee lomille.
Jos kyseessä on muiden oikeuksia polkeva rikollinen toiminta tai vaikea päihdeongelma, lastensuojelulaki velvoittaa edellytysten täyttyessä huostaanottoa.