Kenenkään tuttuja hurahtanut siihen Aloe Vera -businekseen?? (verkostomarkkinointi)
Ihan jees sikäli mutta vähän alkaa rasittaa, kun ei elämässä ja puheenaiheissa enää mitään muuta ole...
ajattelin ensin että ostelen niitä juttuja, koska kiva tukea kaveria, mutta nyt olen jo puoli vuotta sitä kamalaa juomaa juonut ilman mielestäni mitään vaikutusta, joten nyt ajattelin kyllä lopettaa.
Ja enkä nyt osaa sanoa onko ne voiteet ym. myöskään niin tehokkaita, hintaa niillä kuitenkin aika paljon... mitään kovin konkreettista en ole huomannut.
Jotenkin tosiaan tuntuu että joka välissä puheenaihe kääntyy siihen että kannattaisi alkaa myyjäksi tms., ja kun ei olla alettu, niin eipä ole sitten tullut yhteydenpitoa kauheasti vähään aikaan heiltä päin (voi toki johtua muutenkin kiireistä, ja itselläkin ollut kiireistä).
Jotenkin vaan toivoisi että noita verkostomarkkinointi-juttuja ei tehtäisi niin "uskontomaisiksi".
Kommentit (3)
ja minulla on jälleenmyyjäoikeudet. Juoma joko tehoaa tai sitten ei, sillä vaan sitoutetaan asiakkaita, se on kikka.
Ja joo, hurahtaneita on suuri osa ja jatkuvasti saa olla torppaamassa koulutus yms kutsuja. Minuakin häiritsee uskontomaisuus ja ns tulevaisuudessa eläminen. Siihen hurahtavat ne joilla on siihen tarve.
Itse halusin päästä tuotteisiin käsiksi edullisemmin ja tilaan pari kolme kertaa vuodessa, toki myyn jos joku kysyy minulta jotain, mutta en varsinaisesti myy.
Kaverin suosituksesta olen yrittänyt sitä väkisin vetää.
Sen piti esim. mulla auttaa huonoon ihoon, minkä takia innostuin kokeilemaan, ja tiettyhän sitä pitää tietysti kokeilla 3-6 kk ennenkuin voi tuloksia odottaa...
no ei ole muutosta, samalla tavoin tää iho reagoi stressiin ja e-pillerimerkkien kokeiluihin kuin ennenkin.
JÄtin tyhmänä vielä ihoa varten olevan antibioottikuurin kesken aikanaan (kun siitä tuli kyllä huonovointisuuttakin), että saisi se aloe vera rauhassa vaikuttaa....
ap
*liian monessa esittelyssä ollut*